Menestyksekäs WOMEX keräsi yli 2500 kansainvälistä vierasta Tampereelle

Kansainvälinen musiikkialan ammattilaistapahtuma ja showcase-festivaali WOMEX päättyi Tampereella sunnuntaina. 25 vuotta täyttänyttä WOMEXia vietettiin ensi kertaa Suomessa, joka on myös sen historian pohjoisin tapahtumapaikka.

WOMEXin vieraina 23. – 27. lokakuuta Tampereella nähtiin yli 2500 musiikin ammattilaista 83 maasta. Tampere-talossa, Hotelli Tornin Paja Kongressissa, Tullikamarin Pakkahuoneella sekä Klubilla tapahtuneessa showcase-ohjelmassa kuultiin yli 60 esitystä, joissa esiintyi yli 260 muusikkoa lähes 50:stä maasta. Tapahtumassa katsottiin kymmeniä musiikkidokumentteja eri puolilta maailmaa ja konferenssissa kuultiin kymmeniä paneelisessioita. Lisäksi WOMEXissa saatiin mentorointia asiantuntijoilta, luotiin suhteita verkostoitumistilaisuuksissa sekä juhlittiin kansainvälisten dj-vieraiden tahtiin.

Suomalainen musiikkiala osallistui tapahtumaan laajasti, minkä lisäksi myös muista Pohjoismaista sekä Baltian maista nähtiin enemmän osallistujia kuin koskaan. Tampere-taloon asettautuneille WOMEX-messuille osallistui ensimmäistä kertaa näytteilleasettajia Kiinasta, Taiwanista ja Japanista, minkä lisäksi nähtiin ennätyksellinen määrä venäläisiä sekä monilta eri mantereilta saapuneita, eri alkuperäisväestöjä edustavia musiikkiammattilaisia.

Avajaisillassa juhlittiin suomalaista musiikkia

WOMEX-keskiviikon Arctic Fire - Pohjoiset tulet -avajaiskonsertissa esiintyivät Pauanne, Pekko Käppi, Suistamon Sähkö ja Vildá. Konsertin päätuottaja oli Music Finland, ja sen taiteellisina suunnittelijoina toimivat Compañía Kaari & Roni Martin -ensemblestä tunnetut Kaari Martin ja Roni Martin. Yleisradio lähetti konsertin suorana lähetyksenä Yle Teema -kanavallaan ja se on suoratoistettavissa Yle Areenasta ympäri maailman (katso alta).


Avausillan juhlapuheissa käsiteltiin alalla ajankohtaisia aiheita kuten tasa-arvo, yhdenvertaisuus, monikulttuurisuus sekä kulttuurinen monimuotoisuus, kulttuurin saavutettavuus, ilmaisunvapaus, oikeus kulttuuriperintöön, vastuu kulttuuriperinnöstä ja jokaisen oikeus valita oma kulttuurinsa. Puheenvuoron saivat Alexander Walter (Piranha WOMEX), Tapio Korjus (suomalainen pääjärjestäjä Rockadillo Production Oy), tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen ja Tampereen kaupungin hyvinvointipalveluiden apulaispormestari Johanna Loukaskorpi.

Avajaiskonsertin jälkeen vieraat kokoontuivat Music Finlandin isännöimälle vastaanotolle, jossa muun muassa nostettiin malja kaikkina 25:na vuonna tapahtumassa käyneille WOMEX-veteraaneille.

Innostunutta palautetta vierailta

WOMEXin kansainvälisiltä vierailta on tapahtuman päättymisen jälkeen satanut kehuja sosiaalisen median kanavissa sekä kasvotusten. Niin tapahtuman järjestelyjä ja puitteita kuin suomalaisten välittömyyttä, avuliaisuutta ja ammatti- sekä kielitaitoa on pidetty aivan ensiluokkaisena. Esimerkiksi arvostetun brittiläisen Serious-tuotantoyhtiön johtaja David Jones kommentoi:

”Kaiken kaikkiaan tämä oli miellyttävin WOMEX, jossa olen käynyt - ja olen ollut useimmissa niistä. Kaikki tapaamani ihmiset olivat innostuneita ja he ottivat minut vastaan vilpittömästi.”

Vuonna 2020 WOMEX palaa viiden vuoden jälkeen Budapestiin, Unkariin – tapahtuma järjestetään 21. – 25. lokakuuta. Lisätietoja täältä.

Katso YLE:n WOMEX-tallenteet Areenasta (katsottavissa kaikkialla maailmassa).

Katso kuvagalleria WOMEXista (kuvat: Tomi Palsa, Eric Van Nieuwland / WOMEX [Tuuletar, Wimme & Rinne])