Music Finland, Teosto, Suomen Säveltäjät ry ja Suomen Musiikkikustantajat ry järjestävät yhdessä vuorovaikutteisen Ura säveltäjänä -valmennuksen uransa alkuvaiheessa oleville taidemusiikin säveltäjille.
Valmennuskerroilla esitellään säveltäjille tärkeiden järjestöjen toimintaa, saadaan työkaluja säveltäjän ammatissa toimimiseen, kuullaan inspiroivia uratarinoita ja verkostoidutaan alan kotimaisten ammattilaisten kanssa.
Ura säveltäjänä järjestettiin ensimmäisen kerran luentosarjana keväällä 2024, jolloin se saavutti osallistujien keskuudessa suuren suosion. Nyt järjestettävä toinen Ura säveltäjänä -valmennus on pääpiirteittäin samansisältöinen kokonaisuus, mutta aiempaa enemmän aikaa on varattu myös keskustelulle ja verkostoitumiselle.
"Ura säveltäjänä on oivallinen tietopaketti aloittelevalle säveltäjälle, tai mahdollisesti yhteenvetona ja verkostoitumistilaisuutena kokeneemmallekin. Se tarjoaa kompaktin mutta kattavan valikoiman tietoa ja keinoja edistää uraa hyvässä, solidaarisessa ja rohkaisevassa ilmapiirissä." – Otto Nuoranne
Kenelle:
Ura säveltäjänä on suunnattu sävellysuransa alussa oleville taidemusiikin ammattilaisille ja säveltäjän ammattiin opiskeleville. Kansainvälistä toimintaa ei tarvitse vielä olla, mutta luennoilla käsitellään säveltäjän uraa myös kansainvälisellä tasolla, joten mukaan otetaan ensisijaisesti kansainvälistymisestä kiinnostuneita ja ammattiuralle tähtääviä säveltäjiä.
Missä:
Valmennuskerrat järjestetään lähitapaamisina Musiikin Sataman tiloissa Espoon Keilaniemessä (Keilasatama 2A), ellei toisin ilmoiteta.
Milloin:
Valmennuskerrat järjestetään neljänä iltapäivänä helmi-toukokuussa 2026. Tarkempi aikataulu ilmoitetaan myöhemmin tällä sivulla.
Hae mukaan:
Haku Ura säveltäjänä -valmennukseen avataan tällä sivulla viimeistään tammikuussa 2026. Hakuaika umpeutuu tammikuun lopussa.
Valmennus on maksuton. Mukaan valittavien osallistujien tulee huomioida, että valmennus on kokonaisuus: yksittäisille luentokerroille ilmoittautuminen ei ole mahdollista. Ilmoittautuminen on sitova.
Luennot pidetään suomeksi, mutta tuemme mielellämme myös niitä, joiden äidinkieli ei ole suomi. Olisi kuitenkin hyvä, jos ymmärrät suomea sen verran, että luentoja on mahdollista seurata.