Suomalaissäveltäjiä ja -esittäjiä November Music -festivaalin ytimessä

Viime vuonna pandemian vuoksi kokonaisuudessaan peruutettu hollantilaisfestivaali November Music paikkaa tänä syksynä edellisvuoden menetyksen. Tapahtuman vahvan suomalaisedustuksen ytimessä on tapahtuman fokussäveltäjä Kaija Saariaho. Naissäveltäjiä ja -esiintyjiä painottavan festivaalin ohjelmistossa esiintyy myös monia suomalaisia muusikkoja ja yhtyeitä, kuten Juho Myllylä, Meta4 sekä Eija Kankaanranta ja Aino Peltomaa. November Music järjestetään 5. – 14. marraskuuta s-Hertogenboschin kaupungissa Alankomaissa.

Tänä vuonna yksi November Musicin tilaamista teoksista on festivaalin pääsäveltäjän Kaija Saariahon kuoroteos Accentus. Festivaalilla esitetään myös lukuisia muita Saariahon teoksia: 13.–14. marraskuuta Saariahon musiikkia kuullaan yhteensä neljässä konsertissa. Esittäjiä ovat esimerkiksi nokkahuilisti Juho Myllylä, jousikvartetti Meta4, laulaja Aino Peltomaa ja kanteletaitelija Eija Kankaanranta.

Tapahtuman suomalaispainotus on seurausta festivaalin taiteellisen johtajan Bert Palinckxin vierailusta Music Finlandin Arctic Paradise Contemporary -tapahtumassa Helsingissä alkuvuodesta 2019.

Eija Kankaaranta esittää viikon aikana monien suomalaissäveltäjien musiikkia, joiden lisäksi festivaali tilasi hollantilaissäveltäjä Karmit Fadaelilta uuden teoksen hänen soitettavakseen. Suomalaislaulaja Aino Peltomaa puolestaan esittää yhdessä Kankaanrannan kanssa muun muassa Olli Virtaperkon ja Hannu Sahan musiikkia. Jousikvartetti Meta4 taas esittää Kaija Saariahon sekä Juha T. Koskisen sävellyksiä ja säveltäjä Leo Lehtisen teos Instagood kuullaan barokkiharpisti Michela Amicin ja laulaja Elisa de Toffolin tulkintana.

November Music on yksi Euroopan merkittävimmistä nykymusiikkifestivaaleista. Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 1993 lähtien 's-Hertogenboschin keskiaikaisessa kaupungissa (jota kutsutaan myös Den Boschiksi) Etelä-Hollannissa. Katso lisätietoja November Musicin konserteista tapahtuman sivuilta.

Music Finland toteuttaa taidemusiikin ammattilaisille tilaisuuden lähteä verkostoitumaan tapahtumaan. Lue lisää vientimatkastamme täältä.