Biisiviennin visio rakentaa tulevaisuutta popmusiikin teosviennille

Biisiviennin visio on suomalaisten biisinkirjoittajien ja musiikkikustantajien yhteinen hanke popmusiikin teosviennin kasvattamiseksi ja alan yhteistyön lisäämiseksi viennin parissa.

Tiesitkö että suomalaisen Teemu Brunilan osittain kirjoittama kappale on kuluvan vuoden viidenneksitoista suurin listahitti Iso-Britanniassa (brittiartisti JP Cooperin "September Song")? Entä tiesitkö, että julkaisuviikollaan kesällä 2016 maailman eniten myydyllä albumilla (japanilaisen Hey! Say! Jump! -yhtyeen albumi Dear) oli kolmen suomalaisen kirjoittajan, Erik Nyholmin, Victor Sågforsin ja Janne Hyödyn co-write-kappaleita?

Teosvienti on Suomen musiikkialalla tunnistettu yhdeksi suurimmista kasvun mahdollisuuksista. Suomeen kerätyt tekijänoikeustulot olivat 5,8 miljoonaa euroa vuonna 2015 kokien lähes viidenneksen kasvua edellisestä vuodesta. Music Finlandin toteuttaman Musiikkialan barometri -selvityksen mukaan lähes puolet musiikkialan ammattilaisista näkee teosviennissä olevan parhaat mahdollisuudet viennin kasvuun.

"Koko alamme voi hyötyä yhteistyön lisäämisestä viennissä. Kun Suomen kärkinimet ja huipputekijät taustayhtiöstä riippumatta laittavat voimansa yhteen, saadaan nopeammin tuloksia aikaan” visioi biisinkirjoittaja ja Fried Music -yhtiön perustaja Jukka Immonen.

"Biisinkirjoittamisen ammattitaitoa löytyy kyllä. Biisivientiä ei kuitenkaan tapahdu ilman todellisia ja jatkuvia toimenpiteitä, sekä toimijoiden ajallista ja rahallista panostusta. Niiden aika on nyt", kertoo kustannusyhtiö Elements Musicin toimitusjohtaja Tommi Tuomainen.



Kuvat: 1. Tiina Vainikainen Song Castlessa 2016 (Katri Naukkarinen) 2. Jukka Immonen 3. Axel Ehnström Song Castlessa 2016 (Katri Naukkarinen).

Popin teosviennissä kaikkien aikojen saavutukset

Lokakuussa julkaistavan tuoreen teosvientiselvityksen mukaan kotimaisten biisinkirjoittajien ulkomaisten artistien levyillä julkaistujen kappaleiden määrä vuonna 2016 on suurempi kuin koskaan aiemmin. Selvitykseen saatiin tiedot yhteensä 69 ulkomailla julkaistusta suomalaistekijöiden ulkomaisten artistien levyillä julkaistusta kappaleesta vuoden aikana.

”En usko ison kansainvälisen hitin olevan kaukana. Tässä pisteessä tuntuu siltä, että se on jo enemmän onnekkaasta sattumasta kuin valmiuksista tai taidoista kiinni”, kertoo biisintekijä Axel Ehnström. Ehnströmin vuoden 2016 aikana ulkomaille tekemien 12 kappaleen joukosta löytyy esimerkiksi saksalaisen Alle Farben -yhtyeen ”Bad Ideas”, joka nousi maansa radiolistan kärkeen.

Kotimaassa vuoden kevyen musiikin tekijäksi ehdolla oleva lauluntekijä Tiina Vainikainen ottaa puolestaan kansainvälistymisensä ensiaskeleita. "Olen aina haaveillut kansainvälisestä urasta biisintekijänä. Urallani on tapahtunut lyhyessä ajassa niin paljon, että olen alkanut uskoa myös kansainvälistymisen olevan mahdollista. Oikea ajoitus, korkea työmoraali ja hyvät verkostot ovat tärkeässä roolissa tavoitteeseen pyrkiessäni”, Vainikainen kertoo.

Hankkeen tarkoitus on auttaa musiikkialaa luomaan ja kirkastamaan biisintekijöille ja musiikkikustantajille yhteinen viennin tulevaisuuden visio ja strategia, jota toteuttamalla popmusiikin teosvienti moninkertaistuu ja ammattimaisten musiikintekijöiden ja musiikkikustantajien kenttä vahvistuu. Lisäksi pyritään löytämään ratkaisuja alan haasteisiin, kuten ansaintamalleihin ja rahoitukseen.

Popmusiikin teosviennillä tarkoitetaan suomalaisten musiikintekijöiden kansainvälisillä markkinoilla julkaistuja kappaleita, joiden voidaan katsoa tuovan tuloja Suomeen.

Tule mukaan!

Biisiviennin visiota työstetään kahdessa työpajassa sekä verkossa. Osallistu keskusteluun aiheen tiimoilta Facebookin Biisivienti-ryhmässä.

Kerro ajatuksesi biisiviennistä kyselyssämme.

7.9.2017 Työpaja Tukholmassa

Ensimmäisessä työpajassa asetetaan visio ja tavoitteet. Tukholman työpajapäivä toimii myös suomalaisen kustannusalan yhteisenä esittäytymisenä ruotsalaisille kollegoille.

10.10.2017 Työpaja Helsingissä

Toinen työpaja keskittyy käytännön toimenpiteisiin, etsii ratkaisuja löydettyihin haasteisiin ja suomalaisen alan vahvuuksien ja mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Keskustellaan myös ansaintamalleista ja rahoituksesta.

Biisiviennin vision julkistaminen tapahtuu Slush Musicissa marraskuun 28.–29. päivä.

Mikäli haluat lisätietoja Biisiviennin visio -hankkeesta, ota yhteyttä Music Finlandin vientipäällikköön Katariina Sorsaan.

Music Finlandin aloittama ja koordinoima hanke toteutetaan yhteistyössä Tekesin, Teoston, Suomen Musiikkikustantajat ry:n ja Säveltäjät ja sanoittajat Elvis ry:n kanssa.

Kuuntele soittolistamme suomalaisten kirjoittajien vientikappaleista:
Biisiviennin visio -hankkeen tapahtumat:
Ei tulevia tapahtumia