​Taidemusiikin viennin visiokahvila

Vuosikymmenen ensimmäiset taidemusiikin viennin visiokahvit järjestetään virtuaalisesti keskiviikkona 18.11.2020 klo 13.00–14.30. Kotikahvien äärellä keskustellaan siitä, miltä näyttää taidemusiikin vienti 2020-luvulla. Minkälaisia tulevaisuudennäkymiä ja trendejä alalla on, mistä löytyy vielä hyödyntämätöntä potentiaalia ja mikä on hiipumassa?

Vuosina 2013–2014 Music Finland toteutti klassisen ja nykymusiikin toimijoiden kesken työpajoihin ja haastatteluihin perustuneen hankkeen, jossa hahmoteltiin kolme visiota taidemusiikin viennistä 2020-luvulle.

Nyt on aika tarkastella, missä mennään. Ovatko visiot toteutuneet vai mahdollisesti vanhentuneet? Mitä taidemusiikin viennin ja visioiden edistämiseksi tulisi alkaneella vuosikymmenellä tehdä, ja mitä uusia haasteita ja mahdollisuuksia alalle on viime vuosina tullut? Pandemian myötä moni taidemusiikin kansainvälistymiseen vaikuttava asia on muuttunut entisestään. Visiokahvien äärellä keskustellaan siis myös siitä, miten vallitsevan tilanteen vaikutukset heijastuvat tulevaisuuden musiikkivientiin taidemusiikin alalla.

Erilaisia näkökulmia aiheeseen tuovat keskustelijoiksi kutsutut Lilli Paasikivi (Suomen kansallisooppera ja -baletti), Jussi Rauvola (Kipinä Productions) ja säveltäjä Markku Klami. Keskustelua ohjaa Music Finlandin promootio- ja viestintätiimin johtaja Heli Lampi. Tilaisuuden aluksi Music Finlandin tutkimusassistentti Anna Oramo kertoo meneillään olevasta selvityksestä taidemusiikin vapaan kentän toimijoiden arvoverkkoihin ja kansainvälistymiseen liittyen.

Tilaisuuden Zoom-linkin saadaksesi ilmoittaudu mukaan täällä.