Music Finland on FMQ:n uusi julkaisija

Suomalaisesta musiikista englanniksi kertova Finnish Music Quarterly (FMQ) -lehti on siirtynyt vuoden 2015 alussa hallinnollisesti Music Finlandille. Tämä jatkaa luontevasti Music Finlandin ja FMQ:n jo pitkään tekemää sisällöllistä yhteistyötä. Tiiviisti lehden toiminnassa ovat jatkossa mukana myös lehden muut pitkäaikaiset kumppanit Sibelius-Akatemia, Suomen Säveltäjät ry ja Muusikkojen liitto. FMQ siirtyy Music Finlandin hallintoon itsenäisenä yksikkönä, ja sillä on oma toimitus sekä toimitusneuvosto.

FMQ viettää parhaillaan 30-vuotisjuhlavuottaan. Lehdestä julkaistaan vuonna 2015 kaksi laajaa painettua numeroa, joiden välillä uusia artikkeleita julkaistaan lehden verkkosivuilla www.fmq.fi. Verkkosivuilla merkkivuotta juhlistetaan julkaisemalla sarja historiallisia artikkeleita suomalaisesta musiikista.

FMQ:n päätoimittajana jatkaa Anu Ahola ja toimittajana Riikka Hiltunen. Lehden sisällön suunnittelussa mukana on myös toimitusneuvosto, joka nimitetään alkuvuoden aikana.

Mikä on FMQ? 
Finnish Music Quarterly on kertonut suomalaisesta musiikkikulttuurista englanniksi kansainväliselle lukijakunnalle jo vuodesta 1985. Lehti esittelee ja analysoi Suomen musiikkia sekä musiikkikulttuurin ilmiöitä ja tapahtumia. Lehdessä julkaistaan myös uutisia ja arvioita suomalaisista levyistä ja kirjoista. Kirjoittajat ovat kotimaisia ja ulkomaisia suomalaisen musiikin asiantuntijoita.