Northern Connection vahvistaa taidemusiikin yhteistyötä Pohjoismaissa ja Skotlannissa

Northern Connection on uusi pohjoisen alueen nykymusiikin toimijoita yhdistävä hanke, joka edistää uusien teosten syntymistä ja mahdollistaa niille useampia esityksiä yhteistyömaissa.

Uuden Northern Connection -hankkeen tavoitteena on yhdistää Pohjoismaat ja Skotlanti luomalla ja vahvistamalla yhteyksiä nykymusiikin säveltäjien, yhtyeiden ja festivaalien välille. Pilottivaiheessa mukana ovat Suomi, Norja ja Skotlanti, joista kustakin on mukana yksi nykymusiikkifestivaali, yksi ensemble ja yksi säveltäjä. Kunkin maan säveltäjältä tilataan yksi uusi teos joka kantaesitetään yhdessä yhteistyömaista vuoden 2023 aikana.

Hanke käynnistyy varsinaisesti vuoden 2023 alussa. Muita maita liittyy mukaan hankkeeseen tulevina vuosina. Hankkeen käynnistäjä ja vetäjä on Music Finland.

"On ollut ilo suunnitella uudenlaista yhteistyötä pohjoisten kumppaniemme kanssa. Skotlannin mukana olo on erityisen ilahduttavaa. Kaikki ovat lähdössä innolla mukaan ja kyselyjä on jo tullut, milloin hanke laajenee ja voimme ottaa lisää kumppaneita Northern Connection-verkostoon", kertoo Music Finlandin viestintäjohtaja Heli Lampi.

Monipuolisia hyötyjä ekologisesti kestävillä tavoilla

Northern Connection rakentuu kestävän kehityksen ja ekologisen ajattelun periaatteille ja se mahdollistaa pitkäjänteisten yhteistyösuhteiden syntymisen taidemusiikkitoimijoiden välille lähialueilla. Sen myötä tilausteokset saavat useamman kuin yhden esityksen ja ensemblet voivat kiertää kumppanuusfestivaaleja ympäristön kannalta kestävällä tavalla.

Hankkeen myötä säveltäjät saavat naapurimaista uusia tilauksia, ensemblet saavat uutta musiikkia ohjelmistoonsa ja festivaalit saavat uutta ohjelmaa, kestävällä ja taloudellisesti järkevällä tavalla. Uudet kontaktit, ideat ja verkostot vahvistavat yhteistyötä ja tuovat lisäarvoa pohjoisen nykytaiteen kentälle.

Hankkeen kumppanit ovat pilottivaiheessa Suomesta Music Finland, Musica nova Helsinki ja defunensemble, Norjasta Music Norway, Ultima festival ja Ensemble Temporum sekä Skotlannista Scottish Music Centre, Sound festival and Red Note Ensemble.

Avoimen haun kautta mukaan valikoituneet säveltäjät ovat Lauri Supponen Suomesta, Lisa Robertson Skotlannista ja Tine Surel Lange Norjasta.