Axel Ehnström – kolmessa vuodessa biisiviennin kärkijoukkoon

Suomen musiikkialan talous ja vienti 2016 -selvityksen yhteydessä tehty teosvientiselvitys nosti esiin nuoren tekijän, jolle vuosi 2016 oli erityisen menestyksekäs.

Elements Music -kustantamon listoilla olevan Axel Ehnströmin nimi löytyy 12 kappalejulkaisun tekijälistalta, ja näin hän on viime vuonna eniten yksittäisiä kappaleita ulkomaisille artisteille saanut suomalaistekijä. Kaikkiaan Ehnströmille oli kertynyt vuoden 2016 loppuun mennessä 20 cutia (viralliselle julkaisulle päätynyttä kappaletta), määrä joka nousee lähelle biisiviennin konkareiden vientituloksia.

Ehnströmin kansainvälinen biisinkirjoitusura on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Ehnströmin ensimmäinen kansainvälinen cut oli vain kolme vuotta sitten julkaistu Sofi de la Torren ”Vermillion” (2014), jossa toisena suomalaiskirjoittajana ja tuottajana oli Jonas W. Karlsson. Seuraavana vuonna läpi meni seitsemän julkaisua, ja vuonna 2016 jo toistakymmentä.

Erityisen tuottoisa tekotapa on ollut kirjoittaa kappaleita yhteistyössä itse artistin kanssa. Sofi de la Torren lisäksi esimerkiksi saksalaisartisti Madeline Juno on tykästynyt työskentelyyn Ehnströmin kanssa. Junon vuonna 2016 julkaistulla Salvation-albumilla on neljä kappaletta, jota Ehnström on ollut kirjoittamassa. Suorat artistikontaktit ja matkustelu erityisesti Saksaan ovat vauhdittaneet kansainvälisen uran etenemistä.

”Ensimmäinen kansainvälinen matka tehtiin syksyllä 2013 Jonas Karlssonin, Kasmirin ja Tobias Granbackan kanssa Saksaan, kun Elements Music oli tehnyt alikustannussopimuksen Sony ATV:n kanssa. Silloin alkoi yhteistyö esimerkiksi Sofi de la Torren kanssa. Sittemmin olen käynyt Los Angelesissa ja Lontoossa, sekä Berliinissä varmaan 15–20 kertaa viimeisten neljän vuoden aikana.”

 

Saksassa kultaa

Ehnström onkin kirjoittanut kappaleita erityisesti saksankieliseen Eurooppaan, ja hänen viime vuonna julkaistuista kappaleistaan Alle Farbenin ”Bad Ideas” viihtyi Saksan radiolistan ykkösenä neljä viikkoa. Koko albumi myi Saksassa kultaa.

”Bad Ideas” syntyi Saksassa artistin omalla biisileirillä. Myös Suomessa tehtyjä kappaleita on päätynyt kansainvälisille artisteille. Belgialaiselle dj:lle Felix De Laetille – joka tunnetaan paremmin artistinimellä Lost Frequencies – Ehnström teki yksin Suomessa akustisia demoja ja lähetti kustantajan kautta artistille. Kolme näistä päätyi Lost Frequenciesin julkaisemaksi. Kolmas Ehnströmin tekotapa on säveltää valmiiseen artistilta tai hänen edustajaltaan saamaansa taustaraitaan (trackiin) – näin syntyi muun muassa Dennis Kruissenin julkaisema kappale ”South America”.

Lähes kaikilla Ehnströmin kansainvälisillä kappaleilla myös esittävän artistin nimi löytyy tekijälistalta, näin myös niiden kappaleiden kohdalla, jotka Ehnström on tehnyt pitkälti yksin Suomessa ja lähettänyt kustantajan kautta artistille. Tämä on selkeästi nouseva trendi biisinkirjoitusmarkkinoilla.

”On olennaista, että kappale on jotenkin keskeneräinen, jotta esittävä artisti voi itse tehdä sille vielä jotain. Artistit kokevat näin auttavansa biisinkirjoittajaa eteenpäin urallaan. Ennen kuin nouset tosi isoksi tekijäksi, kuvio menee näin päin. Sitten kun olet tarpeeksi iso, jengi pyytää sinulta biisejä ilman osuuksia – ja sitten joko annat tai et anna biisiä artistille.”

 

Suurin hitti vielä tulossa

Tulojen suhteen Ehnström on maltillinen. Yhteistyö Sofi de la Torren kanssa toimi lähtöpotkuna kansainväliselle uralle, mutta de la Torren menestys on jäänyt odotettua vaisummaksi. ”Vermillionia” hehkutettiin kansainvälisissä medioissa Billboardin blogia myöten, mutta Ehnströmin mukaan artistin taustajoukot eivät osanneet hyödyntää hypeä oikealla tavalla. Viime vuoden suurista Saksan-hiteistä tilille on odotettavissa merkittäviä summia, mutta nekin tuloutuvat viiveellä.

Yksi avain uralla etenemiseen on Ehnströmin mukaan kyky löytää oikeanlaisia projekteja ja keskittyä niihin.

”Olen oppinut arvioimaan paremmin eri projektien mahdollisuuksia menestyä. Toisaalta olen saanut myös enemmän nimeä – en enää lähde mukaan mihinkään harrastusprojekteihin.”

Tärkeää on myös olla hiukan etukenossa.

”Yritän seurata koko ajan, minkälaisia trendejä on tulossa ja minkälaisia biisejä ihmiset etsivät tulevaisuudessa. Näitä asioita on hyvä miettiä aktiivisesti. Pystyn arvioimaan aika hyvin, mitä genreä esimerkiksi dj:t tulevat kysymään. Sitten pystyn toivottavasti tarjoamaan juttuja hieman etukäteen.”

Ehnström toteaa sivulauseessa olevansa vielä matkalla huipulle, mutta näkee realistisena, että hän olisi lähivuosina mukana jossain isossa kansainvälisessä hitissä. Ehnströmin vahvin markkina-alue on tällä hetkellä saksankielinen Eurooppa, mutta avauksia Yhdysvaltojen markkinoille on tehty.

”Ei kansainvälinen hitti välttämättä ole kovin kaukana – tuskin se tulee vielä puolen vuoden sisällä musabisneksen hitauden takia, mutta ehkä vuoden sisällä. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että iso hitti on enää enemmän kiinni onnekkaasta sattumasta kuin taidoista.”

Lue Music Finlandin Suomen musiikkialan talous ja vienti 2016 -selvitys.

Soittolista kaikista Axel Ehnströmin kirjoittamista kappaleista:
soittolista

Axel Ehnströmin kansainväliset julkaisut

Monet Axel Ehnströmin kirjoittamista kappaleista on ollut hittejä esimerkiksi Saksan markkinoilla. Kuuntele soittolista Ehnströmin kansainvälisistä julkaisuista.