Music Finlandin vientitukien saajat keväällä 2024

Music Finlandin myöntämien projekti- ja strategiatukien päätökset maalis- ja toukokuun hakukierroksilta on nyt julkistettu. Music Finlandin vientitukia jaettiin maaliskuun ja toukokuun hakukierroksilla 59 eri musiikkialan toimijalle. Katso tuensaajat alta!

Tukia myönnettiin kaikkiaan 162 950 euroa ja eri tuensaajia oli 59. Päätökset tuensaajista on tehnyt Music Finlandin hallituksen asettamat genrekohtaiset riippumattomat valitsijatyöryhmät. Tuilla pyritään edistämään musiikintekijöiden ja artistien sekä heitä edustavien yritysten kansainvälistymistä.

Projektitukea myönnettiin 30 yritykselle ja 22 yksityishenkilölle

Music Finlandin projektituella tuetaan muun muassa kiertueita, showcase-esiintymisiä, kansainvälistä promootiota ja markkinointia sekä biisinkirjoitusmatkoja ja muita matkoja, jotka ovat artistin tai yhtyeen kansainvälisen uran kehittymisen kannalta merkittäviä.

Music Finlandin jakamaa ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa projektitukea myönnettiin kaikkiaan 95 950 euron edestä kolmellekymmenelle eri yritykselle ja kahdellekymmenellekahdelle eri yksityishenkilölle maalis- ja toukokuun hakukierroksilla. Hakemuksia tuli 121 kappaletta.

Projektituen saajat (biisivienti)

  • Juho Suutarinen
    Kirjoittaja-tuottaja Juho Suutarisen kuukauden mittainen co-write-matka Tukholmaan
    1 500,00 €
  • Karri Mikkonen
    Karri Mikkonen, co-write-matka Tokioon touko-kesäkuussa 2024
    650,00 €
  • Le Hoang Khoa Nguyen
    Tuottaja-biisintekijä Tidon co-write-matkat Los Angelesiin, Souliin, Tokioon ja Mexico Cityyn
    1 500,00 €
  • Mika Kurvinen
    Tuottaja Mishan co-write-matka Lontooseen kesäkuussa 2024
    500,00 €
  • Neea Jokinen
    NEEA RIVER -projektin co-write- ja verkostoitumismatka Los Angelesiin keväällä 2024
    900,00 €
  • Nordic Music Partners Helsinki Oy
    Nordic Music Partners Helsinki Oy:n vuoden 2024 ensimmäisen vuosipuoliskon vientitoimenpiteet
    2 500,00 €
  • Oskari Ruohonen
    Oskari Ruohosen co-write-matkat maalis-huhtikuussa 2024
    500,00 €
  • Rädda Världen Records Ab
    Axel Ehnströmin co-write-matkat Berliiniin 2024
    900,00 €
  • Sirens Music Oy
    Tiina Vainikaisen co-write-matka Los Angelesiin helmi-maaliskuussa 2024
    900,00 €
  • Sirens Music Oy
    Tiina Vainikaisen co-write-matka Los Angelesiin touko-kesäkuussa 2024
    2 000,00 €
  • Tmi Leo Salminen
    Musiikkituottaja ja -kirjoittaja Leo Salmisen (alias Leo Jupiterin) co-write-matkat Berliiniin vuonna 2024
    900,00 €
  • Tomi Saario
    Tomi Saarion co-write-matka Los Angelesiin toukokuussa 2024
    650,00 €
  • Vakio Agency Oy
    Aliskyn kirjoitus- ja vientimatkat 2024
    900,00 €
  • Warner Music Finland Oy / HMC Publishing
    HMC:n biisinkirjoittajien biisileirimatkoja Euroopassa tammi-kesäkuussa 2024
    1 800,00 €

Projektituen saajat (Jazz/Folk)

  • Aki Rissanen
    Aki Rissanen Hyperreal-yhtyeen Saksan levynjulkaisukiertue toukokuussa 2024
    800,00 €
  • Folk Extreme Oy
    Suistamon Sähkön ja Pekko Käppi & KHHL Euroopan-keikat kesä-elokuussa 2024
    3 000,00 €
  • Jenni Venäläinen
    Jenni Venäläinen & Melkutus Party -yhtyeen kiertue USA:ssa syyskuussa 2024
    3 000,00 €
  • Joonas Haavisto Productions
    Joonas Haaviston Euroopan-, Amerikan- ja Japanin-kiertueet heinä-joulukuussa 2024
    3 000,00 €
  • Juha Mäki-Patola
    Tapani Rinteen ja Juha Mäki-Patolan albumin PR-kampanja Yhdysvalloissa ja Euroopassa syys-marraskuussa 2024
    800,00 €
  • Kaisa Mäensivu
    Kaisa's Machinen Euroopan-kiertue ja showcase-esiintyminen Jazzahead!-tapahtumassa
    1 200,00 €
  • Lusti Music & Arts Oy
    Teho.-yhtyeen showcase-esiintyminen Nordic Folk Alliance -tapahtumassa toukokuussa 2024
    300,00 €
  • Minnamurra Music Management & Agency
    Maja Mannila Trion esiintyminen Manchester Jazz Festivalilla toukokuussa 2024
    500,00 €
  • Olavi Louhivuori tmi
    Oddarrang-yhtyeen esiintymismatkat Saksaan heinä-, loka- ja marraskuussa 2024
    4 000,00 €
  • Osuuskunta No Problem! Music
    Helsinki-Cotonou Ensemblen Chilen-kiertue 2024
    4 000,00 €
  • Raitala Music Oy
    Linda Fredriksson Juniper -yhtyeen kansainväliset esiintymiset vuonna 2024
    2 000,00 €
  • Saura Booking Agency Oy
    Elsi Sloanin, Vimman ja Pelkkä Poutasen HELLIN-kiertue Virossa toukokuussa 2024
    1 500,00 €
  • Tero Hyväluoma
    Teho.-yhtyeen debyyttikiertue Australiassa
    2 500,00 €
  • Veera Kuisma
    Polenta-yhtyeen showcase-keikka Nordic Folk Alliance -tapahtumassa toukokuussa 2024
    500,00 €

Projektituen saajat (Klassinen ja nykymusiikki)

  • Aino Peltomaa
    Ensemble Gamut! -yhtyeen showcase-esiintyminen Classical:NEXT-tapahtumassa
    1 800,00 €
  • Greta Tuotanto Oy
    Greta Tuotannon kansainvälinen yhteistyö Espanjassa ja Saksassa 2024
    1 200,00 €
  • Helsingin Barokkiorkesterin yhdistys ry
    Helsingin Barokkiorkesterin konsertti Linzin Brucknerhausissa maaliskuussa 2024
    1 750,00 €
  • Ilari Kaila
    Ilari Kailan matka Yhdysvaltoihin konsertteihin, yleisötapahtumiin ja luentovierailuihin syyskuussa 2024
    500,00 €
  • Janne Valkeajoki
    Janne Valkeajoen pitkän tähtäimen kansainvälistymissuunnitelma Karsten Witt Musik Management -toimiston kanssa
    1 000,00 €
  • Jarkko Hartikainen
    Jarkko Hartikaisen osallistuminen Ultima-nykymusiikkifestivaalin kansainväliseen vierailijaohjelmaan syyskuussa 2024 sekä säveltäjänä että Uusinta Ensemblen taiteellisena johtajana
    500,00 €
  • Lotta Wennäkoski
    Säveltäjä Lotta Wennäkosken konsertti- ja verkostoitumismatka Japaniin syksyllä 2024
    900,00 €
  • Maija Hynninen
    Säveltäjä Maija Hynnisen matka Pariisiin keväällä 2024
    500,00 €
  • Olli Kortekangas
    Säveltäjä Olli Kortekankaan osallistuminen Raja/Piir-teoksen harjoituksiin, kantaesitykseen ja 2. esitykseen toukokuussa 2024 sekä kirkko-oopperan Ende und Beginn kantaesitykseen elokuussa 2024
    600,00 €
  • Tytti Arola
    Säveltäjä Tytti Arolan kantaesitysmatka Skotlantiin loka-marraskuussa 2024
    500,00 €

Projektituen saajat (Pop/Rock)

  • Balance Breach
    Balance Breachin kiertue Bloodred Hourglassin "How's The Heart 2024 European Tour" Euroopan-kiertueen lämmittelijänä maaliskuussa 2024
    1 500,00 €
  • Bluesland Productions Oy
    Erja Lyytisen kevään 2024 ulkomaankiertueet
    5 000,00 €
  • Central Line Entertainment Oy
    Rock Band From Hellin Euroopan-kiertue keväällä 2024
    5 000,00 €
  • First Of All Solutions Oy
    Bloodred Hourglass -yhtyeen Euroopan-kiertue maaliskuussa 2024
    1 500,00 €
  • Frostrealm Osuuskunta
    Suotanan Euroopan-kiertue huhtikuussa 2024
    1 500,00 €
  • Lauri Porra
    Lauri Porran Matter and Time -levyn julkaisuun liittyvä promootio ulkomailla
    2 500,00 €
  • M&J Iivanainen Oy
    Altamullan Roadin Hollannin keikkamatka toukokuussa 2024
    1 500,00 €
  • Maustetytöt Oy
    Maustetytöt-yhtyeen Euroopan-kiertue toukokuussa 2024
    2 500,00 €
  • Mika Kurvinen
    Tuottaja Mishan albumin markkinointi Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa
    1 000,00 €
  • Mimi Experience Oy
    SØNIN Anjunabeats-esiintymiset Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa
    1 000,00 €
  • Nahka Agency Oy
    Brymirin Euroopan-kiertue syys-lokakuussa 2024
    7 500,00 €
  • Newhouse Consulting
    Luna Killsin Hollannin-kiertue huhtikuussa 2024
    500,00 €
  • Oddgods Oy
    Oddlandin lämmittelykeikat Soen-yhtyeen Euroopan-kiertueella loka-marraskuussa 2024
    3 000,00 €
  • Stråle ry
    Strålen Euroopan-kiertue marras-joukuussa 2024
    1 000,00 €
  • VILD Music Oy
    Jesse Markinin Glow-kappaleen radiopromootio Euroopassa
    2 500,00 €
  • Warner Music Finland Oy
    The Verkkarsin esiintyminen PGL Major Copenhagen 2024 -tapahtumassa
    1 000,00 €
  • Wheel Music Osk
    Wheelin kiertueet Australiassa ja Pohjois-Amerikassa keväällä 2024
    5 000,00 €


Strategiatukea myönnettiin seitsemälle yritykselle

Music Finlandin jakamaa ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa strategiatukea myönnettiin kaikkiaan 67 000 euron edestä seitsemälle eri yritykselle. Hakemuksia tuli 21 kappaletta. Strategiatuella tuetaan musiikkivientiä tekevien yritysten laajoja kansainvälistymiseen tähtääviä ja kansainvälistymistä edistäviä hankkeita.

Strategiatuen saajat:

  • BELOW0 Oy
    BELOW0-artistien ja Club Zero -klubikonseptin kansainvälistämisen jatkaminen Berliinissä, Pariisissa, Tallinnassa ja Barcelonassa 2024
    3 000,00 €
  • Butterfly Living Oy
    Joalinin PR- ja biisinkirjoitustoimenpiteet vuonna 2024
    3 500,00 €
  • Butterfly Living Oy
    Joalinin artistiuran kansainvälistyminen 2024
    15 000,00 €
  • PME Management Oy
    ALMAn kansainvälisen kirjoitus- ja julkaisutoiminnan aktivointi sekä kasvattaminen
    8 000,00 €
  • Robin Entertainment Oy
    Robin Packalenin albumin markkinointi ja kiertuetoiminta
    10 000,00 €
  • Skär Entertainment Oy
    Lxandran kansainvälistymistoiminta 2024
    12 000,00 €
  • Oy Svart Musik Ab
    Yrityksen kansainvälinen vientihanke
    12 500,00 €
  • We Jazz Oy
    We Jazz Recordsin PR-toimet Yhdysvalloissa syksyllä 2024
    3 000,00 €