Toiminnanjohtajan katsaus


Mikko Manninen
Kuva: Julius Töyrylä
Vuonna 2024 suomalainen musiikkivienti voi hyvin ja jatkoi kasvuaan haastavasta maailmantilanteesta ja toimintaympäristöstä huolimatta. Sota Euroopassa, taantuma sekä mittavat valtion leikkaustoimet kurittivat juuri koronasta selvinnyttä alaa monin eri tavoin. Tästä huolimatta suomalaisten musiikintekijöiden kappaleita julkaistiin ennätysmäärä kansainvälisillä markkinoilla, vientitulot kasvoivat ja Suomeen saatiin niin Grammy-palkintoja kuin myös musiikin nobeliksi kutsuttu Polar Music Prize. Suomalaisia artisteja nähtiin pitkästä aikaa myös Ruotsin listojen kärjessä.

Vuosi 2024 oli Music Finlandin toiminnassa äärimmäisen aktiivinen, vaikka edellä mainitut asiat tekivät sen tulevaisuudennäkymistä vähintäänkin sumuisia. Aiemmin suunniteltu mittava vientihankkeiden kokonaisuus saatiin vietyä kuitenkin erinomaisesti maaliin ja uusia merkittäviä avauksia tehtiin.

Vuonna 2024 aloitettiin Pohjoismaihin suuntautuva vientifokus, joka näkyi niin teos- kuin artistiviennin puolella. Ruotsiin tehtiin ensimmäistä kertaa vuosiin laajamittainen vientimatka ja pohjoismaalaisia ammattilaisia tuotiin kotimaassa järjestettäviin tapahtumiin ja biisileireille. Tallinn Music Weekin kohdemaana oli Suomi, ja tapahtumassa nähtiin toistasataa suomalaista muusikkoa ja ammattilaista. Iso-Britannian nykymusiikin ykköstapahtumassa Huddersfield Contemporary Music Festivalissa näyttäytyivät suomalaiset nykymusiikin säveltäjät laajasti, kun tapahtuman Suomi-yhteistyö käynnistyi. Yhteistyötä Ylen kanssa tiivistettiin mm. Uuden Musiikin Kilpailuun liittyen ja pohjoismaista ja eurooppalaista vientiyhteistyötä syvennettiin Nomex- ja EMEE-verkostojen kautta, erityisesti kaukomarkkinoille suuntaavissa hankkeissa. Music Finland oli lisäksi perustamassa Suomeen ensimmäistä puhtaasti musiikkibisnekseen keskittyvää maisteriohjelmaa yhdessä Sibelius-Akatemian ja Teoston kulttuurisäätiön kanssa.

Viestinnän puolella tehtiin uuteen strategiaan pohjaavia uudistuksia, jotka näkyivät mm. Music Finlandin päivitetyillä kotisivuilla. Niiden kautta kunkin asiakasryhmän on helpompi löytää ja hahmottaa oma palvelupolkunsa strategian mukaisesti. Verkkosivu-uudistukset käynnistettiin myös Core-sivustolla, jonka tietokantaan pyrittiin tekemään käytettävyyttä ja visuaalisuutta parantavia päivityksiä, sekä FMQ-verkkojulkaisun sivuilla.

Vuosi 2024 oli kulttuurialojen toimintaedellytysten kannalta kriittinen. Kulttuuri- ja vientitoiminnan osalta päätetyt valtionrahoituksen leikkaukset osuivat kipeästi myös musiikkialan toimintaedellytyksiin. Music Finlandin kohdalla tämä tarkoittaa vuodelle 2025 lähes 23 prosentin leikkausta kohdistuen OKM:n myöntämään järjestön yleisavustukseen. Järjestön toiminta-avustus putosi 550 000 eurosta 425 000 euroon. Järjestön yleisavustusta leikattiin jo edellisenä vuonna kuusi prosenttia, joten kokonaisuudessaan vuoteen 2023 verrattuna avustus on laskenut yli 27 prosenttia. Työ- ja elinkeinoministeriön jo aikaisemmin tekemän leikkauksen vuoksi rahoituspudotusten kokonaisvaikutus Music Finlandin yleistoimintaan vuonna 2025 on noin 35 prosenttia. Vuosi 2025 näyttää valtion kasvupanostusten tulevaisuuden suunnan. Valmisteilla on esimerkiksi luovan alan kasvustrategia, jota kohtaan odotukset ovat alalla suuret. Music Finland osallistuu strategiaa tekevän Luovan alan neuvottelukunnan toimintaan.

Music Finland julkaisi vuonna 2024 laajan musiikkialan taloutta (vuodelta 2023) kuvaavan tutkimuksen sekä musiikkiviennin tilastot. Musiikkialan kokonaisarvoksi Suomessa mitattiin tutkimuksessa 1.28 miljardia euroa. Myös musiikkivienti, kokonaisarvoltaan 138,8 miljoonaa euroa, jatkoi vuonna 2023 edelleen kasvuaan sekä ydinalueiden, että musiikkiin liittyvien tavaroiden ja palveluiden osalta. Suomalainen musiikki on maailmalla laaja-alaisemmin kysyttyä kuin kenties koskaan aiemmin, mikä näkyy menestyksenä useissa eri genreissä. Viennin voidaankin olettaa jatkavan kasvuaan myös tulevina vuosina. Suurimpina huolenaiheina kasvun taittumiselle nähdään vienti-investointien rahoituksen vähäisyys sekä se, ettei uusia ja voimakkaasti kansainvälisyyteen panostavia vientitoimijoita ole riittävästi kentällä. Music Finland tukee ja innostaa alaa strategiansa mukaisesti näissä kysymyksissä laajalla rintamalla myös vuonna 2025.