Kansainvälistyminen, vienninedistäminen ja nuotisto

Sisällysluettelo

Kansainvälistyminen ja vienninedistäminen

Vienninedistämistoimillamme tuettiin kotimaisten musiikkialan yritysten liiketoiminnan kasvua sekä pyrittiin nostamaan artistien ja tekijöiden näkyvyyttä tärkeimmillä vientimarkkinoilla. Kehitimme palveluitamme yhdessä alan toimijoiden kanssa ja toteutimme niitä yhä räätälöidymmin vastaten asiakkaidemme yksilöllisiin tarpeisiin.

Music Finlandin vienninedistämistoimenpiteitä rahoittivat kotimainen musiikkiala, työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, ulkoasiainministeriö, Musiikin edistämissäätiö sekä hankekohtaiset yhteistyökumppanit.

Music Finlandin messuosasto Classical:NEXT 2018 -taidemusiikkitapahtumassa Rotterdamissa.

Monipuolinen valikoima ammattilaistapahtumia

Vuoden 2018 kalenteri tarjosi monipuolisia mahdollisuuksia verkostoitumiseen. Taidemusiikkiammattilaisemme kävivät Classical:NEXT -tapahtumassa Rotterdamissa, kun taas jazz- ja kansanmusiikkitoimijoita kokoontui esimerkiksi Jazzaheadiin Bremenissä, maailmanmusiikin ykköstapahtumaan Womexiin Las Palmasissa sekä The Exchange -tapahtumaan Göteborgissa. Pop- ja rock-genreissä kävimme esimerkiksi perinteisiksi muodostuneissa tapahtumissa kuten Groningenin Eurosonic, Hampurin Reeperbahn Festival ja Austinin South by Southwest. Elokuva- ja mediasäveltäjiä veimme  seminaari ja verkostoitumistapahtumaan Nordic Film Music Daysiin Berliiniin. Suomalaiset musiikintekijät verkostoituivat ja kirjoittivat kappaleita neljällä järjestämällämme biisileirillä Suomessa, Japanissa ja USA:ssa. 

Vientitoiminnan painotus oli räätälöidyissä vientimatkoissa

Music Finland toteutti vuonna 2018 aiempaa enemmän useampia vientimatkoja asiakkailleen. Matkojen ohjelmat koostuivat yritysvierailuista, verkostoitumistilaisuuksista ja erilaisista seminaarisisällöistä. Yhteistä matkoille oli räätälöitävyys: sisällöt ja tapaamiset järjestettiin matkojen osallistujien yksilöllisiin tarpeisiin vastaten.

Music Finland toteutti vuonna 2018 aiempaa enemmän useampia vientimatkoja, joiden sisällöt ja tapaamiset järjestettiin osallistujien yksilöllisiin tarpeisiin vastaten.

Managereille ja levy-yhtiöille varta vasten järjestetty Indie Trade Mission London -vientimatka tapahtui keväällä. Vastaavanlainen vientimatka suuntasi syksyllä puolestaan New Yorkiin. Pohjoismaista yhteistyötä jatkettiin NOMEX-verkoston yhteisellä Nordic Music Trade Mission -vientimatkalla Los Angelesissa ja vuotuisella Tokion Hokuo Music Fest -reissulla. Japanin markkinan panostukset näkyivät erityisesti Tokion Finest Sounds Trade Mission -tapahtumassa, joka oli kolmivuotisen Finest Sounds -hankkeen kohokohta. Matkalle lähtikin ennätysmäärä suomalaisia musiikkialan yrityksiä, musiikintekijöitä ja showcase-esiintyjiä.

Uusien toimiemme joukossa oli pop-genreen erikoistuneiden musiikkikustantajien teosvientimatka Souliin. Siellä kustantajat pääsivät tapaamaan Etelä-Korean markkinoiden tärkeimpiä levy-yhtiöitä ja muita ostajia.  Taidemusiikin ammattilaisille järjestettiin räätälöity vientimatka Oslon Ultima-nykymusiikkifestivaalille.

Arctic Paradise World & Jazz Eventin showcase-esiintymisiä nähtiin esimerkiksi Suomenlinnan Paarlastihuoneessa. Kuva: Julius Töyrylä

Arctic Paradise World & Jazz Event kokosi ammattilaisia Helsinkiin

Toista kertaa järjestetty verkostoitumis-, myynti- ja showcase-tapahtuma Arctic Paradise World & Jazz Event tapahtui Helsingissä 14.–16.6. Kolmipäiväinen tapahtuma toi jälleen yhteen jazzin, maailmanmusiikin ja kansanmusiikin kotimaisia ja kansainvälisiä avainhenkilöitä. Paikalle kutsuttiin parikymmentä näiden musiikinlajien huippuammattilaista ulkomailta: levy-yhtiöiden edustajia, agentteja sekä festivaalien ja esiintymispaikkojen vaikuttajia. Tapahtumassa esiintyivät Antti Paalanen, Ilkka Arola Band, Jarmo Saari Republic, Johanna Juhola Reaktori, Joonas Haavisto Trio, Joonas Widenius Trio, Juuri & Juuri, Kari Ikonen Trio, Maija Kauhanen, Njet Njet 9, Okra Playground, Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri ja Teemu Viinikainen III.

Kuva: Katariina Sorsa

Verkot vesillä Los Angelesissa

Music Finland panosti vuoden aikana vahvasti myös Pohjois-Amerikan markkinoihin. Pop- ja rockmusiikin vientipäällikkö Katariina Sorsa työskenteli kevään 2018 aikana kahden kuukauden ajan Los Angelesissa, missä hän rakensi kontaktiverkostoa erityisesti lisensoinnin ja popmusiikin teosviennin alueilla. Matkojen ohjelma rakennettiin erityisesti kotimaan hankkeita silmällä pitäen. Matkojen tuloksena löydettiin Yhdysvaltain markkinoilta monia osallistujia esimerkiksi Musiikki & Median synkronointiin keskittyvään ohjelmaan sekä Music Finlandin biisinkirjoitusleireille.

Ammattilaisvierailuohjelma toi kansainvälisiä vaikuttajia Suomeen

Music Finlandin ammattilaisvierailuohjelman kautta tuodaan ulkomaisia musiikkialan ammattilaisia Suomeen. Kaikkiaan 78 vierasta kävi vuoden aikana eri genrejen tapahtumissa tutustumassa paitsi suomalaiseen musiikkiin, myös musiikkikenttäämme ja sen toimijoihin. Eniten vieraita kutsuttiin Musiikki & Mediaan, jonka vieraat painottuivat synkronointiin ja kansainvälisiin indie-levymerkkeihin sekä Arctic Paradise World & Jazz Event -tapahtumaan, jonne kokoontui jazzin, folkin ja maailmanmusiikin ammattilaisia.

.

Katso kaikki vuoden 2018 tuensaajat tästä
Katso lista kaikista Music Finlandin vuoden 2018 vienninedistämistapahtumista

Music Finlandin hankkeita ja tapahtumia toteutettiin yhdeksässä eri maassa 

Music Finlandin nuotisto

Music Finlandin nuotistossa jatkettiin suomalaisia säveltäjiä ja heidän musiikkiaan esittelevän Composers and Repertoire -sivuston (Core) kehittämistä ja markkinointia. Säveltäjäsivustoa ja nuottien verkkokauppaa esiteltiin ja mainostettiin esimerkiksi nykymusiikin ammattitapahtumissa ja -julkaisuissa. 

Kesäkuussa Music Finland teki Core-sivustosta käyttäjäkyselyn pienelle ryhmälle sen aktiivisia käyttäjiä. Sivusto sai vastaajilta paljon kiitosta, mutta myös arvokkaita kehittämisehdotuksia. Kyselyssä saatua palautetta käytettiin Coren toimintojen ja käytettävyyden kehittämiseen syksyn 2018 aikana.

Music Finlandin säveltäjäasiakkaat, kustantajat ja musiikin esittäjät kotimaassa ja ulkomailla käyttivät nuotiston palveluja edelleen aktiivisesti. Music Finlandilla oli vuoden 2018 lopussa yhteensä 282 säveltäjäasiakasta, joista neljä oli hyväksytty asiakkaaksi kuluneen vuoden aikana. Nuotistoon toimitettiin vuonna 2018 yhteensä 378 uutta teosta, joista puolet (189) oli säveltäjäasiakkaiden Music Finlandin levityksen lähettämiä teoksia ja puolet kustantajien nuotiston kokoelmiin lähettämiä näytepartituureja. Lisäksi säveltäjäsivustoa täydennettiin useilla kymmenillä linkeillä säveltäjistä kertoviin uutisiin ja artikkeleihin sekä heidän teostensa esitysten taltiointeihin.

Music Finlandin säveltäjäasiakkaiden nuottien myynti ja vuokraus jatkuivat edelleen vilkkaina, vaikka luvut hieman laskivatkin Suomen satavuotisjuhlan vuoksi ennätysvilkkaasta edellisvuodesta. Vuoden 2018 aikana Music Finlandin nuotistosta myytiin 150 eri säveltäjän partituureja ja esitysmateriaaleja yhteensä 1276 kappaletta. Myynnistä 23,5 % suuntautui ulkomaille. Eniten ulkomaan tilauksia tuli Yhdysvalloista, Ruotsista, Itävallasta, Kiinasta, Norjasta, Iso-Britanniasta, Ranskasta, Japanista ja Saksasta. Myydyimmät säveltäjänimet olivat Cecilia Damström, Jukka Linkola, Ilari Kaila, Maria Kallionpää, Sauli Zinovjev ja Jukka Tiensuu.

Orkesterimusiikin esitysmateriaaleja vuokrattiin yhteensä 51 eri esitykseen, mikä oli selvästi vähemmän kuin edellisenä vuonna. Näistä eniten välitettiin Uuno Klamin, Leif Segerstamin, Aarre Merikannon ja Sauli Zinovjevin teosten materiaaleja. Lisäksi eri kustantajille ja orkestereille valmistettiin kopiopalveluna heidän lähettämistään materiaaleista satoja partituureja ja esitysmateriaaleja 

Nuotiston ulkomaanmyynti 2018

Äänitearkisto

Music Finlandin nuotisto ylläpitää suomalaisen musiikin äänitearkistoa, johon kuuluu laajan äänilevykokoelman lisäksi satoja konserttitaltiointeja suomalaisten teosten esityksistä. Säveltäjä Jukka Ruohomäki siirsi kesän 2018 aikana näistä vanhimmat – 125 analogisella kelanauhalla olevaa äänitettä – digitaaliseen muotoon ja tallensi ne 38 CD-levylle. Äänitteet ovat nyt kuunneltavissa Music Finlandin tiloissa.