Song Hotel 2018

Song Hotel on kansainvälistä uraa aloitteleville pop-laulunkirjoittajille suunnattu biisileiri, joka järjestetään Helsingissä 10.–12. syyskuuta.

Song Hotel on suunnattu ennen kaikkea kansainvälistä uraansa aloitteleville kirjoittajille. Leirillä on erinomainen tilaisuus osallistua ensi kertaa kansainvälisiin co-write-sessioihin ja rakentaa verkostoja ulkomaille. Suomalaiset kirjoittajat työskentelevät yhdessä leirille saapuvien eurooppalaisten biisintekijöiden ja artistitulokkaiden kanssa.

Song Hotel on järjestetty useamman vuoden ajan Vaasassa Musik & Talang -tapahtuman yhteydessä sekä yhden kerran Berliinissä. Song Hotelin tuloksena on syntynyt muun muassa Saksassa hyvin menestynyt Lolita Jolien kappale Non Non Non, joka lisensoitiin myös mainoskampanjaan Etelä-Koreassa. Suomalaisista kirjoittajista leirille ovat aikaisemmin osallistuneet esimerkiksi Alma Miettinen, Axel Ehnström ja Tiina Vainikainen sekä kansainvälisistä tekijöistä esimerkiksi Noonie Bao (jonka kirjoittamia kappaleita ovat levyttäneet ainakin Charli XCX, MØ ja Katy Perry) ja Linnea Södahl (kirjoittaja mm. Zara Larssonin Lush Life -hitin takaa). Vuonna 2017 Song Hoteliin osallistuneita artisteja olivat Lilly Ahlberg, Kelvin Jones ja Matt Gresham.

Hakeminen

Hae mukaan leirille 6.8.2018 mennessä tämän lomakkeen kautta.

Hakemuksessa kysytään muun muassa kirjoittajan biografiaa (sisältäen julkaisut), sekä haettavaa roolia kirjoitustilanteessa (track-tuottaja, topliner).

Leirille valitaan hakemusten perusteella 10–12 suomalaista kirjoittajaa. Valintakriteereinä ovat kansainvälinen potentiaali sekä menestys Suomessa ja ulkomailla. Song Hoteliin voivat päästä myös kirjoittajat, joilla ei ole vielä kustannussopimusta. Valinnat tehdään pian hakuajan päätyttyä.

Leirin osallistumismaksu on 150€ + alv 24% henkilöä kohden. Hinta sisältää studiovuokran ja ruokailut, ei majoitusta Helsingissä.

Song Hotel on osa Music Finlandin teosvienninedistämisstrategiaa yhdessä teosvientituen, Biisiviennin vision sekä biisileirien A-Pop Castle ja Song Castle (Biisilinna) kanssa. 

Music Finlandin kansainvälisiä kirjoitusleirejä on järjestetty vuodesta 2007 lähtien. Niistä A-Pop Castle ja Song Castle kuuluvat maailmanlaajuisesti Pohjoismaiden tunnetuimpiin ja arvostetuimpiin yhteiskirjoitusleireihin.