Tuemme suomalaisen musiikin viennin kasvua räätälöimällä asiakas- ja yrityskohtaista neuvontaa kansainvälisille markkinoille tähtääville musiikkiammattilaisille. Asiantuntijoidemme kattava kansainvälinen verkosto on suomalaisen musiikkialan käytössä.
Kehitä vientiosaamistasi
Suunnitteletko kansainvälistymistä ja kaipaat lisää tietoa musiikkiviennistä? Vai oletko jo saavuttanut kansainvälistä kysyntää, mutta et ole varma, miten toimia jatkossa? Tai tarvitsetko neuvoja nykyisten toimiesi kehittämisessä tai uusia kontakteja tavoitteittesi saavuttamiseksi?
Music Finlandin järjestämät Kansainvälistymisen ABC -tilaisuudet avaavat kansainvälisten musiikkimarkkinoiden toimintaperiaatteita. Muutaman kuukauden välein järjestettävät tilaisuudet on suunnattu kaikille kansainvälistymisestä kiinnostuneille musiikkialan toimijoille. Music Finlandin asiantuntijan tarjoamat mentorointitapaamiset on puolestaan tarkoitettu jo kansainvälistä uraa tekeville musiikkialan ammattilaisille. Kansainvälinen mentoririnki on palvelu, jossa kokeneet ja hyvin verkottuneet kansainväliset musiikkialan ammattilaiset mentoroivat vientitoimijoita, joiden kansainvälinen ura, yhteistyökumppanit, kysyntä ja näytöt ovat jo selvästi osoitettavissa. Lue lisää alta.
Kansainvälistymisen ABC
Kansainvälistymisen ABC -tilaisuuksia järjestetään useamman kerran vuodessa. Ne on suunnattu toimijoille, jotka suunnittelevat kansainvälistä uraa tai ovat vielä sen alkuvaiheessa. Tilaisuudessa kerrotaan Music Finlandin palveluista ja kansainvälistymisen ensimmäisistä askelista. Tilaisuuteen voivat osallistua kaikkien musiikkigenrejen edustajat, ja niissä pääsee myös tapaamaan muita samanlaisessa vaiheessa olevia musiikkialan ammattilaisia. Tutustu ennen tilaisuuteen osallistumista Music Finlandin kansainvälistymisen oppaaseen.
Kevään 2023 kansainvälistymisen ABC -tilaisuus järjestetään 25.5.
Henkilökohtainen valmennus Music Finlandin asiantuntijan kanssa
Onko sinulla kysymyksiä liittyen kansainvälisen urasi etenemiseen? Tarvitsetko apua kansainvälistymissuunnitelmasi tekemiseen tai sen toteuttamiseen? Kaipaatko apua yhteistyökumppaneiden etsintään?
Voit ottaa yhteyttä Music Finlandin asiantuntijoihin yksittäisissä kysymyksissä, tai hakea henkilökohtaiseen valmennukseen, jossa Music Finlandin asiantuntija auttaa sinua hiomaan kansainvälistymiseen liittyviä suunnitelmiasi ja tavoitteitasi. Henkilökohtaiseen valmennukseen suositellaan hakemaan siinä vaiheessa, kun kansainvälinen toiminta on jo käynnistynyt.
Valmennukseen voivat hakea kaikkien musiikkigenrejen edustajat. Music Finlandin asiantuntijat valitsevat valmennusten osallistujat ja sopivat tapaamisajat henkilökohtaisesti. Henkilökohtaiseen valmennukseen on jatkuva haku. Hae mukaan valmennukseen tämän linkin kautta.
Voit tutustua ennen valmennukseen hakemista Music Finlandin kansainvälistymisen oppaaseen.
Kansainvälinen mentoririnki
Music Finlandin uudessa mentorointipalvelussa kokeneet ja hyvin verkottuneet kansainväliset musiikkialan ammattilaiset mentoroivat musiikinviejiä. Kansainvälinen mentoririnki on tarkoitettu vientitoimijoille, joilla on poikkeuksellisen hyvät edellytykset menestyä kansainvälisesti. Edellytyksillä tarkoitetaan muun muassa uravaihetta, näyttöjä ja yhteistyökumppaneita tai olemassa olevaa kansainvälistä kysyntää. Mentorointi sopii musiikkialan ammattilaisille, kuten managereille, kustantajille tai levy-yhtiöille, sekä artisteille ja säveltäjille, ja on tarkoitettu kaikille genreille. Tutustu mentoreihin täällä.
Mentoriohjelmaan on jatkuva haku. Hakemuksia käsitellään parin viikon välein. Mukaan valittujen kanssa keskustellaan tavoitteista ja toiveista, joiden perusteella Music Finland etsii toimijalle sopivan mentorin. Hae mukaan tämän linkin kautta.
Mentorointitapaamisten lisäksi Music Finland järjestää vientihankkeiden ja tapahtumien yhteydessä erilaisia kansainvälistymisen valmennusohjelmia, työpajoja ja seminaareja musiikkialan ammattilaisille.