Kansainvälinen säveltäjärostrum kokoontuu Helsinkiin

Kansainvälinen säveltäjärostrum järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Suomessa. 27 maan yleisradioiden edustajat kokoontuivat Helsingissä 6.-9. toukokuuta.

Tapahtuman aikana yleisradioiden nykymusiikkiin erikoistuneet ohjelmatuottajat soittavat ja esittelevät toisilleen noin 50 nykymusiikin teosta, jotka on sävelletty viimeisen viiden vuoden aikana. Kuuntelusessioiden jälkeen edustajat valitsevat yhden kappaleen kahdessa eri kategoriassa (”yleinen” ja ”alle 30-vuotiaat nuoret säveltäjät”), joita radiot sitoutuvat soittamaan ohjelmissaan. 

Rostrum on ainutlaatuinen radioiden välinen kansainvälinen foorumi ja se on yksi tärkeimmistä keinoista saada nykymusiikille enemmän kuuluvuutta radioissa kansainvälisesti. Esimerkiksi vuoden 2013 rostrumissa esitellyt kappaleet saivat yhteensä yli 500 radiosoittoa rostrumiin osallistuvissa yleisradioissa. Vuonna 2013 parhaaksi valittua teosta, Agata Zubelin Not I, soitettiin 27 maassa. 

Jo 61. kertaa järjestetty kansainvälinen säveltäjärostrum muodostettiin 1954 IMC:n (International Music Council) lippulaivaprojektina yhteistyössä UNESCOn kanssa. Säveltäjärostrum on historiansa aikana tehnyt tunnetuksi useita nykymusiikin tärkeitä tekijöitä kuten Luciano Berio, Witold Lutoslawski, Thomas Adès ja Louis Andriessen.

Tänä vuonna rostrum valitsi yleissarjassa kyproslaisen Yannis Kyriakidesin teoksen Words and Song Without Words -teoksen, ja alle 30-vuotiaiden sarjassa Andrzej Kwiecinskn teoksen Canzon de' baci. Myös Antti Auvisen teos Orior valittiin erikseen suositeltujen teosten listalle.