Musiikki & Media 2019

Sisällysluettelo

Tampereella lokakuussa järjestettävä Musiikki & Media on Suomen johtava musiikkialan ammattilaisille räätälöity tapahtuma, joka koostuu seminaareista, showcase-keikoista ja Industry Awards -gaalasta. 

30-vuotisjuhlavuottaan tänä vuonna viettävä Musiikki & Media koostuu Tampere-talossa pidettävistä seminaareista, puheenvuoroista, työpajoista, Lost in Music -klubifestivaalista ja Industry Awards -gaalasta. Music Finland on yksi Musiikki & Median kumppaneista tuottaen tapahtuman puheohjelman kansainvälisen osuuden ja tuoden Tampereelle joukon kansainvälisiä musiikkialan ammattilaisia. Lisätietoa Musiikki & Median kansainvälisestä ohjelmasta päivitetään kesän aikana sivuille. 

Tapahtuman early bird -rekisteröitymishinta päättyy 19.6. Rekisteröidy tapahtumaan Musiikki & Median sivuilla.

Musiikki & Mediassa laaja taidemusiikkiaiheinen seminaariohjelma

Osana Musiikki & Mediaa järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös taidemusiikkiaiheista ohjelmaa usean seminaarisisällön verran. Paneelikeskusteluissa ja puheenvuoroissa paneudutaan siihen, mitä kansainvälistyminen taidemusiikkikentällä on, sekä siihen millainen merkitys kansainvälisillä kiertueilla on orkestereille ja yhtyeille ja mikä on niiden rooli tulevaisuudessa. Equality on the podium -paneelikeskustelussa ruoditaan tasa-arvon tilaa kapellimestareiden työssä. Jo varmistuneita keskustelijoita taidemusiikin ohjelmasisältöihin ovat kapellimestari Jukka-Pekka Saraste, pianisti Paavali Jumppanen, Lydia Connolly (HarrisonParrott) ja Aleksi Malmberg (Helsingin kaupunginorkesteri). Lisää puhujanimiä julkaistaan kesän mittaan.

Taidemusiikkiohjelma painottuu perjantaille 4.10., mutta Musiikki & Mediasta saa genrestä riippumatta eniten irti osallistumalla koko tapahtumaan 3.–4.10. Taidemusiikin lisäksi seminaariohjelmassa tullaan keskustelemaan mm. biisinkirjoitukseen liittyvistä haasteista, suurten kulttuuri- ja viihdeinstituutioiden johtamisesta, kulttuuripolitiikasta, tähtiartisteista sekä tasa-arvosta, diversiteetistä ja syrjinnästä musiikkialalla.

Musiikki & Median kansainväliset vieraat

Music Finland tuo juhlavuoden Musiikki & Mediaan kaiken kaikkiaan toistakymmentä musiikin ja visuaalisen median ammattilaista. Ensimmäinen julkistettu huippuvieras on Sony Musicin puheenjohtajana Euroopan ja Afrikan markkina-alueilla toimiva Daniel Lieberberg. Lisää nimiä on luvassa kesän aikana, pysy kuulolla!

Music Finland tuo Musiikki & Mediaan joukon kansainvälisiä musiikkipäälliköitä

Music Finlandin kiitelty musiikin synkronointiin ja lisensointiin keskittyvä ohjelmakokonaisuus on osa myös Musiikki & Median 30. juhlavuotta. Tutut otsikot Get Synced! ja Score! tuovat yhteen musiikkipäälliköt eli music supervisorit, musiikintekijät ja itse musiikin. Intiimeissä työpajoissa musiikin synkronoinnin ammattilaiset kertovat musiikin roolista osana visuaalista mediaa.

Ensimmäisten synkronointikokonaisuuden kansainvälisten vieraiden nimet on nyt julkaistu. Mukana ovat Natasha Duprey (Canadian Guild of Music Supervisors), Rick Singer (Zync), Li Stanley (Ohlogy), Milena Fessman (Cinesong, Sugar Town Filmproduction), Chandler Poling (White Bear PR) ja Jeff Jernigan (Kraft-Engel Management). Musiikkipäälliköt puhuvat lokakuussa Tampereella mm. musiikin lisensoinnin ja budjetoinnin välisestä tasapainosta, täydellisen biisin metsästyksestä ja tarinankerronnasta, musiikin ja mainosten suhteesta sekä siitä, miten oman biisinsä saa osaksi hittituotantoa. Ilmoittaudu mukaan synkronointityöpajoihin täältä.

Music Finland järjestää lisäksi 2.10. vientivalmennuksen elokuva- ja mediasäveltäjille otsikolla "Hollywood State of Mind". Music Finlandin toimitiloissa Helsingissä pidettävässä vientivalmennuksessa paneudutaan elokuvasäveltäjälle oleellisiin verkostoihin ja yhteistyökumppaneihin. Lue lisää ja ilmoittaudu täältä.

.

Lue lisää Musiikki & Median kansainvälisistä vieraista