Kansainvälistyminen on kahdensuuntaista

Musiikkialan kansainvälistymisestä puhuttaessa keskitytään usein suomalaisten taiteilijoiden ja esitysten viemiseen ulkomaille. Tärkeä osa kansainvälistymistä on kuitenkin myös mielenkiintoisten ja laadukkaiden ulkomaisten taiteilijoiden ja esitysten tuominen Suomeen. Verkostoituminen ja kontaktien luominen on oleellisen tärkeää. Mieluiten yhteyksiä tulisi luoda kasvotusten. Kun sähköpostiosoitteen nimelle saa kasvot, asioiden hoitaminen rullaa sujuvammin.

Music Finland järjesti syksyllä 2014 kolme infotilaisuutta vuosien 2015–2016 saksankieliseen Eurooppaan suuntautuvasta kärkihankkeesta Aus Finnlandista. Osallistuin näistä klassisen ja nykymusiikin toimijoille suunnattuun aamupäivään, jossa vierailevana puhujana oli Maike Fuchs berliiniläisestä Karsten Witt Musik Managementista. Otin jo etukäteen Fuchsiin yhteyttä ja sovin tapaamisen infotilaisuuden jälkeen – onhan huomattavasti helpompaa tutustua berliiniläiseen agentuuriin Helsingissä kuin buukata matka Saksaan.

Varmasti jokainen kulttuurialalla työskentelevä tunnistaa aikahaasteen: miten saada tunnit riittämään kaiken pakollisen päivittäistyön lisäksi vielä kansainvälisten verkostojen luomiseen ja ulkomaisiin produktioihin tutustumiseen? Music Finlandin kaltaisella organisaatiolla onkin loistava mahdollisuus tukea kansainvälistymistä molempiin suuntiin, niin vientiä kuin tuontia, nimenomaan verkostojen rakentamista edistäen.

Lokakuisesta tapaamisestamme käynnistyi vuoden mittainen prosessi, joka huipentui Staged Night -esityksiin Sellosalissa 22.–23.10.2015. Säveltäjä, esiintyjä ja installaatiotaiteilija Simon Steen-Andersen ja Ensemble Ascolta vierailivat Espoossa intensiivisellä ja anteeksipyytelemättömällä produktiollaan, jossa klassinen musiikki, elektroninen äänimaailma, valosuunnittelu ja projisoinnit sorvasivat tunnetut teokset uuteen uskoon. Yön kuningattaren aarian esittää rähjäisessä yökerhossa karaokea laulava liikemies. Ravelin Scarboa soittaa säveltäjän haamu projisoituna pystypianon äärelle. Bachin kantaatti hidastuu salakavalan huomaamattomasti, kunnes yhtäkkiä tajuaa, miten koko äänimaailmaa on pikkuhiljaa manipuloitu kuulijan tiedostamatta. Schumannin Träumerei luo ääniraudoilla soitettuna meditatiivisen atmosfäärin.

Koululaisesitykset olivat vuonna 2003 perustetun seitsenhenkinen Ensemble Ascoltan ja Steen-Andersenin vierailun ytimessä. Elektroninen musiikki ja visuaalisuus tarjosivat kosketuspintaa haastavasti tavoitettavalle ikäryhmälle, yläkoululaisille. Kiinnostavan ohjelmiston tarjoaminen ja yläkoululaisten liikkeelle saaminen ryhmämuotoisessa opetuksessa on huomattavasti konstikkaampaa kuin alakoululais- tai päiväkotiryhmien. Tartuimme rohkeasti tähän haasteeseen tuomalla nuorille esityksen, joka ei jättänyt katsojaa kylmäksi: sitä sai vieroksua, ihastella, kummastella tai inhota, mutta iholle se tuli joka tapauksessa.

Seurasin mielenkiinnolla, millaisia reaktioita esitys herätti, missä kohtaa koululaiset herpaantuivat kuiskuttelemaan vierustoverinsa kanssa tai milloin esitys naulitsi heidät penkkiin. Kuulin edessä istuvan tytön kuiskaavan naapurille: ”Tää on oikeesti tosi pelottava.” Parasta kuitenkin oli, kun esitystä seuraavana päivänä eräs yläkoulun opettaja lähetti viestin, että oppilaat pitivät esityksestä kovasti ja monet halusivat mennä katsomaan sitä vielä uudestaan. Tavarat oli kuitenkin jo pakattu ja taiteilijat istuivat lentokoneessa matkalla kohti seuraavaa esityspaikkaa.

Kansainvälinen yhteistuotanto saatiin lopulta vietyä onnistuneesti maaliin ja kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä. Ensemble Ascoltan muusikoista moni oli ensimmäistä kertaa Suomessa ja sai mahdollisuuden tutustua Sellosalin lisäksi myös pääkaupunkiseudun nähtävyyksiin. Eräs ehti jopa opetella muutaman lauseen suomea vierailunsa aikana. Kipinä paluusta Suomeen syttyi vahvana.

Produktion myötä oma verkostoni laajeni kourallisella henkilökohtaisia kontakteja. Verkosto, jota ei voi luoda pikakelauksella. Se syntyy vain kasvotusten tapaamalla ja töitä yhdessä tehden. Toivon jatkossakin niin yleisölle, tapahtumajärjestäjille kuin taiteilijoille rohkeutta uusien näköalojen avaamiseen!


Puheenvuorossa-palstalla musiikkialan ammattilaiset kertovat näkemyksiään alaa koskettavista ilmiöistä ja puheenaiheista. Aiheita ja kirjoittajia voi ehdottaa viestintäpäällikkö Teemu Fiilinille.