Nuorten ammattilaisten kansainvälistymis- ja työllisyyshankkeen työpaikat nyt haussa

Tammikuussa käynnistyneen taiteen ja kulttuurin alan nuorten ammattilaisten kansainvälistymis- ja työllisyyshankkeen työllistämispaikat on nyt julkaistu. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman hankkeen tavoitteena on antaa alle 35-vuotiaille työttömille tai välittömän työttömyysuhan alla oleville ammattilaisille mahdollisuuksia kehittyä kulttuurialan kansainvälisissä tehtävissä.

Työpaikkoihin voi nyt hakea. Hakuun voivat osallistua vuonna 1979 tai sen jälkeen syntyneet nuoret työttömät tai työttömyysuhan alaiset kulttuurialan ammattilaiset.

Myös musiikkialan yritykset ja yhteisöt ovat saaneet mahdollisuuden työllistää tämän tuen avulla alan nuori osaaja 3-6 kuukauden jaksolle. Koska haku on rajattu valtion tukea saaville kulttuurivientiorganisaatioille, Music Finland vastaa työnantajavelvoitteista. Työllistettävät sijoittuvat kuitenkin alan yrityksiin ja organisaatioihin. Yrityksellä tai organisaatiolla on vähintään 10 % omarahoitusosuus työllistämiskustannuksista.

Hankkeeseen hyväksytyt työllistämispaikat, joiden työnantajana Music Finland toimii, ovat Jazzliitto, Kulttuuriosuuskunta Uulu, Ruisrock ja Suomen Musiikki & Media Tapahtumat Oy, sekä Fazer Konserttitoimisto Oy, jonka työllistämispaikka tulee hakuu syksyllä 2014.

Kaikki työllistämishankkeen piiriin kuuluvat 33 paikkaa löydät Kulttuurivienti.fi -sivustolta. 

Lisätietoja:

Merja Hottinen, merja.hottinen@musicfinland.fi, puh. 050 347 7549

Koko hankkeesta lisätietoa antaa projektipäällikkö Saija Nisula, saija.nisula@instituutit.fi, puh. 045 176 1467