Visiokahvila 20.8.2015 – Viemme osaamista ja luovia ratkaisuja

Music Finlandin kahdessa edellisessä Visiokahvilassa on keskusteltu taidemusiikin rahoituksesta ja kansainvälisestä verkostoitumisesta. Elokuun tilaisuudessa keskitytään vientiin: käsittelyssä on kolmas viime vuonna luotu visio 2020-luvulle, ”Viemme osaamista ja luovia ratkaisuja”.

Miten rakennetaan 2020-luvun suomalaisen taidemusiikin kansainväliset menestystuotteet ja konseptit? Miten edistetään huippuosaamista ja innovaatioita, joilla on kansainvälistä kysyntää? Tämänkertaisessa Visiokahvilassa puhutaan esimerkiksi koulutusviennistä ja teknologisista sovelluksista sekä konserttikokemuksen uusista mahdollisuuksista.
  
Tervetuloa keskustelemaan näistä teemoista Visiokahvilaan torstaina 20.8.2015 klo 9–10:30.

Keskustelussa mukana ovat myös Topi Lehtipuu (tenori, Helsingin juhlaviikkojen tuleva johtaja), Mikko Hannuksela (Kansallisooppera), Kaarlo Hildén (Sibelius-Akatemia), Heidi Kuusava (International Minifiddlers) sekä Perttu Pölönen (PerTunes / Musiclock, sävellyksen opiskelija). Keskustelua moderoi Mikko Missi. Tule sinäkin tuomaan ajatuksiasi esiin!

Mukaan mahtuu kaksikymmentä ensimmäistä ilmoittautujaa. Ilmoittaudu tämän linkin kautta. Ilmoittautuminen tilaisuuteen on päättynyt.

Aika

Torstai 20.8. klo 9:00–10:30

Paikka

Music Finland, Urho Kekkosen katu 2 C, 6. krs.
 

Kolme visiota 2020-luvulle

Kolme visiota 2020-luvulle luotiin vuoden 2014 lopussa Music Finlandin ja suomalaisen musiikkialan yhteisessä workshop-sarjassa. Tavoitteena oli luoda suomalaiselle taidemusiikkialalle eteenpäin kannustavia tulevaisuuden visioita, jotka voisivat auttaa erilaisia toimijoita menestymään kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa. Visioiden mukaan 2020-luvulla olemme taidemusiikin mallimaa, olemme taidemusiikin kansainvälinen solmukohta ja viemme osaamista ja luovia ratkaisuja.

Lue lisää visioista täällä.
Lue tiivistelmät edellisistä Visiokahviloista täällä ja täällä.