Music Finland on mukana Basson NOST€-kampanjassa edistämässä suomalaista musiikkia

NOST€ on uusi tapa hakea musiikin rahoitusta ja sponsorointia. 

Basson yhdessä Music Finlandin sekä eri alojen brändien kanssa toteuttama NOST€ on helposti lähestyttävä suomalaisen musiikin palkitsemismalli, jolla luodaan uudenlaista kaupallista kulttuurisponsorointia. 

Basso haluaa tukea kumppaneidensa kanssa kotimaisia musiikintekijöitä genreen katsomatta. NOST€-hankkeen myötä Bassolta ostetuista vuosimainossopimuksista sijoitetaan erillinen osuus kassaan, josta myönnetään palkintoja kulttuurialan tekijöille neljä kertaa vuodessa. Hanke alkaa 11.1.2016. 

Palkintoja voi hakea 50–2000 euroa yhtä hakukierrosta kohden. Artisti, muusikko tai sellaisen taustalla toimiva yhtiö voi hakea tukea vaikkapa uuden soittimen tai mikrofonin hankintaan, treenikämpän vuokranmaksuun, levyn julkaisemiseen tai Euroopan-kiertueen lentolippuihin. Ulkomaille tähtäävissä projekteissa Music Finland tarjoaa apua kansainvälistymiseen. NOST€-hankkeeseen osallistuvilla brändeillä on halutessaan mahdollisuus palkita tekijöitä myös omilla stipendeillään ja sponsorituotteillaan. NOST€-kumppanit kulkevat mukana hankkeen markkinoinnissa Basson radiokanavalla, verkossa ja sosiaalisen median kanavissa läpi vuoden.

NOST€ tarkoittaa musiikin tekijöille palkintojen lisäksi haastatteluja ja huomiota Bassolla sekä henkilökohtaista mentorointia. Keräämällä sosiaalisessa mediassa tykkääjiä omalle hakemukselleen, hakija voi päästä Bassoon haastatteluun ja näin saada huomioarvoa omalle tekemiselleen sekä näyttäytyä paremmin myös tuomariston valinnoissa.  

Mentorointiin, tuomaristoon ja palkintoja luovuttamaan osallistuvat musiikkialan ammattilaiset levy-yhtiöiden edustajista menestyneisiin artisteihin. Myös kampanjassa olevat yritykset saavat tuomaristokutsuja ja pääsevät osallistumaan valintaprosessiin. 

"Bassoradio on Suomen ainoa täysin kotimaisessa omistuksessa oleva valtakunnallinen kaupallinen radiokanava. Olemme aina tehneet ilmiöitä ja NOST€ on juuri nyt se, mitä markkinointimaailma ja Suomen talous tarvitsee. Meille oli tärkeää julkistaa NOST€ juuri näin suomalaisen musiikin päivänä. On aika lähteä etsimään uusia Sibeliuksia ja tehdä Suomesta seuraava musiikin Piilaakso. Jatkossakin mainostajat saavat Bassolta radiomainosinvestoinnilleen paljon avaimet käteen -pohjalta tuotettua laadukasta lisäarvoa," toteaa Oy Basso Media Ltd.:n toimitusjohtaja Tiina Aakala-Vuorela.

Mukaan kampanjaan pääsee vain yksi brändi toimialaa kohden. NOST€-lisäarvoihin kuulukin mahdollisuus verkostoitua eri alojen kesken ja tehdä tulevaisuudessa esimerkiksi yhteiskampanjointia ja suoria sponsorointisopimuksia. Tällä hetkellä kampanjassa on suomalaista musiikkia tukemassa Helen, Elisa, Flow Festival, Tempur, Siwa, Torikorttelit, Megaklinikka, Kaalimato, Snacky, Cityvarasto, Cafe Carusel, Dr. Oetker, Oulun Yliopisto, Bones, Rush Helsinki, Everyday joustoluotto, Fat Ramen, Jymy-jäätelö, Serena, Vallila ja Tiketti. NOST€ ei ole yksittäinen kampanjalähtö, vaan jatkuva ja uusiutuva hanke, johon yritykset voivat liittyä mukaan milloin vain.

"Toivomme, että Nosteen myötä erilaiset kansainvälistymisen mahdollisuudet ja Music Finlandin palvelut tulisivat tutuiksi joukolle uusia toimijoita. Se on myös hieno ja uudenlainen pelinavaus yritysmaailman rahoituksen tuomiseen kulttuurikentälle," sanoo Music Finland ry:n toiminnanjohtaja Tuomo Tähtinen.