Suomen musiikkiviennin kärkihanke on saksankielinen Eurooppa vuosina 2015-2016

Music Finlandin suomalaisen musiikkiviennin kärkihanke kohdistuu vuosina 2015-2016 saksankieliseen Eurooppaan. Kärkihankkeen tavoitteena on kasvattaa suomalaista musiikkivientiä ja edistää suomalaisen musiikin näkyvyyttä saksankielisessä Euroopassa ja muilla kohdemarkkinoilla, joihin markkina-alueen vaikutus heijastuu. Saksa on Euroopan on toiseksi suurin musiikkimarkkina ja saksankielisellä alueella asuu lähes 100 miljoonaa ihmistä.

“Saksankielinen Eurooppa on suomalaisen musiikin merkittävimpiä markkinoita. Edellytyksiä hankkeen onnistumiselle luovat muun muassa erinomaiset verkostot ja sitoutuneet yhteistyökumppanit sekä suomalaisen musiikin hyvä maine. Suomalaiselle musiikille on saksankielisessä Euroopassa todistetusti kysyntää, mistä näyttönä on ovat lukuisat menestystarinat viime vuosilta”, Music Finlandin toiminnanjohtaja Tuomo Tähtinen kertoo.

Tuorein kotimainen menestystarina kärkihankkeen kohdealueella on Sunrise Avenue -yhtyeen Saksassa kultalevyrajan heti julkaisuviikollaan lokakuussa ylittänyt Unholy Ground -albumi. Suomalainen musiikki on myös aikaisemmin saavuttanut laaja-alaista menestystä saksankielisellä alueella. Suomalaisista mm. HIM, Nightwish, Iiro Rantala, Aulis Sallinen ja Kaija Saariaho ovat menestyneet Saksassa ja sen lähimarkkinoilla.

Vuoden 2014 aikana Music Finland keskittyy kärkihankkeen strategian, toimenpiteiden ja vientiohjelmien suunnitteluun yhdessä kotimaisten musiikkialan toimijoiden kanssa. Tavoitteena on luoda monipuolinen ja kattavasti alan eri toimijoiden tarpeita vastaava vienti- ja edistämistoimien kokonaisuus. Samalla Music Finland jatkaa aktiivisia toimenpiteitään vuosien 2012-2013 Ison-Britannian kärkihankkeen tulosten ylläpitämiseksi. Näihin kuuluu mm. Suomen toimiminen Ison-Britannian suurimman musiikkialan ammattilaistapahtuman The Great Escapen teemamaana vuonna 2014.