Säveltäjänä toimiminen Suomessa lienee aina ollut erilaista kuin vanhoissa klassisen musiikin suurmaissa. Brittisäveltäjä Brian Ferneyhough lausuu saksalaisesta kollegastaan Helmut Lachenmannista, että tämän musiikin ”jokainen ääni henkii saksalaista traditiota ja saksalaisia arvoja siinä määrin, että sitä on lähes mahdoton ymmärtää mistään muusta näkökulmasta”. Kulttuurimme nuoruudesta johtuen meillä on ollut vapaus. Uudismaita on riittänyt vallattavaksi. Meidän ei ole tarvinnut ottaa kantaa pitkään traditioon vaikkapa saksalaisten säveltäjien tavoin.

Meillä on ollut historiassa vain yksi Iso Säveltäjä, jonka varjossa on voinut kitua tai vilvoitella. Meille nykyisin toimiville säveltäjille tuon yhden vaikutus on tuntunut paitsi tuotannon puhuttelevuudessa myös siinä, että hänen kauttaan säveltämisen ja taidemusiikin merkitys on ollut niin itsestään selvä ja keskeinen koko kulttuurisen identiteettimme määrittämisessä. Onneksi meillä on ollut edes tuo Yksi. Nykyään kansainvälisesti merkittäviä, ajassamme vaikuttavia säveltäjiä Suomessa on jo useita. Ehkä tulevat säveltäjäpolvemme alkavat pakostakin luoda suhdettaan myös omaan traditioomme, alkavat problematisoida sitä ja miettiä mitä on olla nimenomaisesti suomalainen säveltäjä vasten omaa traditiotamme.

Monilla suomalaisilla säveltäjillä on ollut useiden vuosikymmenten ajan hyvät olosuhteet täysipainoisen työn tekemiseen. Monissa muissa Euroopan maissa säveltäjät ovat esimerkiksi pakotettuja osallistumaan lukuisiin sävellyskilpailuihin hankkiakseen rahoitusta omalle työlleen. Suomalaisen musiikkielämän rakenteet, kuten apurahajärjestelmä ja erilaiset muut tukiverkostot ovat mahdollistaneet sen, että useat säveltäjät ovat voineet keskittyä pääosin säveltämiseen. Perusteellinen ja ilmainen koulutus, työskentelyn taloudellisten edellytyksien puolesta toimiminen ja yleinen kiinnostus uusia syntyviä sävellyksiä kohtaan ovat mahdollistaneet useita kansainvälisiä menestystarinoita.

Kansainväliset huiput ovat tietenkin vain pieni osa säveltäjäkentästä. Kaikkina aikoina säveltäjät ovat mm. soittaneet, laulaneet, johtaneet (joko orkestereita tai laitoksia), opettaneet, hallinnoineet, organisoineet, osallistuneet monipuolisesti suomalaiseen kulttuurielämään jne. Moni meistä on tehnyt ja tekee edelleen työtä näkymättömissä, tunnustusten ja julkisuuden ulottumattomissa. Ilman tätä laajaa säveltäjäyhteisöä ei olisi suomalaista musiikkikulttuuriakaan siinä muodossa kuin se on tänä päivänä.

Näin on ollut. Onko näin jatkossa? Mikä on suomalaisen säveltäjän maailma ja tulevaisuus tänään? Tätä mietin viikoittain opettaessani nuoria säveltäjiä Sibelius-Akatemiassa. Kilpailu on kovaa. Kilpailu paikasta toisten säveltäjien kanssa, sekä elävien että kuolleiden kesken. Kilpailu ihmisten ajasta. Kilpailu uusien kulttuurimuotojen kanssa. Kilpailu siitä, mikä kussakin ajassa katsotaan merkitykselliseksi.

Nuorten säveltäjien toiminta on kansainvälistä heti alusta pitäen. Nuori suomalainen säveltäjä on myös yhä useammin ulkomaalaistaustainen. Kuva siitä mikä on suomalaista musiikkia muuttuu koko ajan. Verkon ansiosta säveltäjän musiikillinen yhteisö ja toimintaympäristö voi laajentua nopeasti erilaisiksi uuden musiikin toimijoiden kansainvälisiksi rihmastoiksi. Niistä voi joku murtautua esiin myös yllättävissä paikoissa ja yhteyksissä.

Haluan työlläni tukea niitä säveltäviä nuoria, jotka tinkimättömästi haluavat haastaa itsensä ja yleisönsä ja ehdottaa mitä uusi musiikki voisi olla tänään. Meillä Suomessa muuttuvista taloudellis-kulttuurisista olosuhteista huolimatta vallitsee edelleen kunnioitus taiteellista riippumattomuutta kohtaan. Se on tärkeää ja sitä on syytä tukea kaikin keinoin aikana, jossa mielipiteen ja sananvapaus ei ole itsestäänselvyys kaikkialla.

Kirjoitus on alun perin julkaistu Yle Klassisen sivuilla osana Säveltäjät Suomessa -juttusarjaa.