Kohokohdat ja avainluvut

Sisällysluettelo

Vuonna 2022 maailma alkoi aueta pandemian jäljiltä. Kansainväliset tapahtumat täyttivät jälleen myös Music Finlandin sekä sen asiakkaiden kalenterit. EU-rahoituksen voimin toteutunut musiikkialan kasvustrategia mahdollisti muun muassa ensimmäisen kokeilumme virtuaalimaailmassa. Elokuussa uudistimme kansainvälistymisen tukipalvelumme. Flow Festivalilla nostimme päivänpolttavia puheenaiheita valtakunnan päättäjien keskusteltaviksi yhdessä muiden järjestöjen kanssa. Nykymusiikin säveltäjien valmennusohjelma Lentoon opasti tuoreita taidemusiikin ammattilaisia urapolullaan.

Vuoden 2022 avainluvut

Asiakaslukuja
Asiakasmäärät 2017–2022
Myöntämämme kansainvälistymisen tuet euroina
Muita seurattavia avainlukuja
Asiakastyytyväisyys

Musiikkialan ja -viennin tuoreimpia avainlukuja

Musiikkiviennin arvo 2016–2021
Suomalaisen musiikkialan kokonaisarvo 2016–2021

Vuoden 2022 kohokohtia

Musiikkialan kasvustrategia toi mukanaan uudenlaisia projekteja

Music Finland käynnisti vuonna 2022 EU-rahoitteisen musiikkialan kasvustrategia -hankkeen, jolle myönnettiin 220 000 euroa tukea EU:n elpymis- ja palautumistukivälineestä (Recovery and Reslilience Facility, RRF). Rahoituksella tuotettiin suomalaisen musiikkialan kehitystä 2020-luvulla peilannut tilannekuva sekä perinteisiä ja aivan uudenlaisia projekteja, joiden onnistumista ja vaikutusta arvioidaan osana kasvustrategiaa. 

Business Finlandin kanssa toteutettu showcase-ilta SXSW-tapahtumassa Austinissa, Yhdysvalloissa yhdisti virtuaalitodellisuutta vientitapahtumaan. Motel Finlandia, Music Finlandin virtuaalinen vientialusta lanseerattiin SXSW-tapahtuman yhteydessä maaliskuussa, ja sitä on hyödynnetty vuoden aikana vientitapahtumien yhteydessä. Marraskuussa veimme lisäksi suomalaisia artisteja esiintymään metaversumiin Decentraland Metaverse Music Festival -tapahtumassa.

Kasvustrategian osana sekä Yhdysvaltain markkinoiden uutena avauksena veimme suomalaisyrityksiä ensimmäistä kertaa Nashvillessä järjestettävään Music Biz -tapahtumaan, missä tuotimme yrityksille oman vientimatka- ja verkostoitumisohjelman. Kasvustrategian osana rahoitettiin kansainvälisen teosviennin toimenpiteitä osana biisiviennin visiotyön toimeenpanoa ja valmennusohjelmia kuten International Music Business Master Class ja vientiyrityskiihdyttämö.

Panostimme myös toimialarajat ylittävien alustojen kehittämiseen tuomalla Music x Media -tapahtumaan Tampereelle entistä laajemman ja monipuolisen kansainvälisen vierasdelegaation sekä olimme perustamassa Music Tech Europe -verkostoa, jonka toiminta käynnistyy vuoden 2023 aikana.

Musiikkialan kasvustrategia -hanke jatkuu vuoden 2023 kesäkuun loppuun.

Music Finlandin kansainvälistymisen tuet uudistuivat

Music Finlandin vientituet uudistettiin elokuussa. Uudistetussa tukimuodossa Music Finlandin live-tuki, teosvientituki, näkyvyystuki ja Takeoff-vientituki yhdistyivät yhdeksi kokonaisuudeksi nimeltä Music Finlandin vientituki.

Uudistettu Music Finlandin vientituki koostuu kahdesta eri tukimuodosta, projektituesta ja strategiatuesta. Erotuksena vanhaan hakumalliin Music Finlandin vientituki on haettavissa jatkuvasti.

Tuen saajat valitsevat Music Finlandin hallituksen nimeämät musiikkialan asiantuntijoista koostuvat valitsijatyöryhmät. Valitsijatyöryhmiä on neljä: pop- ja rock -valitsijatyöryhmä, jazz- ja folk -valitsijatyöryhmä, klassisen ja taidemusiikin valitsijatyöryhmä sekä biisiviennin valitsijatyöryhmä.

Järjestimme syyskauden aikana kaksi kertaa tukiuudistusta koskevan infotunnin, jossa asiakkaamme esittivät kysymyksiä tukeen liittyen.

Music Finlandin vientituella tuetaan suomalaisten musiikkialan yritysten, artistien, tekijöiden sekä säveltäjien kansainvälistymistä ja liiketoiminnan kehitystä. Music Finlandin jakaman vientituen rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

Flow Talks Music -keskustelutapahtuman puhujia olivat mm. Sanna Marin ja Maria Ohisalo. Kuva: Julius Töyrylä

Flow Talks Music -keskustelussa nostettiin alan polttavia kysymyksiä

Elokuussa Flow Festivalin yhteydessä olimme järjestämässä keskustelutilaisuutta otsikolla Flow Talks Music. Music Finland yhdessä muiden alan kotimaisten järjestöjen kanssa avasi päättäjien kanssa keskustelua kotimaisen musiikkialan tilasta juuri Flow Festivalin alkaessa perjantaina 12.8.

Paneelikeskustelu oli Music Finlandin ja kuuden musiikkialan järjestön järjestämä tilaisuus, joka kokosi päättäjiä kaikista suurista puolueista. Keskustelun aiheena oli elinvoimaisen ja kansainvälisen musiikkialan edistäminen.

Panelisteina kuultiin ministeri- ja puoluejohtotason päättäjiä: keskustelemaan saapuivat pääministeri ja SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin, ympäristö- ja ilmastoministeri ja vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen, keskustan eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Eeva Kalli, perussuomalaisten kansanedustaja Ritva Elomaa, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo, sekä RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz.

Tapahtumaa järjestäneet järjestöt, Music Finland, Gramex ry, Teosto ry, IndieCo ry, Suomen Muusikkojen Liitto ry, Suomen Musiikintekijät ry ja LiveFIN ry, keräsivät ennakkoon jäseniltään ja seuraajiltaan kysymyksiä päättäjille. Paneelikeskustelussa haluttiin tuoda päättäjien tietoon kansalaisyhteiskunnan ääni, vahvistaa alan sisäistä yhteistyötä sekä edistää dialogia päättäjien ja musiikkialan välillä.

Paneelikeskustelun jälkeen pidettiin verkostoitumistilaisuus, johon kutsuttiin panelistien lisäksi muuta puoluejohtoa ja kansanedustajia tapaamaan järjestöjen edustajia ja jatkamaan keskustelua suomalaisen musiikkialan edistämisestä.

Motel Finlandiassa kokeiltiin musiikin promootiota virtuaalimaailmassa

Maaliskuussa South by Southwest -tapahtumassa Music Finland julkaisi beta-version Motel Finlandia -nimisestä virtuaalitilasta, joka on suunniteltu promovoimaan suomalaista musiikkia. Muille kävijöille Motel Finlandia avattiin keväällä 2022.

Motel Finlandia -virtuaalitilan on konseptoinut ja toteuttanut yhteistyönä Music Finlandin vienti- ja viestintätiimi sekä helsinkiläinen metaverse- ja XR-studio Arilyn. Sen suunnittelu alkoi loppuvuodesta 2021 ja se valmistui osana Music Finlandin kasvustrategiahanketta, joka rahoitetaan EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen kautta. 

Virtuaalitila Motel Finlandia hakee inspiraationsa 1970-luvun syrjäisistä suomalaisista motelleista vanhojen valtateiden varrelta, ripauksella americana-henkeä ja Twin Peaksia. Sisäänpääsy Motel Finlandiaan tapahtuu mobiililaitteella tai tietokoneella. Tilassa on mahdollista tutustua musiikkiin – esimerkiksi artisteihin, joita esiintyi vuoden 2022 aikana kansainvälisissä ammattilaistapahtumissa – sekä suomalaiseen musiikkiin liittyvään kuvastoon. Motel Finlandiassa on nähty ja kuultu seuraavia esiintyjiä: Antti Paalanen, Axel Thesleff, Cyan Kicks, Detalji, Handshaking, Hevisaurus, Maija Kauhanen, Robin Packalen ja Tomppabeats.

Kuva: Maija Vikman

Lentoon-valmennus opasti taidemusiikin säveltäjiä

Syksyllä järjestimme jälleen kiitetyn Lentoon-valmennuksen nykymusiikin säveltäjille. Valmennukseen valittiin tällä kertaa kahdeksan kansainvälisen uransa alkuvaiheessa olevaa säveltäjää, jotka saivat neljä yhden päivän mittaista valmennusta kerran kuukaudessa.

Jokaisella osallistujalla oli mahdollisuus saada myös henkilökohtaista mentorointia yhden ohjelman kansainvälisen mentorin kanssa, joihin kuuluivat mm. kapellimestari André de Ridder, Aleksandra Markovic (Donemus Publishing), Shane Burmania (Muziekgebouw) sekä  Peter Meanwell (Borealis Festival).

Valmennuksen teemoihin kuuluivat viestintä, vuorovaikutus ja oman osaamisen markkinointi, neuvottelutaidot ja sopiminen, säveltäjän kansainvälinen toimintaympäristö ja verkostot sekä säveltäjän identiteetti, muuttuva työnkuva ja uudet jakelukanavat.

Vuoden 2022 Lentoon-valmennukseen valitut osallistujat olivat Aino Tenkanen, Mioko Yokoyama, Lauri Mäntysaari, Roope Mäenpää, Lauri Supponen, Mari Sainio, Tytti Arola ja Sanna Ahvenjärvi.

Musiikkialan kasvustartegia sekä sen alla toteutettu Motel Finlandia -hanke rahoitettiin Euroopan Unionin Next Generation EU -rahoituksella, jota kanavoidaan RRF (Recovery and Recilience Facility) -tuen kautta kansallisesti opetus- ja kulttuuriministeriön toimesta.