Pandemiarajoituksien pakottama elävän musiikin sulku on tehnyt musiikin vapaan kentän toimijoiden tulevaisuudesta henkiinjäämistaistelun. Musiikkialan kriisi ei edes ole ohi, kun maailma alkaa jälleen avautua. Elävä musiikki, äänitemyynti sekä tekijänoikeudet ovat vahvassa keskinäisriippuvuussuhteessa, mikä tekee musiikkialan ahdingosta entistäkin vakavamman sekä pitkäkestoisemman, kirjoittaa Music Finlandin toiminnanjohtaja Kaisa Rönkkö mielipidetekstissään.

Suomalainen musiikkiala on elänyt viimeiset vuodet vahvaa nousukautta, samalla aineettoman pääoman ja immateriaalisten oikeuksien ympärille kasvaneesta bisneksestä on tullut maailmanlaajuinen megatrendi. Monimuotoinen suomalainen musiikki on arvokas voimavara kansantaloudelle, viennille, työllisyydelle, aluetaloudelle sekä toki myös hyvinvoinnille. Maamme ainutlaatuinen musiikkioppilaitosjärjestelmä, historiallinen perintö ja monipuolinen suomalainen osaaminen niin musiikin sisältöjen ja tuotannon kuin teknologian kehityksen osalta luovat maallemme mahdollisuuden kiriä takamatkalta uusia kasvumahdollisuuksia hyödyntäväksi musiikkialan kärkimaaksi.

Musiikkialan järjestöjen on panostettava juuri nyt vahvasti tulevaisuuden rakentamiseen. Siihen kuuluu ratkaisukeskeinen vaikuttajaviestintä liittyen alan selviämisen kannalta tarkoituksenmukaisiin kriisitoimenpiteisiin. Lisäksi vahva fokus on oltava tulevaisuuden kulttuuri- ja elinkeinopoliittisiin ratkaisuihin vaikuttamisessa sekä uudenlaisten yhteistyösuhteiden rakentamisessa.

Pandemia-aikana alan erilaiset toimijat ovatkin koonneet rivinsä historiallisella tavalla, ja avaimet yhteiseen jälleenrakentamiseen ovat todella löytyneet.

Musiikkialan arvoverkostoon kuuluu niin freelancereina toimivia muusikoita, musiikintekijöitä ja esitystekniikan ammattilaisia kuin yrityksiä mikroyhtiöistä monikansallisiin suurfirmoihin ja yhdistyksiä, osuuskuntia, ja valtiollisia sekä kunnallisia toimijoita. Arvoverkoston pienimmilläkin tekijöillä on merkitystä ja vähäisetkin muutokset verkoston laitamilla voivat vaikuttaa kokonaisuuteen dramaattisesti.

Musiikkialan kasvun ja kansainvälistymisen edellytyksenä on tunnistaa ja tunnustaa sen rihmastomainen verkosto ja erilaiset ansaintalogiikat. Pandemia-ajan tukiratkaisuissa on heitetty kaikki toimijat samaan laarin: pyritty ratkaisemaan tilannetta vakiintuneilla tukimalleilla, jotka eivät ole tunnistaneet musiikkialaa riittävän hyvin elinkeinona. Tilanne on paljastanut musiikkialan tipahtamisen eri hallinnonalojen väliin, eikä tähän rakenteeseen ole viisasta palata. Ala tarvitsee perinteisen apurahajärjestelmän ja sisällön tukitoimet, mutta lisäksi myös erilaisia liiketoiminnan kannustimia, kasvurahoitusta ja kansainvälistymistä vauhdittavia tukimalleja.

Jotta musiikkiala voisi päästä kasvu-uralle, sen pitää sitoutua kehitystyöhön yhtenä kokonaisuutena. Pandemia-aikana alan erilaiset toimijat ovatkin koonneet rivinsä historiallisella tavalla, ja avaimet yhteiseen jälleenrakentamiseen ovat todella löytyneet. Kulttuuripoliittinen ja elinkeinopoliittinen näkemys eivät sulje toisiaan pois, vaan niitä tulee käsitellä aidosti poikkihallinnollisesti.

Alan itsensä on kannettava vastuu siitä, että se pystyy tarjoamaan vision musiikkialan kehittymisestä ja kasvusta niin tukijoille kuin tulevaisuuden yhteistyökumppaneille. Samalla pitää analysoida kulttuuripoliittisia ratkaisuja, joilla musiikkialan monimuotoisuutta ei uhata. Oli musiikin genre mikä tahansa, musiikkialan ja -viennin kasvun ytimessä on timanttinen sisältö. Sellainen joka vaikuttaa ihmisiin ja yhteisöihin tavalla, joka tekee elämistämme rikkaampia.