Avainluvut ja kohokohdat

Music Finlandin vuoden 2016 täyttivät esimerkiksi Aus Finnland -hankkeen toinen vuosi sekä nuotistosivuston uudistus. Asiakkaamme pitivät Music Finlandin toimintaa kiitettävän arvoisena, sosiaalisen median seuraajamme nousivat yli kahdella tuhannella ja yli 80 yritystä sai tukea kauttamme.

Asiakaslukuja
Asiakasmäärät 2014–2016
Musiikkialan markkina-arvo 2013–2015
Avainluvut

Kohokohtia

Aus Finnland

Saksankieliseen Eurooppaan (Saksa, Sveitsi ja Itävalta) kohdistuneen kärkihankkeen Aus Finnlandin toinen vuosi väritti lähes kaikkea Music Finlandin toimintaa. Kaikkien aikojen suurin suomalaisen musiikin kansainvälistymishanke näkyi niin tapahtumatuotannoissamme kuin ammattivierailuohjelmassa, kansainvälistymisen tuissa ja vientivalmennuksessa. Aus Finnlandin loputtua kerätyt tulokset osoittivat kaksivuotisen ponnistuksen myös kannattaneen: 80% osallistuneista yrityksistä koki hankkeen olleen heille hyödyllinen ja suomalaisen musiikin kasvu oli erityisen huomattavaa esimerkiksi radioaalloilla ja konserttilavoilla.


Composers & Repertoire

Music Finlandin uudistettu Composers & Repertoire -verkkosivusto ja nuottitietokanta avattiin kesällä 2016 osoitteessa core.musicfinland.fi. Sivusto tarjoaa kattavasti tietoa suomalaisista taidemusiikin säveltäjistä ja heidän teoksistaan sekä toimii kansainvälisenä digitaalisten ja fyysisten nuottien verkkokauppana. Sivuston säveltäjäprofiilit antavat mahdollisuuden kuunnella musiikkia ja tutustua nuottinäytteisiin. Etusivulla esitellään suomalaista musiikkia esimerkiksi soittolistan sekä ajankohtaisten artikkelilinkkien kautta. Jakelussa olevien nuottien lisäksi tietokanta tarjoaa suuren määrän tietoa suomalaisista sekä kustannetuista että kustantamattomista teoksista.

 

Arctic Paradise World & Jazz Event

Elokuussa Music Finland tuotti ensi kertaa jazzin, maailmanmusiikin ja kansanmusiikin ammattilaisille räätälöidyn verkostoitumis-, myynti- ja showcase-tapahtuman Arctic Paradise World & Jazz Eventin, joka esitteli genrejen suomalaista parhaimmistoa sekä kokosi alojen kansainvälisiä avainhenkilöitä Helsinkiin. Tapahtumaan kutsuttiin jazzin ja maailmanmusiikin huippuammattilaisia lähinnä saksankielisestä Euroopasta: levy-yhtiöiden edustajia, agentteja sekä promoottoreita. Kansainvälisille toimijoille sekä suomalaisille osallistujille järjestettiin kolmeksi päiväksi räätälöityä yhteistä ohjelmaa, jonka lomassa suomalaisammattilaiset pääsivät verkostoitumaan ulkomaanvieraiden kanssa. Erittäin tuloksellinen tapahtuma toi osallistuneille esiintyjille ja yrityksille lukuisia lisenssi- ja agentuurisopimuksia sekä keikkatarjouksia.

 

NOMEX

Pohjoismainen musiikkiviennin yhteistyö jatkui aktiivisena musiikkivientitoimistojen yhteistyöverkosto NOMEX:n (Nordic Music Export) kautta. Pohjoismaisia vientihankkeita jatkettiin muun muassa Tokiossa, Lontoossa ja Berliinissä. Uutena yhteistyöprojektina tehtiin Yhdysvaltain länsirannikolle suuntautunut vientimatka, joka saa jatkoa myös vuonna 2017. Hyvin tunnettuutta saaneet Nordic Playlist -soittolistat ja -verkkosivusto tavoittavat yhä suuremman pohjoismaisesta musiikista kiinnostuneita kuulijoita ja musiikkialan mielipidevaikuttajia.

 

Musiikkivientipalkinto

Music Finland myönsi joulukuussa valtakunnallisen musiikkivientipalkinnon manageritoimisto Till Dawn They Count Management Ltd Oy:lle, joka on auttanut kasvattamaan Nightwishistä yhtä kaikkien aikojen suurimmista suomalaisen metallimusiikin menestystarinoista. Nyt toista kertaa jaettu valtakunnallinen musiikkivientipalkinto on tunnustus suomalaiselle musiikkialan yritykselle, joka on kehittänyt ja kasvattanut kansainvälistä liiketoimintaansa menestyksekkäästi sekä osoittanut edelläkävijyyttä suomalaisen musiikin kansainvälistämisessä. Till Dawn They Count Managementin perustivat Nightwishin taustajoukoissa pitkään vaikuttaneet Ewo Pohjola ja Toni Peiju vuonna 2014. Yhtiön suojissa on myös toinen metalliviennin jättiläinen, Sonata Arctica.    

Great Place To Work

Music Finland valittiin Suomen parhaiden työpaikkojen joukkoon pienten organisaatioiden sarjassa, jossa se oli ainoa listasijoituksen saanut voittoa tavoittelematon organisaatio. Music Finland sai tutkimuksessa erinomaiset tulokset esimerkiksi yhteisöllisyydestä, tasa-arvoisuudesta, työympäristöstä, vapauden ja vastuun tasapainosta sekä rehellisyydestä ja johdon luotettavuudesta.