Uusi luovan alan keskittymä Helsingin keskustaan

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry ja Music Finland ry muuttavat vuoden 2014 keväällä Lauttasaaresta Helsingin ytimeen, Kampin Huippuun. Mukana yhteisessä tilakeskittymässä ovat myös Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry, Suomen Säveltäjät ry, Suomen Musiikkikustantajat ry ja Tekijänoikeuden tietokeskuksen kirjasto ja tietopalvelu.

Keskittymän tavoitteena on tiivistää entisestään toimijoiden keskinäistä yhteistyötä ja tuoda luovan alan järjestöt lähemmäs jäsenistöään ja asiakaskuntaansa.

”Teoston perustehtävänä on mahdollistaa suomalaisen musiikintekijän menestyminen. Perustehtävämme toteutumiseksi teemme paljon yhteistyötä niin jäsenjärjestöjemme kuin muidenkin tahojen kanssa. Yhteistyön tehostamisen kannalta on hienoa, että saimme näin monta musiikkialan toimijaa yhteiseen tilakeskittymään kanssamme. Uutta toimitilaa valittaessa pidimme tärkeänä myös sitä, että olisimme mahdollisimman helposti musiikintekijöiden tavoitettavissa ja lähestyttävissä. Sijainti kaupungin keskustassa vastasi tähän tarpeeseen mainiosti”, kertoo Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä.

Musiikkialan toimijoiden mukana Kampin Huippuun muuttaa keväällä 2014 myös Tekijänoikeuden tietokeskuksen kirjasto ja tietopalvelu. Myös muiden luovan alan organisaatioiden muuttamisesta samaan tilakeskittymään neuvotellaan parhaillaan.

”Haluamme olla lähellä sekä asiakkaitamme että yhteistyökumppaneitamme. Uudet tilat on suunniteltu alusta asti niin, että hyödynnämme synergiaedut, joita saamme siitä että olemme lähellä muita alan toimijoita. Tavoitteenamme on, että uudet toimitilat mahdollistavat myös yhteistyön tiivistämisen muiden luovien alojen toimijoiden kanssa”, sanoo Music Finlandin toiminnanjohtaja Tuomo Tähtinen