Säveltäjä Antti Auvisesta Suomen Säveltäjät ry:n puheenjohtaja

Suomen Säveltäjät ry on valinnut puheenjohtajakseen säveltäjä Antti Auvisen, 39.

Auvinen on suorittanut sävellysopinnot Conservatorum van Amsterdam -musiikkikorkeakoulussa sekä Sibelius-Akatemiassa, jossa hän valmistelee parhaillaan taiteellista tohtorintutkintoa. Säveltäjänä Auvinen on kiinnostunut musiikin väreistä ja rytmistä. Hän on käyttänyt teoksissaan yllättäviä soitinyhdistelmiä sekä eri musiikkikulttuurien soittimia saavuttaakseen kiinnostavia ja kuulijaa stimuloivia sointivärejä. Auvinen on Teosto-palkintoehdokas teoksellaan Orior (2012).

Suomen Säveltäjät ry on aatteellinen yhdistys, jonka jäsenistö koostuu vakavan musiikin parissa työskentelevistä säveltäjistä. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia eri puolilla maata ammattiaan harjoittavien jäsentensä keskinäisenä yhdyssiteenä, valvoa ja tukea säveltäjien taiteellisia, ammatillisia ja taloudellisia etuja sekä edistää maan luovaa säveltaidetta. Suomen Säveltäjät ry on perustettu vuonna 1945.