Hae mukaan EMX-hankkeen uusiin musiikkivientiohjelmiin

EMX on Euroopan komission rahoittama projekti, jonka toteuttaa eurooppalaisten musiikkivientitoimistojen ja kulttuuri-instituutioiden yhteenliittymä. Hankkeen tavoitteena on löytää uusia strategioita eurooppalaisen musiikin kehittämiseen ja promootioon maailmanlaajuisesti. Music Finland on hankkeessa mukana yhteistyökumppanina.

Hankkeen yleisenä tavoitteena on tuottaa tutkimuksen ja innovatiivisten pilottihankkeiden avulla uutta tietoa ja lähestymistapoja eurooppalaiseen musiikkivientiin, yhteistyössä eurooppalaisia musiikkiammattilaisia, artisteja, muusikoita, kirjailijoita ja säveltäjiä edustavien verkostojen kanssa. Pilottihankkeisiin sisältyy esimerkiksi vientimatkoja, valmiuksien kehittämisen ohjelmia ja tutkimuksia.

Nyt voit hakea mukaan EMX:n International Delegation Tour -verkostoitumisosioon sekä valmiuksien kehittämisen ohjelmaan.

International Delegation Tour -osuuden haku on avoinna niin voittoa tavoittelemattomille yrityksille ja yhteisöille kuin kaupallisille toimijoille. Mukaan valitut toimijat voivat saada paitsi rahallista tukea, myös suunnitteluapua kokeneilta ammattilaisilta sekä näkyvyyttä projekteilleen.

Valmiuksien kehittämisen ohjelmassa (Capacity Building Program) kootaan vientiammattilaisen ryhmä, joka perehtyy musiikkiviennin tämän päivän keinoihin aina uusista rahoitusmalleista digitaaliseen yhteistyöhön, mentorointiin ja työssäoppimiseen. Lisäksi ohjelmassa tarkastellaan haasteita, joita eurooppalaiset artistit kohtaavat kansainvälistymisessä. Ohjelma on tarkoitettu erityisesti vientitoimistoissa tai niiden kaltaisissa hankkeissa työskenteleville musiikkiviennin ammattilaisille.

Lue lisää EMX:n sivuilta ja hae mukaan. Lisätietoja aiheesta antaa tarvittaessa myös Music Finlandin Kaisa Rönkkö ja Turo Pekari.