Leikkaukset aiheuttavat Music Finlandin toimintaan uudelleenjärjestelyjä ja muutoksia
Music Finlandin toimintaan kohdistuvat leikkaukset aiheuttavat uudelleenjärjestelyjä ja muutoksia organisaatioon.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkistanut rahoituspäätökset valtakunnallisten taide- ja kulttuuriorganisaatioiden toimintaan tälle vuodelle. Kulttuuriin kohdistettiin tässä kohtaa yhteensä yli kahden miljoonan euron leikkaukset.
Music Finlandin kohdalla tämä tarkoittaa lähes 23 prosentin leikkausta kohdistuen järjestön yleistoimintaan. Järjestön toiminta-avustus putosi 550 000 eurosta 425 000 euroon. Järjestön yleisavustusta leikattiin jo viime vuonna kuusi prosenttia, joten kokonaisuudessaan vuoteen 2023 verrattuna avustus on laskenut yli 27 prosenttia.
Työ- ja elinkeinoministeriön jo aikaisemmin tekemän leikkauksen vuoksi rahoituspudotusten kokonaisvaikutus Music Finlandin yleistoimintaan vuonna 2025 on noin 35 prosenttia. Käytännössä tämä tarkoittaa toiminnan uudelleenjärjestelyjä ja muutoksia organisaation rakenteeseen. Henkilöstövähennyksiltä ei myöskään vältytä.
”Suomen hallitus on ohjelmassaan luvannut panostaa luovien alojen kansainvälistymiseen ja kasvuun, mutta nämä reaalipoliittiset päätökset ovat räikeässä ristiriidassa tämän lupauksen kanssa. Nämä leikkaukset vaikuttavat merkittävästi suomalaisen musiikkialan vientiin ja kasvuun nyt ja tulevaisuudessa”, sanoo Music Finlandin toiminnanjohtaja Mikko Manninen.
Hankerahoituksen taso tälle vuodelle ei sen sijaan ole vielä tiedossa. Music Finlandin erillinen hankeavustus tulee pääosin opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Hankeavustuksella rahoitetaan valtaosa Music Finlandin projekteista ja edelleen jaettavat musiikkivientituet. Päätös saadaan myöhemmin tänä keväänä.
Kaikkiaan tänä vuonna OKM:n kulttuurin ja taiteen määrärahoihin kohdistuu 17,4 miljoonan euron leikkaus. Hallitusohjelmaan kirjattu kulttuuripoliittinen selonteko on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Tällä hetkellä tekeillä on myös hallitusohjelmaan sisältyvä luovien alojen kasvustrategia.