Kimmo Pohjonen ja Pekka Kuusisto ehdokkaina Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnonsaajiksi

Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnosta kilpailee tänä vuonna 12 esiintyjää tai yhtyettä. Suomesta ehdolla ovat viulisti Pekka Kuusisto ja harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen. Kilpailun sääntöjen mukaan Ahvenanmaa on saanut ehdottaa omia esiintyjiään, 12 artistin listalla on venäläissyntyinen, mutta ahvenanmaalla asuva jazzpianisti Vladimir Shafranov.

Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnolla palkitaan taiteellisesti korkeatasoista luovaa ja esittävää säveltaidetta. Palkinto myönnetään joka toinen vuosi jonkin elossa olevan säveltäjän teokselle ja joka toinen vuosi esiintyjälle tai esiintyjäryhmälle. Palkinto myönnetään valitulle artistille lokakuussa.