Suomalainen jazz- ja folk-kenttä esittäytyy Saksassa ainutlaatuisella laajuudella

Suomi on tällä viikolla alkavan saksalaisen Münsterland-festivaalin teemamaa. Sen myötä Münsterin hallintopiirissä, Nordhein-Westfalenin osavaltiossa, järjestettävällä festivaalilla kuullaan yli 30 konsertin edestä suomalaista jazzia ja kansanmusiikkia. Kaikkiaan loka–marraskuun aikana lavalle nousee yli sata suomalaista muusikkoa.

Joka toinen vuosi järjestettävän Münsterland-festivaalin musiikillinen painopiste on jazzissa, popissa, kansanmusiikissa ja klassisessa, mutta Suomen ollessa teemamaa konserteissa kuullaan myös esimerkiksi tangoa, saamalaisperinteitä ja humppaa. Konserttien ohella kuukauden aikana tarjotaan myös taidenäyttelyitä, keskusteluohjelmaa ja retkiä.

Festivaali alkaa 6. lokakuuta Linda Fredriksson Juniperin jo loppuunmyydyllä konsertilla Westfalenin osavaltion taide- ja kulttuurihistoriallisessa museossa. Avajaisviikonloppuna kuullaan myös Iiro Rantalan uuta HEL-trioa historiallisella pihalla Oeldessa, Elia Lombardinia Tecklenburgin vallihaudatussa linnassa ja Alexi Tuomarila Trioa Kolvenburgin keskiaikaisessa linnassa. Muita esiintyjiä ovat esimerkiksi Maija Kauhanen, Verneri Pohjola, Timo Lassy & Teppo Mäkynen (kuvassa), Iro Haarla Electric Ensemble, Ánnámáret, Antti Paalanen sekä Jukka Perko Avara.

Ainutlaatuisia esiintymispaikkoja

Münsterland Festivalin perusti vuonna 2005 Christine Sörries, joka on toiminut tapahtuman taiteellisena johtajana vuodesta 2010. Festivaalin esitykset sijoittuvat usein pienempiin, ainutlaatuisiin paikkoihin, kuten linnoihin, palatseihin, sekä historiallisiin paikkoihin. Tapahtuman musiikillisia teema-alueita ovat aiemmin olleet esimerkiksi Välimeren maat, Islanti, Baltia, Benelux-maat sekä Iso-Britannia.

”Tänä vuonna olemme erittäin iloisia saadessamme vierasmaaksemme Suomen rikkaine kulttuureineen. Edessämme on neljä erittäin jännittävää viikkoa, jotka tarjoavat monipuolisen ohjelman. Tästä tulee todellinen henkinen ja tunteellinen kulttuurien löytömatka!”, kertoo Christine Sörries.

Katso Münsterland-festivaalin saksankielinen ohjelmasivu täältä. Festivaalin suomalaisia yhteistyökumppaneita ovat Muusikkojen liitto ja Music Finland.

Konserttilistaus:

6.10. Linda Fredriksson Juniper
7.10. Iiro Rantala: HEL Trio
7.10. Elia Lombardini
8.10. Alexi Tuomarila
8.10. Uusikuu
10.10. Jarmo Saari Republic
11.10. Verneri Pohjola
13.10. Jukka Perko Avara
14.10. Maija Kauhanen
14.10. – 15.10. Antti Paalanen
15.10. Terhi Dostal
19.10. Tuija Komi
19.10. Martti Vesala Soundpost Quintet
20.10. Kari Ikonen Trio
21.10. Timo Lassy & Teppo Mäkynen
22.10. VIRTA
22.10. Sväng
25.10. Kalle Kalima & Andreas Schaerer
27.10. Hana meets EAT THE FROG
28.10. – 29.10. Maja Mannila Trio
28.10. Désirée Saarela & Triskel
29.10. Päivi Hirvonen
2.11. Sinfonieorchester Münster & Iiro Rantala
3.11 – 4.11. Ánnámáret
4.11. Tuomas A. Turunen
5.11. Iro Haarla Electric Ensemble