Viestintä ja vaikuttaminen

Sisällysluettelo

Viestintä

Viestintä tukee kaikkea Music Finlandin toimintaa kattaen vastaanottajat kotimaisista asiakkaista ulkomaiseen mediaan. Kerromme eri kanavissamme kansainvälisille musiikkialan ammattilaisille ja mielipidevaikuttajille suomalaisen musiikin tekijöistä, menestystarinoista, ilmiöistä ja uutisista. Viestintämme on ammattilaisille suunnattua, asiantuntevaa ja luotettavaa.

Kotimaan asiakasviestintämme tavoitteena on kertoa selkeästi tarjoamistamme palveluista sekä tarjota asiakkaillemme ajankohtaista sisältöä. Kansainvälinen promootioviestintämme puolestaan pyrkii herättämään kiinnostusta suomalaista musiikkia kohtaan ammattilaisyleisön keskuudessa maailmalla.

Jaamme tuoreimmat ja olennaisimmat kansainvälisesti kiinnostavat uudet kappaleet genrepainotetuilla soittolistoillamme sekä vahvistamme suomalaisen musiikin brändiä erilaisten teemasoittolistojen avulla.

Kotimaan viestintämme kertoo tarjoamistamme palveluista ja tukee asiakkaidemme tarpeita. Music Finland pyrkii vaikuttavuuteen avaamalla musiikkialaa koskettavia keskusteluja sekä jakamalla tärkeitä sisältöjä, jotka tukevat alan menestystä ja hyvinvointia.

The Rasmus

Music Finlandin kymmenvuotisjuhla viestittiin vientitarinoiden muodossa

Music Finlandin juhlavuosi käynnistettiin jo syksyllä 2021 ja se ulottui syyskuuhun 2022 saakka. Juhlavuoden viestinnän kärjeksi nostimme suomalaisen musiikkiviennin menestystarinat.

Englanninkielisellä sivustolla jatkoimme Pioneers-artikkelisarjaa, jossa juhlistetaan edeltävinä vuosikymmeninä omin avuin maailmalle lähteneitä yhtyeitä, artisteja ja tekijöitä – mukana olivat kansanmusiikkiyhtyeet Värttinä ja JPP, klarinetisti Kari Kriikku, tuottaja-muusikot Jori Hulkkonen ja JS16 sekä rockbändit Amorphis ja The Rasmus. Sosiaalisessa mediassa nostimme edelleen Music Finlandin tapahtumia, hankkeita ja asiakkaita kymmenen vuoden varrelta.

Juhlakauden ajan käytimme verkkoviestinnässämme erillistä animoitua tunnusta. Ammattilaistapahtumissa kotimaassa ja ulkomailla esiinnyimme Music Finland 10 -tunnuksella koristettujen painomateriaalien kanssa ja järjestimme juhlan kunniaksi kahvitilaisuuksia.

Kuva: Julius Töyrylä

Verkkosivuilta apua kansainvälistymiseen ja nostetta suomalaiselle musiikille

Music Finlandin verkkosivustot palvelevat kahdella kielellä ja niillä on kaksi pääasiallista tehtävää. Suomenkielinen sivusto musicfinland.fi tarjoaa suomalaisille musiikkialan ammattilaisille tietoa palveluistamme sekä musiikkivientiin liittyvistä uutisista, tutkimuksista ja yhdistyksen ajankohtaisista kuulumisista.

Music Finlandin suomenkielisten verkkosivujen lähtökohtana on asiakaslähtöisyys ja tavoitettavuus: mahdollisimman suuri osa palveluistamme löytyy digitaalisessa muodossa.

Vientihankkeita aloittelevia tai niitä vasta suunnittelevia uusia asiakkaita palvelee kansainvälistymisen opas, jonne myös lisätään videomuodossa tallennetut infotuntimme asiakkaiden katseltaviksi.

Tukihaku-sivultamme voi hakea tietoa musiikkialan kansainvälistymiseen soveltuvista tuistamme erilaisilla hakukriteereillä. Lisäksi sivuiltamme löytyy kattava lista Music Finlandin tapahtumista, Suomen kansainvälistyvän musiikkialan kuulumisia ja puheenvuoroja sekä raportit toteuttamistamme tutkimuksista ja keräämäämme tutkimustietoa maailmalta.

Englanninkielisillä musicfinland.com-verkkosivuillamme pyrimme lisäämään suomalaisen musiikin tunnettuutta promootion keinoin: uutisoimme laaja-alaisesti suomalaisen musiikin kansainvälisestä menestyksestä ja näkyvyydestä, julkaisemme ammattitoimittajien kirjoittamia artikkeleita sekä kerromme Music Finlandin kansainvälisistä hankkeista ja tapahtumista. Sivustolta löytyy myös laaja valikoima huolellisesti kuratoituja suomalaisen musiikin digitaalisia soittolistoja eri genreissä, joita päivitetään viikoittain. Lisäksi pidämme yllä tasaisesti huomattavan kävijämäärän tavoittavaa Finnish Music Directory -tietopankkia.

Yhteensä Music Finlandin englannin- ja suomenkielisillä sivuilla oli vuoden aikana 228 322 kävijää. Laskua edeltävään vuoteen 2021 verrattuna oli noin 19 prosenttia, edeltävän vuoden luvun ollessa 282 401 kävijää. Lasku kävijämäärässä selittyy pitkälti sivuston Google-markkinoinnilla, jonka ajoitimme vuodenvaihteessa 2021 – edeltävä vuosi oli 67 prosentin nousullaan pitkälti poikkeava, kun markkinointia ei alkuvaiheessa vielä osattu kohdistaa musiikkiviennin kannalta kaikkein olennaisimpiin maihin.

Kuukausittainen kävijämäärä sivustoillamme oli keskimäärin 19 026 käyttäjää. Music Finlandin sivustoilla vieraillaan eniten Suomesta (noin 31 prosenttia kävijöistä), Yhdysvaltojen ollessa toiseksi yleisin kävijämaa noin 22 prosentilla. Ulkomailta sivuille tultiin toiseksi useimmiten Isosta-Britanniasta (noin 7 prosenttia), Saksasta (noin viisi prosenttia,) Kanadasta (noin kolme prosenttia) ja Venäjältä (noin kolme prosenttia).

Vuonna 2022 luetuimpien kansainvälisten aiheiden joukossa oli kesän festivaalien kooste, alkuvuoden levyuutuudet, toimistomme tekemä koonti vuoden kotimaisista suosikkilevyistämme sekä soittolistasivumme (joista jazzfolk ja pop suosituimpina alasivuina). Soittolistat keräsivät jälleen useita kymmeniä tuhansia kävijöitä sivuillemme.

Suomalaisen musiikin tekijöistä kertovista artikkeleistamme suosituimpia olivat Erja Lyytisen ja Suadin haastattelut. Kotimaiset asiakkaamme ovat puolestaan käyttäneet tänäkin vuonna innokkaimmin sivuistamme tukihakua, sekä hakeneet tietoa nuotistostamme ja tapahtumistamme. Tapahtumasivuistamme ylivoimaisesti suosituin oli Music x Median infosivu.

Verkkosivujen kävijät maittain

Google-markkinoinnin rajaus toi kävijöitä merkittäviltä vientimarkkinoilta

Joulukuussa 2020 aloimme yhteistyössä INTK-yhtiön kanssa tehdä sivustollemme hakusanamarkkinointia hakukone Googlessa. Markkinoinnin taustalla on Googlen voittoa tavoittelemattomille järjestöille tarjoama Google Grants -mainosapuraha. Ensimmäisen markkinointivuoden 2021 aikana sivustomme kävijämäärä nousi peräti 67 prosentilla. Tuon vuoden aikana kuitenkin huomasimme, että kävijöitä saapuu sivustollemme maista, jonne Suomesta ei tehdä aktiivista musiikkivientiä, mutta joissa markkinoidut klikkaukset ovat edullisia.

Vuoden 2022 aikana halusimme kohdistaa markkinointia alueille, jotka ovat asiakkaillemme olennaisia vientimarkkinoita, suurten kävijämäärien kustannuksella, jolloin merkittäviksi kohdealueiksi rajautui ennen kaikkea läntinen Eurooppa, Iso-Britannia ja Yhdysvallat. Markkinointi on kohdistettu kansainvälisen sivustomme tärkeimmille promootiosivuille, pitäen sisällään kaikki soittolistamme sekä artikkeleita ja uutisia.

Kävijöitä myös sosiaalisen median kautta

Sosiaalisen median kanavissa (Facebook, Instagram, LinkedIn) Music Finland jakaa tietoa suomalaisen musiikin ajankohtaisimmista nimistä ja tärkeimmistä uutisista sekä omista kuulumisistaan. Sosiaalisessa mediassa näkyvässä roolissa ovat omat artikkeli-, uutis- ja soittolistasisältömme, joita myös markkinoidaan Facebookissa tarkasti kohdennetuille yleisöille.

Muita painotuksia ovat kansainväliset onnistumiset, joita jaamme myös ulkomaisesta mediasta, sekä omat hankkeemme ja tapahtumamme, joista kerromme niin kansainvälisille yleisöille kuin kotimaan asiakkaillemme. Facebook-ryhmissä Musiikinviejät ja Taidemusiikin viejät tavoitamme kotimaan ammattilaisia ja kerromme asiakkaillemme Music Finlandin ajankohtaisista toimista.

Motel Finlandiassa haisteltiin virtuaalisen promootion uusia tuulia

Loppuvuodesta 2021 aloitettu Motel Finlandia -hanke toteutettiin yhteistyönä Music Finlandin kansainvälistymisen ja viestinnän tiimien kesken. Virtuaalisen tilan tavoitteena oli olla uudenlainen promootiotyökalu suomalaiselle musiikille, metaversumin kaltainen toteutus, jossa kävijä voi tutustua kiinnostaviin artisteihin hieman syvemmin ja monipuolisemmin kuin vaikkapa soittolistan kautta. Motel Finlandia suunniteltiin yhdessä AR- ja VR-toteutuksiin erikoistuneen Arilyn-yhtiön kanssa, joka myös teki lopullisen VR-toteutuksen.

Motel Finlandia lanseerattiin 16.3. South by Southwest -tapahtumassa Yhdysvaltain Austinissa. Lanseerauksen ympärille oli rakennettu showcase-ilta Antoine’s-ravintolassa, jossa esiintyivät niin ikään Motel Finlandia -virtuaalitilaan lisätyt artistit Antti Paalanen, Cyan Kicks, Detalji ja Tomppabeats.

Motel Finlandia herätti verkkosivuillamme merkittävää kiinnostusta, ja teimme sille myös sosiaalisessa mediassa hyvin yleisöä tavoittaneita markkinointikampanjoita. Motel Finlandia tehtiin osana Music Finlandin kasvustrategiahanketta, joka rahoitetaan EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen kautta. 

Inspiraatiovideo ”Vie musiikkisi maailmalle” kertoo kansainvälistymisen perusasioista

Loppuvuodesta 2022 Music Finlandin viestintä toteutti yhdessä sisällöntuotantoyhtiö Creat Osk:n kanssa potentiaalisille ja aloitteleville asiakkaillemme sekä sidosryhmillemme suunnatun inspiraatiovideon otsikolla ”Vie musiikkisi maailmalle”. Kuuden ja puolen minuutin videolla kerrotaan innostavasti perusasioita musiikkiviennin mahdollisuuksista ja erityispiirteistä, haastatellaan asiakkaitamme sekä muistutetaan monenlaisista Suomesta ponnistaneista menestystarinoista.

Video on kohdistettu kaikille genreille ja asiakasryhmille ja sitä esitetään asiakastilaisuuksissamme – video ei siis ole tarkoitettu verkossa jaettavaksi, vaan se toimii pohjana yhteiselle keskustelulle ja kansainvälistymisen valmennukselle. Videossa hyödynnettiin vuotta aiemmin valmistunutta Music Finlandin kymmenvuotisvideota varten tehtyjä asiakashaastatteluja.

Northern Connection -hanketta varten tehtiin verkkosivut

Joulukuussa 2022 Music Finlandin viestintä suunnitteli ja toteutti vuoden 2023 alussa käynnistyvät Northern Connection -taidemusiikkihankkeen verkkosivut. Osoitteesta northernconnection.net löytyvillä sivuilla tarjotaan yleistä tietoa projektista ja sen kumppaneista sekä kerrotaan sen etenemisestä.

Uutiskirjeillä tavoitettiin musiikkiviejät ja kansainvälisiä kontakteja

Music Finlandin promootiouutiskirjeet kertovat alan kansainvälisille ammattilaisille suomalaisen musiikin ajankohtaisista ilmiöistä englanniksi. Music Finlandin promootiouutiskirjeitä ovat Music Finland News (noin 1700 vastaanottajaa) sekä klassisen ja nykymusiikin uutisista kertova Contemporary & Classical News (noin 1000 vastaanottajaa), joita lähetettiin menneen vuoden aikana yhteensä seitsemän kappaletta.

Suomalaisille asiakkaillemme suunnatussa Musiikkivienti-uutiskirjeessä kerrotaan esimerkiksi omista asiakastilaisuuksistamme, palveluistamme, rahoitusmahdollisuuksista sekä ajankohtaisista vientihankkeista. Vuoden 2022 aikana Musiikkivienti-uutiskirjettä lähetettiin yhteensä 14 kertaa (edeltävänä vuonna lähetettyjen kirjeiden määrä oli 20) noin 1000 vastaanottajalle.

Kuva: Julius Töyrylä

FMQ

FMQ (Finnish Music Quarterly) -lehti ja -verkkomedia on itsenäinen yksikkö, jolla on oma toimitus sekä asiantuntijoista koostuva riippumaton toimitusneuvosto. Vuonna 1984 perustettu FMQ toimii hallinnollisesti Music Finlandin alaisuudessa.

FMQ:n toimituksessa tapahtui vuonna 2022 merkittäviä muutoksia, kun pitkään päätoimittajana työskennellyt Anu Ahola jättäytyi pois tehtävästään. Häntä seurasi ensin alkuvuodeksi Kare Eskola ja tämän jälkeen elokuusta alkaen Lasse Lehtonen, joka jatkaa FMQ:n päätoimittajana myös 2023. FMQ:n aiemmin määritellyn strategian toimeenpanoa jatkettiin edelleen yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa mm. kartoittamalla erilaisia vaihtoehtoisia rahoitusmalleja sekä julkaisijatahoja.

Vuoden 2022 aikana FMQ julkaisi verkkosivuillaan viikoittain uusia juttuja (artikkeleita, kolumneja, arvioita) ja arkistoartikkeleita. Neljänä kuukautena verkossa julkaistiin laajempi Special Feature -teemakokonaisuus. FMQ:n julkaisuista viestittiin lehden omilla sosiaalisen median kanavilla (Facebook, Twitter) sekä kuukausittaisessa sähköisessä uutiskirjeessä.

Vuoden 2022 Special Feature -kokonaisuuksien teemoja olivat musiikintutkimus Suomessa, tasa-arvo ja diversiteetti suomalaisessa musiikissa, Kaija Saariaho 70 sekä musiikki ja kilpailullisuus. Teemat tarkastelivat laajasti musiikkia Suomessa ajankohtaisista ja tuoreista näkökulmista, ja kirjoittajina toimi sekä suomalaisia että kansainvälisiä käsiteltyjen alojen kärkiasiantuntijoita. Muita FMQ:ssa vuonna 2022 käsiteltyjä aiheita olivat muun muassa ajankohtaiset musiikkitapahtumat ja taiteilijat.

Joulukuussa ilmestyneeseen laajaan ja näyttävään painettuun lehteen koottiin jälleen FMQ:n verkkosivuilla vuoden aikana ilmestyneiden juttujen parhaimmistoa.

Verkostot ja vaikuttaminen

Kuva: Julius Töyrylä

Music Finland on useiden suomalaisten ja kansainvälisten verkostojen jäsen. Kotimaan verkostoista osallistuimme aktiivisesti muun muassa eri alojen vienninedistämistoimijoiden yhteistyöverkosto KV-foorumin sekä taiteen tiedotuskeskusten verkosto TAIVE:n toimintaan. Kansainvälisistä verkostoista aktiivisin on pohjoismaisten musiikkivientitoimistojen yhteistyöverkosto NOMEX, jonka kanssa tuotetaan yhteispohjoismaisia vientimatkoja ja työpajoja.

Vuonna 2022 Music Finland toimi aktiivisesti eurooppalaisten musiikkivientitoimistojen verkosto EMEE:n jäsenenä ja oli sitä kautta toteuttamassa Euroopan komission kanssa tuotettua Music Moves Europe -ohjelman vientistrategiaa. Music Finland on myös IAMIC:n (International Association of Music Information Centers) jäsen.

Music Finlandin henkilökunta oli mukana useissa ohjausryhmissä ja hallintoelimissä, kuten Suomen maakuvatyötä linjaava Finland Promotion Board, Luovan talouden tiekartta -ohjausryhmä, Musiikki & Media -tapahtuman hallitus, EU:n Luova Eurooppa -ohjelman asiantuntijaryhmä, Boardmanin Liikkeenjohdollisen tutkimusryhmän hallitus, Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen hallitus. Lisäksi Music Finland kävi kertomassa suomalaisen musiikin kansainvälistymisestä lukuisissa eri tapahtumissa, oppilaitoksissa, yhteisöissä ja yrityksissä.

Music Finland on ollut aktiivinen myös Creative Business Finland -hankkeen kehittämisessä ja vakiinnuttamisessa.

Suomalaisen musiikin kansainvälistymisen tärkeyden ja viennin potentiaalin osoittaminen ja viestiminen lukeutuvat Music Finlandin perustehtäviin. Olemme aktiivisesti dialogissa eri sidosryhmien, kuten ministeriöiden sekä poliittisten päättäjien kanssa. Haemme yhdessä ratkaisuja ja etsimme uusia toimintamalleja, jotka parhaiten tukevat suomalaisen musiikin menestymistä ja elinvoimaisuutta. Vuonna 2022 toiminnanjohtaja Kaisa Rönkkö toimi mm. Luovan Talouden tiekartta -hankkeen ohjausryhmän jäsenenä. Hankkeella Suomen hallitus tavoittelee luovien alojen yritysten kasvua ja kilpailukykyä sekä uusia työpaikkoja luoville aloille

Kulttuuripolitiikan ja luovan alan tiedontuotantoon osallistuttiin sekä opetus- ja kulttuuriministeriön että työ- ja elinkeinoministeriön hankkeissa. Music Finland on mukana kehittämässä kulttuuri- ja taidekentän tilastointia osana opetus- ja kulttuuriministeriön vetämää Kulttuuripolitiikan tilastointi -hanketta. Laajemmin luovan alan taloutta tarkastellaan työ- ja elinkeinoministeriön Luovan talouden tiekartan Fact Sheet -selvityksessä, jonka ohjausryhmässä Music Finland on mukana.

Music Finland osallistui musiikkialan yhteiseen tiedonkeruuseen ja vaikuttamiseen osana musiikkialan järjestöjen ja organisaatioiden laajempaa ryhmää. Music Finland oli aktiivisesti mukana myös uuden, tekijänoikeusjärjestöjen Gramex ja Teosto omistaman musiikkiala.fi-sivuston suunnittelussa ja sisällöntuotannossa.  Musiikkiala.fi-verkkosivusto kokoaa yhteen musiikkitoimialan koosta ja vaikuttavuudesta kertovat uutiset ja avainluvut. Sivusto on suunnattu ennen kaikkea musiikkialan ja muun kulttuurin toimintaedellytyksistä päättäville: kansanedustajille, ministereille ja virkamiehille. Lisäksi media saa sivustolta helposti ja nopeasti musiikkialan keskeisiä tietoja.