”Ainutlaatuista sparrausta kokeneilta ammattilaisilta” – Lentoon-ohjelma potkaistiin käyntiin

Nykymusiikin säveltäjille, muusikoille ja välittävän portaan toimijoille tarkoitettu kansainvälistymisvalmennus Lentoon alkoi tiistaina 29.8. Ohjelman tarkoituksena on antaa valmiuksia kansainvälisen uran ja verkostojen rakentamiseen sekä kehittää osallistujien viestintä- ja vuorovaikutustaitoja. 

Ohjelma koostuu työpajoista ja henkilökohtaisesta mentoroinnista. Työpajoja ohjaavat sekä suomalaiset että kansainväliset kokeneet musiikki- ja viestintäalan ammattilaiset ja niiden sisältö on räätälöity nykymusiikin ammattilaisten tarpeisiin. 

Ohjelmaan osallistuu kaikkiaan kahdeksan nykymusiikin ammattilaista: Cecilia Damström, Jouni Hirvelä, Laura Kajander, Markku Klami, Marko Nyberg, Antti Paalanen, Lauri Sallinen ja Sauli Zinovjev. Heidän henkilökohtaisina mentoreinaan toimivat säveltäjät Magnus Lindberg, Sebastian Fagerlund, Lotta Wennäkoski, Tuomas Kantelinen, Olli Kortekangas, kapellimestari Dima Slobodeniouk sekä toimitusjohtajat Tiina Vihtkari (Sublime Agency) ja Annamaija Saarela (Annamaija Music Company). Lisäksi ohjelmassa on mukana kansainvälisinä mentoreina muiden muassa Oscar Zepeda-Arias (The Music Sales Group), Fedor Teunisse (Asko | Schönberg Ensemble), kapellimestari ja taiteellinen johtaja André de Ridder (mm. Musica nova Helsinki), Thobjørn Tønder Hansen (Ultima Oslo Contemporary Music Festival).

Ohjelma alkoi tiistaina 29.8. teemalla ”Viestintä ja oman osaamisen markkinointi”. Päivän aikana keskustelua käytiin esimerkiksi brändäyksestä ja konkreettisista viestinnän välineistä. Ensimmäisen kerran valmentajina toimivat Marja Istala-Kumpunen (Helsingin Kaupunginorkesteri), Saara Oranen (Creatika Agency) ja säveltäjä Pasi Lyytikäinen.

Henkilökohtaista sparrausta kokeneilta ammattilaisilta

Lentoon-ohjelman osallistuja Sauli Zinovjev kertoo, että hänet mukaan houkutteli ennen kaikkea kiinnostavat mentorit.

”On ainutlaatuista saada henkilökohtaista sparrausta kokeneilta ammattilaisilta. Koen että tämä on minulle räätälöity: minulla on kontakteja Suomessa, mutta tarvetta olisi laajentaa kansainvälisesti”, Zinovjev sanoo.

Zinovjev hakee valmennuksesta suhteita, kontakteja, näkemystä, sekä oppia työn aikatauluttamisesta ja tasapainoisesta elämästä työn rinnalla.

”Haluan oppia, miten voin selvitä työstäni ja elää mahdollisimman tasapainoisen elämän taidealalla, perheellisenä ihmisenä. Se myös kiinnostaa, että miten yksinäisyyttä oppii kestämään ja jaksottamaan sosiaalisemmat vaiheet ja yksin puurtamisen”, Zinovjev kertoo.

Mentoriansa, säveltäjä Magnus Lindbergiä hän pitää suuressa arvossa.

”Lindberg on vanhempi tekijä, jonka uraa ja musiikillista kekseliäisyyttä olen voinut suu auki ihailla. On äärimmäisen imartelevaa, kun hän haluaa auttaa minua eteenpäin”, innostuu ensimmäisen viulukonserttonsa vastikään säveltänyt Zinovjev.

Oma brändi auttaa erottumaan muista

Ohjelmaan niin ikään osallistuva säveltäjä Cecilia Damström näkee puolestaan tällaisen valmennuksen tarpeelliseksi jokaiselle säveltäjälle. Hän katsoo hyötyneensä jo nyt esimerkiksi brändäykseen liittyvistä neuvoista. 

”Voisin rakentaa brändiäni tietoisemminkin. Säveltäjiä on paljon ja haluan saada tästä työstä elantoni pidemmänkin aikaa, joten teen kaikkeni sen eteen. Menestyneimmät säveltäjät ovat aikojen alusta osanneet brändätä itsensä, tosin aivan eri tavoin kuin nykyään sosiaalisessa mediassa tehdään”, hän sanoo.

Damström kertoo, että hänellä on tilaustöitä jonossa kahden vuoden ajalle, ja lisäksi maisteriksi valmistuminen musiikkikorkeakoulusta. Silti myös valmennukselle riittää aikaa.

”Kyllähän tässä on etuoikeutettu olo saada olla mukana yhtenä kahdeksasta. Mukana on superkovia nimiä, jotka ovat oikeasti minun idoleitani. Minä olen Sebastian Fagerlundin mentoroitavana, jota arvostan säveltäjänä ja orkestroijana suuresti. Hän on miellyttävä ihminen ja hänen ulosantinsa sekä kommunikaatiotaitonsa ovat erinomaiset”, kertoo Damström.

Valmennuksesta lisäpotkua kansainvälistymiseen

Suomalaisen Barokkiorkesterin (FiBO) toiminnanjohtaja Laura Kajander hakee valmennuksesta ideoita ja lisäpontta orkesterin jo lupaavasti alkaneeseen kansainvälistymiseen.

”Olen työstänyt FiBO:n kansainvälistymistä pienin askelin pidemmän aikaa ja monet asiat ovat aika tuttuja. Tällaisen ohjelman kautta saan uusia verkostoja sekä sisältöideoita, uusia näkökulmia ja syventymistä”, hän sanoo. 

”Kaikki valtakunnallinen toiminta kotimaassa on tärkeää meille. Mutta Suomessa on rajalliset mahdollisuudet ja kun musiikin laatu kelpaa hyvin vientiin, niin pidän ehdottoman tärkeänä, että ulkomailla on seuraava suunta. Maailmalla on paljon kiinnostusta, meillä on englanninkielistä materiaalia ja vedämme kansainvälistä linjaa myös sosiaalisessa mediassa”, Kajander jatkaa.