Uudistuksia Music Finlandin henkilöstössä

Music Finlandin syksy tuo pieniä muutoksia henkilöstön rooleissa, erityisesti viestinnän ja kansainvälistymisen tiimeissä.

Tämän vuoden keväästä asti erityisesti musiikkikustannuksen asiakkaiden ja biisileirien parissa työskennellyt Loviisa Pihlakoski on siirtynyt Music Finlandin viestintäkoordinaattoriksi, samalla kun Pietu Arvola lähti viestinnän tehtävistään kahden vuoden mittaiselle opintovapaalle.

Jatkossa musiikkikustantajia ja musiikintekijöitä palvelee kansainvälistymisen tiimijohtaja Riku Salomaa. Loppuvuoden aikana järjestettävien Music Finlandin biisinkirjoitusleirien Song Castlen ja Song Hotelin käytännön toteutuksesta vastaa ulkopuolinen tuottaja Linda Lundberg.

Kansainvälistymisen tiimin henkilöstöstä Niko Kangas vastaa puolestaan jatkossa myös jazz-asiakkaiden vientihankkeista. Jazz-asiakkaita aiemmin palvellut Henna Salo toimii kehitys- ja vientipäällikkönä sekä vastaa kansanmusiikin vientihankkeiden lisäksi jatkossa myös osaamisen kehittämisestä ja vientivalmennuksista.