Vientiartistijalostamo antaa eväitä kansainväliselle artistiuralle

Kansainvälistä uraansa aloitteleville artistitulokkaille suunnattu Fast Track -vientiartistijalostamo alkoi maanantaina 3.9.2019 ryhmävalmennuksella. Vientiartistijalostamo on Music Finlandin uusi palvelu, jonka tavoitteena on auttaa osallistujiaan kehittymään artisteina ja tarjota eväitä kansainväliselle musiikkiuralle.   

Vientiartistijalostamon osallistujahaku järjestettiin keväällä ja mukaan valikoitui 10 artistia tai yhtyettä eri musiikkigenreistä, pääasiassa popin ja rockin parista: Awake Again, Bambi L, Color Dolor, Davia Akenami, feelswithcaps, New Fashioned, Planet Case, Teemu & the Deathblows, Verah M sekä VIRTA

Osallistujille on luvassa muun muassa ryhmävalmennuksia, henkilökohtaista mentorointia, käytännön työskentelyä studiossa, live-esiintymisiä sekä verkostojen kehittämistä. 

Poikkeuksellinen mahdollisuus kasvattaa verkostoa

Ensimmäisellä ryhmävalmennuskerralla puhujana oli Apocalyptican perustajajäsen Eicca Toppinen ja keskustelussa pureuduttiin kansainvälistymisen ensiaskeleisiin – muun muassa artistin tiimiin ja verkostoon. Color Dolor -yhtyeessä vaikuttavan Stina Koistisen mielestä neuvot oman tiimin rakentamiseen sekä kurssilla tarjoutuva mahdollisuus verkostojen kasvattamiseen ovat kurssin parhainta antia:

”Kansainvälisten yhteistyökumppaneiden löytäminen on aina haasteellista. Olemme Color Dolorin kanssa tehneet muutamia showcase-keikkoja maailmalla omalla budjetilla ja tavoitelleet muun muassa kansainvälistä management-sopimusta. Se on oma työsarkansa, ja nyt vientiartistijalostamo tarjoaa budjetinkin kannalta hyvän mahdollisuuden kasvattaa verkostoa”, Koistinen kertoo ensimmäisen ryhmävalmennuksen inspiroimana. 

Valmennuksissa käsiteltäviin aihepiireihin lukeutuvat artistin tiimin rakentamisen lisäksi muun muassa laki- ja sopimusasiat, artistibrändi, eri vientimarkkina-alueet sekä mediasuhteiden ja sosiaalisen median parhaat käytännöt. 

Käsiteltäviin teemoihin päästään syventymään alalla kouliintuneiden ammattilaisten opastuksella. Valitsijoina, puhujina ja mentoreina toimii joukko suomalaisen musiikkialan ammattilaisia, kuten Miikka Koivisto (YleX), Marja Kokko (Universal Music), Asko Kallonen (Warner Music Finland), Samu Haber (Comusic Management) sekä poptähti Isac Elliot. Lisäksi ohjelmassa kuullaan kansainvälisiä musiikkiammattilaisia kuten manageri Ulysses Hüppauf (Apocalyptica) ja musiikkialan juristi Paul Spraggon (SSB Solicitors, asiakkaina mm. Adele, Jamiroquai, The Prodigy).

Vertaistuesta varmuutta ja inspiraatiota artistiuteen 

Henkilökohtaisissa valmennuksissa artistit suunnittelevat omaa uraansa eteenpäin yhdessä alalla työskentelevien mentorien kanssa. Artistit ja yhtyeet pääsevät keskittymään siihen, miten he voivat kehittyä mahdollisimman hyviksi ja valmiiksi kansainvälisille musiikkimarkkinoille. 

"Odotamme erityisesti loppusyksystä tulevaa leiriviikonloppua ja kevään yksityisiä mentorointisessioita", kommentoi Planet Case -yhtyeen Tuomas Kätkänahon aloitustilaisuuden jälkeen.

"Ensimmäisestä tapaamisesta jäi hyvä fiilis, erityisesti muiden samassa tilanteessa olevien artistien tapaaminen oli mielenkiintoista ja avarsi myös omaa näkökulmaa. Sparrauksesta oli selkeästi pyritty tekemään yksilöllistä ja myöhemmin pyritään pureutumaan nimenomaan niihin asioihin, joissa kukin artisti tarvitsee apua."

Kokoontuminen ryhmävalmennuksiin tarjoaakin tiedon kasvattamisen lisäksi myös tärkeää vertaistukea, minkä sekä Kätkänaho että Koistinen näkevät tärkeäksi:

”Tässä työssä tekeminen on välillä yksinäistä. Jalostamossa on mukana paljon samassa asemassa olevia ja tätä samaa työtä tekeviä ihmisiä, joista voi inspiroitua. On kiva saada tukea siihen, että joku muukin uskoo tähän omaan juttuun”, Koistinen kertoo. 

Jalostamon lähivalmennuskerrat järjestetään kerran kuussa aina toukokuuhun 2020 saakka. Fast Track -artistijalostamoa rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Ohjelman sisältö toteutetaan osittain yhteistyössä Muusikkojen liiton kanssa.