Toiminnanjohtajan katsaus


Musiikkiviennin vuosi 2022 lähti hyvin käyntiin, sillä pandemian väistyttyä ja markkinoiden jälleen avauduttua musiikkitoimijat ja -viejät vauhdittivat kansainvälistä toimintaansa. Tämä näkyi mm. asiakkaiden innokkaana osallistumisena tapahtumiin ja vientimatkoihin. Sodan syttyminen lähialueella ja eritoten loppuvuodesta kiihtynyt inflaatio lisäsivät kuitenkin osaltaan epävarmuutta. Uusia avauksia saatiin nähdä esimerkiksi musiikkialan kasvustrategian myötä - samoin uudistimme tukijärjestelmäämme. Vuoden loppupuolella käynnistimme jäsenjärjestöjemme kanssa keskustelun Music Finlandin toiminnan kehittämisestä ja kohdistimme katseet tulevaisuuteen, kirjoittaa Music Finlandin väliaikainen toiminnanjohtaja Heli Lampi katsauksessaan vuodesta 2022.

Yksi muutoksista oli toiminnanjohtaja Kaisa Rönkön siirtyminen toisiin tehtäviin syyskuun alussa. Music Finlandin osaava tiimi jatkoi syyskauden tehokasta työskentelyään väliaikaisen toiminnanjohtajan luotsaamana ja kaikki hankkeet toteutettiin suunnitelmien mukaisesti. Suuret kiitokset saumattomasta yhteistyöstä kuuluvat MF-tiimille ja hallituksellemme!

Music Finland jatkoi strategiansa mukaisesti panostamista asiakkaidensa vientivalmiuksien kehittämiseen, verkostojen kasvattamiseen, aktiiviseen asiantuntijuuteen ja musiikkialan arvon vahvistamiseen. Samaan aikaan näkökulma alkoi jo siirtyä pidemmälle, sillä pandemia-ajan jälkeinen, nopeasti muuttuva toimintaympäristömme vaatii meiltä tilanneherkkyyttä ja nopeaa reagointikykyä. Strategian päivittäminen käynnistyykin heti vuoden 2023 alussa.

Kansainvälisen toiminnan virkistyminen vuoden aikana näkyi mm. asiakkaiden innokkaana osallistumisena tapahtumiin ja vientimatkoihin sekä runsaslukuisina tukihakemuksina. Uudistimme tukikäytäntöjämme paremmin asiakkaita palvelevaksi ja syyskaudella lanseerasimme Music Finlandin vientituen, joka muodostuu projektituesta ja strategiatuesta. Spontaani asiakaspalaute uudistuksesta on tähän saakka ollut myönteistä.

Tutkimuksesta ja kasvustrategiasta alustaa käytännön toimille


Vuoden aikana toteutettiin EU-rahoituksen saanut musiikkialan kasvustrategia. Kasvustrategiatyön ytimessä on lähtökohtaisesti ollut käytännönläheisyys. Hanke käynnistyi alan tilannekuvan selvitystyöllä, jossa nousivat esiin niin alan vahvuudet kuin myös kehityshaasteet ja kasvun pullonkaulat. Keväällä Music Finland toteutti jo kolmannen kerran musiikkialabarometrin. Tuloksissa kuului vielä pandemia-ajan heijastuksia ja huolta toimeentulosta, mutta toisaalta usko tulevaan ja musiikkialan kykyyn uudistua tuli selvästi esiin. Samankaltainen kuva välittyi myös musiikkiviennin markkina-arvotutkimuksesta sekä musiikin teosvientiselvityksestä: pandemia hidasti vielä elävän musiikin toimintaa, mutta toisaalta kasvua nähtiin erityisesti teosviennissä ja äänitemarkkinalla.

Kestävää ja ekologista musiikkivientiä


Toiminnassamme on ensiarvoisen tärkeää etsiä keinoja, joilla suomalainen musiikkiala voi kansainvälistyä ilmastoystävällisemmillä tavoilla. Tartuimme asiaan konkreettisesti ja käynnistimme taidemusiikin toimijoille uuden, lähialueyhteistyötä vahvistavan hankkeen. Northern Connection rakentuu kestävän kehityksen ja ekologisen ajattelun periaatteille ja se mahdollistaa pitkäjänteisten yhteistyösuhteiden syntymisen taidemusiikkitoimijoiden välille pohjoisissa maissa.

Toimimme myös aktiivisesti musiikkialan järjestöjen Kemut-verkostossa, jonka aloitteiden tuloksena vuoden aikana syntyi musiikkialan digitaalinen vastuullisuustyökalu elma.live-sivusto.

Painopistettä vientivalmiuksiin ja osaamisen kasvattamiseen


Yhä kovenevassa kilpailussa niin pop-artistin kuin nykymusiikin säveltäjän tulee osata myös ulkomusiikillisia taitoja, kuten brändin hallintaa, myyntipuheen pitämistä tai verkostojen rakentamista.

Asiakkaamme ovat kokeneet Music Finlandin järjestämät valmennukset, työpajat ja mentoroinnin hyödyllisinä kansainvälistymisvalmiuksien lisääjinä ja vientiosaamisen kasvattajina. Panostimme näihin vuoden aikana järjestämällä Lentoon -valmennusohjelman taidemusiikin säveltäjille sekä uutena International Music Business Masterclass -valmennuksen kansainvälistä toimintaa aloitteleville yrityksille ja toimijoille. Jatkoimme myös kansainvälistymisen ABC-tilaisuuksien pitämistä, tuotimme työpajoja eri aiheista ja toimme yhteen kansainvälisiä mentoreita ja eri viennin vaiheessa olevia suomalaisia ammattilaisia. Järjestimme kolme kansainvälistä biisileiriä, joilla opittiin yhdessä tekemisen taitoja, luotiin uutta musiikkia ja solmittiin kenties elinikäisiä yhteistyösuhteita.

Osaavat, verkostoituneet ja aktiiviset musiikkiammattilaiset vievät suomalaista musiikkia maailmalle entistä menestyksekkäämmin: kaikissa genreissä, yli musiikillisten raja-aitojen, markkina-alueiden ja alustojen. Päämäärätietoinen työ kantaa hedelmää nyt ja tulevaisuudessa.

Musiikkialan kasvustrategia rahoitettiin Euroopan Unionin Next Generation EU -rahoituksella, jota kanavoidaan RRF (Recovery and Recilience Facility) -tuen kautta kansallisesti opetus- ja kulttuuriministeriön toimesta.