Music Business -maisteriohjelma käynnistyi

Sibelius-Akatemian opettajat sekä koulutusohjelman ohjausryhmä, joka keskusteli alan tulevaisuudesta ja näkymistä.

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian uusi Music Business -maisteriohjelma käynnistyi maanantaina 8.9. Musiikkitalossa järjestetyllä kick off -tilaisuudella. Music Finland on mukana maisteriohjelmassa järjestämällä kaksi kansainvälistymiseen liittyvää kurssia.

Ensimmäistä kertaa järjestettävä kaksivuotinen Master’s Programme in Music Business -ohjelma tähtää musiikkialan kaupallisen osaamisen vahvistamiseen sekä kasvun rakentamiseen. Ohjelman tavoitteena on valmistaa asiantuntija- ja johtamistehtäviin sekä kotimaisilla että globaaleilla markkinoilla, ja keskeisessä roolissa on kansainvälistyminen. Englanninkieliseen koulutusohjelmaan tuli kevään opiskelijahaussa yli 100 hakemusta, joiden joukosta valittiin 16 uutta opiskelijaa Suomesta ja muualta maailmasta.

Koulutusohjelma on Suomessa ainoa laatuaan ja eurooppalaisessakin kontekstissa harvinainen. Ohjelma rakentuu kuudesta kokonaisuudesta, jotka painottavat musiikkiliiketoiminnan erilaisia näkökulmia konkreettisesta liiketoimintaosaamisesta laajempaan yhteiskunnalliseen merkitykseen, muutostrendeihin sekä akateemiseen osaamiseen. Ekosysteemiymmärryksen lisäksi katsotaan tulevaisuuteen ja tarkastellaan esimerkiksi digitalisoitumista, tekoälyä ja kestävää kehitystä. Sisältöosaamisen ohella opintokokonaisuudessa kehitetään analyyttisiä taitoja sekä akateemista otetta. Koulutusohjelman lehtorina toimii Pekka Saarikorpi.

Ensimmäisenä opiskelijoilla on vuorossa musiikkiliiketoiminnan kurssi, jonka opettajana toimii Daniel Nordgård Universitetet i Agderista Norjasta. Kansainvälisiä asiantuntijoita vierailee monilla muillakin kursseilla. Music Finland on yksi ohjelman sisältökumppaneista ja tuottaa ohjelmaan kaksi eri kurssia: Global Music Markets sekä Music Export. Kursseilla hyödynnetään Music Finlandin laajaa osaamista globaalista musiikkimarkkinasta yhdistäen tietoa, tutkimusta sekä pitkäjänteisen kansainvälisen työn tuomaa kokemusta ja näkemystä.

Koulutusohjelmaa tukee Teoston kulttuurisäätiö.

Lue lisää Music Finlandin uutisesta ja koulutusohjelman opinto-oppaasta.