Musiikkialan arvo ylittää nyt 1,4 miljardia

Suomen musiikkialan kokonaisarvo kasvoi yhdeksällä prosentilla vuonna 2024 ja ylitti nyt 1,4 miljardia euroa. Eniten kasvua syntyi elävän musiikin yksityissektorilla, mutta myös tekijänoikeus- ja äänitesektorit tuottivat aiempaa enemmän. Tiedot selviävät Music Finlandin tuoreesta Musiikkialan talous Suomessa 2024 -raportista.

Musiikkialan ydinsektorien – elävä musiikki, tekijänoikeudet, äänitteet sekä alan saamat avustukset – arvo oli nyt 932 miljoonaa euroa ja musiikkikoulutuksen 481 miljoonaa euroa. Ydinsektorit kasvoivat kaikkiaan 14 prosentilla.

Suurin musiikkialan ydinsektoreista on elävä musiikki, 655 miljoonaa euroa. Elävän musiikin yksityissektori kasvoi kaikkiaan 27 prosentilla ja sen arvo oli nyt 415 miljoonaa euroa. Elävän musiikin julkisella sektorilla puolestaan liikkui rahaa 239 miljoonaa euroa.

Äänitesektori kasvoi vuonna 2024 yhdeksällä prosentilla, ja sen vähittäismyynti voidaan nyt arvioida 134 miljoonan euron arvoon. Tekijänoikeuskorvaukset tuottivat 122 miljoonaa euroa eli kahdeksan prosenttia edellisvuotta enemmän. Julkisen ja yksityisen tuen määrä musiikille oli sama kuin edellisvuonna, hiukan alle 37 miljoonaa euroa, mutta sektorin sisällä painopisteet muuttuivat: julkisen tuen määrä laski 17 prosentilla ja yksityisen tuen määrä vastaavasti kasvoi.

Ydinalueiden lisäksi musiikkialan arvoon lasketaan myös musiikkikoulutus, jonka taloudellinen merkitys voidaan nyt arvioida noin 481 miljoonaan euroon.

”Suomalaisessa musiikkialan taloudessa ei ole perinteisesti tapahtunut – koronavuosia lukuun ottamatta – kovin suuria muutoksia, joten livealan selkeä arvonnousu ja julkisen tuen muutokset ovat kiinnostavia signaaleja. Coldplayn kaltaiset megatähdet houkuttelevat kuulijoita stadionkonsertteihin, mutta saa nähdä, miten käy huomiotaloudessa marginaalisemmille toimijoille, etenkin kun samaan aikaan monimuotoisuutta ylläpitävät julkiset tuet kapenevat”, pohtii Music Finlandin tutkimuspäällikkö Merja Hottinen.

Suomen musiikkialan kokonaisarvon osalta raportissa esitetään tulovirrat, jotka muodostuvat kuluttajien maksamista arvonlisäverollisista loppuhinnoista tai musiikin käyttäjien korvauksista. Esimerkiksi konserttien osalta mukaan on laskettu kuluttajien tapahtumaan käyttämät rahat lippuineen ja oheismyynteineen. Samoin äänitemyyntiin on arvioitu mukaan vähittäismyynnin kate. Eri sektorien väliset tulonsiirrot on vähennetty kokonaisarvosta.

Lue koko tutkimusraportti sivuiltamme!