Top 20 – Future Hitmakers 2025

Top 20 – Future Hitmakers -kurssin tavoitteena on auttaa musiikin tekijöitä etenemään urallaan, verkostoitumaan muiden biisintekijöiden ja musiikkialan ammattilaisten kanssa sekä inspiroida luomaan uutta musiikkia. Kurssille haetaan vuosittain syksyllä ja uusi kurssi alkaa aina tammikuussa.

Kenelle kurssi on tarkoitettu?

Kurssille haetaan nuoria, lupaavia, aloittelevia musiikintekijöitä, joilla on jo kokemusta laulunkirjoituksesta. Kurssi soveltuu myös tekijöille, jotka ovat jo osittain musiikkialalla tai menestyksen kynnyksellä.

Rohkaisemme hakemaan kaikkia sukupuoleen, kansalaistuuteen tai kulttuuritaustaan katsomatta. Arvostamme kaikkia tasapuolisesti ja tuemme monimuotoisuutta myös kurssilaisia valitessa. Oleellista on hakijan halu tehdä musiikin tekemisestä ammatti ja into luoda uutta musiikkia myös muille artisteille.

Hakijan eduksi katsotaan co-write -kokemus ja kiinnostus suunnata kansainvälisille markkinoille pop-musiikin tekijänä.

Kurssi on kohdennettu ensisijaisesti noin 17–30 -vuotiaille musiikintekijöille, sillä kurssin tarkoitus on kannustaa nimenomaan nuoria musiikintekijöitä alalle, mutta myös muun ikäiset voivat hakea mukaan.

Kurssi järjestetään pääosin suomeksi ja useat luennoitsijat ovat suomenkielisiä, mutta tuemme mielellämme myös niitä, joiden äidinkieli ei ole suomi. Olisi kuitenkin hyvä, jos ymmärrät suomea sen verran, että luentoja on mahdollista seurata.

Mitä kurssilla tehdään?

Kurssilla tunnetut musiikintekijät kertovat työskentelytavoistaan, kappaleidensa synnystä ja urapoluistaan. Lisäksi kustannus- ja levy-yhtiöiden edustajat valottavat alan lainalaisuuksia ja toimintamalleja sekä vinkkaavat, miten aloittelevat tekijät pääsevät mukaan bisnekseen. Kurssilla käsitellään myös kansainvälistä uraa, niin tekijöiden kuin kustantajien näkökulmasta. 

Osallistujat pääsevät myös harjoittelemaan biisien tekoa co-write -kotitehtävinä ja saavat niistä palautetta alan ammattilaisilta. Kurssi huipentuu toukokuussa studiopäivään, jossa kurssilaiset tekevät päivän aikana kappaleen co-write -tiimissä.

Kurssilla korostuu myös tiivis yhteistyö musiikkialan eri toimijoiden kanssa.

Kurssin järjestävät yhteistyössä Teosto, Suomen Musiikkikustantajat ry, Suomen Musiikintekijät ja Music Finland.

Vuoden 2025 kurssin aikataulu

Future Hitmakers koostuu noin seitsemästä kurssipäivästä ja yhdestä studiosessiosta.

  • Kurssi järjestetään seuraavan kerran tammi-toukokuussa 2025
  • Haku vuoden 2025 kurssille aukeaa tiistaina 1.10.2024 ja päättyy sunnuntaina 3.11. klo 23.59.
  • Valinnat seuraavalle kurssille tehdään joulukuun 2024 aikana. Kaikkiin hakemuksen lähettäneisiin ollaan yhteydessä riippumatta siitä, mikä haun lopputulos on.
  • Osallistuminen edellyttää sitoutumista läsnä pidettävien kurssikertojen lisäksi myös co-write-työskentelyyn ja tiiviiseen biisinkirjoittamiseen omalla ajalla kevään aikana. Ethän hae mukaan, ellet halua sitoutua kurssiin.
  • Kurssi on osallistujille maksuton. Mahdolliset matka- ja majoituskulut kurssilaisten on kustannettava itse.
  • Katso kurssipäivien ohjelma Teoston sivuilta.

    Sijainti

    Kurssipäivät pidetään pääosin musiikkijärjestöjen toimitiloissa osoitteessa Musiikin Satama, Keilasatama 2 A, 02150 Espoo (Keilaniemen metroaseman vieressä).

      Sijainti ja saapumisohjeet.

      Hakeminen

      Haku on päättynyt.

      Osallistujat

      Vuoden 2025 Top 20 Future Hitmakers -kurssille valittiin seuraavat hakijat:

      Olivia Ainali, Emmanuel Alves Da Invenção, Cristal Flores, Eetu Haimakainen, Markus Hentunen, Sara Heusala, Jaakko Kautto, Viivi Käiväräinen, Jasmin Lahtinen, LIINA, Markomallow, Joseph Miettinen, Linda Mikkonen, Sini Nyholm, Nuppu Oinas, Emil Olsson, Kalle Outila, PIETU, Yad Rahman, Petra Rothovius ja Aamos Salovaara.