Vuoden 2015 musiikkialan naisyrittäjä on Suvi Kallio

Vuoden musiikkialan naisyrittäjäpalkinnon saa tänä vuonna Flow Festivalin toimitusjohtaja Suvi Kallio. Naisyrittäjäpalkinnon myöntävät Music Finland ja Musiikki & Media yhdessä, ja se jaetaan 17.10.2015 Musiikki & Media Industry Awards -tapahtumassa Tampereella.

Palkintoraati perustelee valintaa seuraavasti:

“Musiikkialalla uusien konseptien ja menestystuotteiden syntyminen vaatii riskinottoa ja rohkeutta. Flow Festivalin yhtenä perustajana, osakkaana ja toimitusjohtajana Suvi Kallio on ollut keskeinen tekijä siinä, että Flow Festivalista on kasvanut runsaassa kymmenessä vuodessa merkittävä ja menestynyt kansainvälinen ilmiö sekä brändi. Flow Festival on tuonut uusia tuulia sekä musiikkialalle, matkailulle että Suomi-kuvalle. Riskejä ei ole kaihdettu festivaalin vakiintuessa ja kasvaessakaan, vaan festivaali on lähtenyt rohkeasti laajenemaan myös ulkomaille.”

Suvi Kallio on onnistunut luomaan pitkän uran alalla, jolla vastaavissa asemissa ei nähdä kovin paljoa naisyrittäjiä.

“Tuntuu hyvältä saada tunnustusta menestyksestä yrittäjänä festivaalialalla jossa riskit ovat suuria ja epävarmuus jatkuvasti läsnä. Olemme onnistuneet luomaan hienon, ajassa kiinni olevan festivaalin, jonka ohjelma ja palvelut ovat kilpailukykyisiä myös kansainvälisessä vertailussa. Jaan tunnustuksen kiitollisin mielin visionääristen yhtiökumppaneideni ja upean tiimimme kanssa“, Kallio kiittää palkinnostaan.

Vuoden musiikkialan naisyrittäjäpalkinto myönnetään musiikkialalla toimivalle yrittäjänaiselle. Tavoitteena on esitellä yksi menestystarina ja sen kautta kannustaa naisia yrittäjyyteen musiikkialalla. Samalla pyritään parantamaan musiikkialalla toimivien naisten edellytyksiä tuloksekkaaseen työhön. Palkinto jaetaan nyt kolmatta kertaa: vuonna 2011 jaetun ensimmäisen Musiikkialan naisyrittäjäpalkinnon sai Maria Tarnanen (Maria Tarnanen Oy), ja vuoden 2013 naisyrittäjänä palkittiin Tiina Vihtkari (Sublime Oy).

Ehdokkaita palkinnonsaajaksi kerättiin musiikkialan toimijoilta syksyllä 2015. Ehdotuksia sai toistakymmentä naisyrittäjää laajalta alueelta musiikkialaa. Niiden joukosta palkinnonsaajan valitsi alan ammattilaisista koostuva raati, jonka jäseninä olivat Katri Sipilä (Teosto ry, raadin pj), Tapio Korjus (Musiikki & Media), Heli Lampi (Music Finland), Elina Orma (Live Nation) sekä edellinen palkinnonsaaja Tiina Vihtkari (Sublime Oy).