Toiminnanjohtajan katsaus


Mikko Manninen
Kuva: Julius Töyrylä
Vuosi 2023 oli Music Finlandille toiminnantäyteinen lähes kaikkien kansainvälisten vientitapahtumien avauduttua entisessä laajuudessaan. Vuosi oli kokonaisuudessaan ensimmäinen normaali toimintavuosi koronavuosien jälkeen, mikä näkyi muun muassa elävän musiikin viennin vahvana elpymisenä, kirjoittaa Music Finlandin toiminnanjohtaja Mikko Manninen katsauksessaan vuodesta 2023.

Vuonna 2023 Music Finland sai uuden toiminnanjohtajan ja järjestölle laadittiin uusi strategia yhteistyössä jäsenjärjestöjen kanssa. Vuoden aikana toteutettiin suunniteltuja hankkeita, mutta toisaalta tehtiin myös uusia avauksia, niin visioiden kuin konkreettisten projektien muodossa.

Vuoden aikana Music Finland osallistui aktiivisesti luovien alojen kasvusopimuksen valmisteluun, jonka toivotaan tulevaisuudessa lisäävän alojen välistä vuoropuhelua sekä konkreettisia liiketoimintamahdollisuuksia ja vauhdittavan kasvua.

Vuoden aikana vietiin loppuun myös 2022 aloitettu musiikkialan kasvustrategiahanke, joka piti sisällään lukuisia eri toimia kasvuyrityksille suunnatusta vientiyrityskiihdyttämö-ohjelmasta virtuaaliseen showcase-ympäristöön sekä artistiviennin visioon.

Artistiviennin visio -nimellä kulkeva hanke keräsi yhteen laajan joukon musiikkialan ammattilaisia eri liiketoiminta-alueilta. Tavoitteena oli luoda alan yhteinen vientivisio vuodelle 2030 sekä koota sen tavoitteiden tukemiseksi toimenpiteitä, joihin koko ala sitoutuu. Visioksi muodostui: ”Suomen musiikkiala tuottaa vientionnistumisia. Monimuotoinen, elinvoimainen ja kansainvälinen ala tuottaa pitkäjänteisiä uria”.

Taidemusiikin puolella toteutettiin uusi yhteispohjoismainen Northern Connection -hanke, sekä tehtiin sopimus yhteistyöprojektista, joka esittelee laajasti suomalaista nykymusiikkia Iso-Britannian merkittävimpiin uuden musiikin festivaaleihin lukeutuvalla Huddersfield Contemporary Music Festivalilla kolmen vuoden ajan.

Marraskuisella Yhdysvaltojen-vierailulla Music Finland esitteli tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multalalle paikallista musiikkialaa yhdessä Los Angelesin Suomen konsulaatin kanssa. Ohjelmaan sisältyi tutustumista yhdysvaltalaiseen musiikkialan koulutukseen, Los Angelesissa toimiviin suomalaisiin musiikintekijöihin ja vientiyrityksiin sekä verkostoitumista paikallisten musiikkialan toimijoiden kanssa.

Vuoden aikana vahvistettiin merkittävästi myös yhteistoimintaa sekä eurooppalaisten vientitoimistojen European Music Exporters Exchangen (EMEE) että pohjoismaisten vientitoimistojen Nordic Music Export Programin (NOMEX) kanssa. Sekä EMEE:n että Nomexin kanssa toteutettiin useita kansainvälisiä vientimatkoja.

Loppuvuodesta 2023 hyväksytty Music Finlandin strategia vuosille 2024–2026 painottaa erityisesti asiakasryhmäkohtaisia palvelukokonaisuuksia ja selkeitä kansainvälistymisen polkuja eri vaiheissa oleville viejille. Strategiassa määritellään, että Music Finland on johtava musiikkiviennin asiantuntija- ja palveluorganisaatio, joka mahdollistaa menestystarinoita ja pitkäjänteisiä uria, sekä innostaa ja rohkaisee alaa kansainvälistymään. Music Finlandin toiminnan ydinalueita ovat tekijä- ja teosvienti, vientihankkeet ja artistivienti, säveltäjäpalvelut ja nuotisto, valmennus- ja mentorointi, asiakas- ja promootioviestintä sekä ammattilaisvierailut. Strategiassa määriteltyjä palvelukokonaisuuksia sitovat yhteen ja tukevat tutkimus sekä viennin tuet. Strategiassa määriteltiin kullekin ydinalueelle myös näitä koskevat onnistumisen mittarit.

Uudessa strategiassa toiminnan painopistealueita ovat potentiaalisimmat kasvumarkkinat kuten Keski-Eurooppa, Pohjoismaat sekä Yhdysvallat. Myös vientiin liittyvää strategia- ja rahoitusosaamista lisätään alalla. Hankkeissa ja viestinnässä tehdään jatkossa entistä läheisempää yhteistyötä jäsenjärjestöjen kanssa.

Syksyllä 2023 julkaistiin vuosittaiset suomalaisen musiikkialan taloutta sekä vientiä kuvaavat tutkimusraportit. Suomen musiikkialan kokonaisarvoksi tutkimusvuonna 2022 saatiin 1,25 miljardia euroa. Myös vienti jatkoi tutkimusvuonna edelleen vahvaa kasvuaan pandemian jälkeen: ydinalueiden osalta kasvua oli 40 prosenttia suhteessa edelliseen vuoteen. Viennin kokonaisarvoksi mitattiin 130 miljoonaa euroa.

Suomalainen musiikki eri genreissä onkin laaja-alaisesti kysyttyä maailmalla ja viennin voidaan olettaa jatkavan voimakasta kasvuaan myös tulevina vuosina. Suurimpina pullokauloina viennin kasvulle nähdään vienti-investointien rahoitus ja sitä kautta uusien aktiivisten vientitoimijoiden määrä. Music Finland tukee ja innostaa alaa strategiansa mukaisesti näissä kysymyksissä laajalla rintamalla myös vuonna 2024.

Musiikkialan kasvustrategia rahoitettiin Euroopan Unionin Next Generation EU -rahoituksella, jota kanavoidaan RRF (Recovery and Recilience Facility) -tuen kautta kansallisesti opetus- ja kulttuuriministeriön toimesta.