Taidemusiikin viennin visiokahvila 14.6.2016 – Organisaatioiden muutosvalmius

Music Finland jatkaa visiokahviloiden sarjaa. Kesäkuun kahvilassa on teemana organisaatioiden muutosvalmius. Digitalisaatio sekä uudet innovaatiot ovat tuoneet lukuisia haasteita myös taidemusiikin kentälle. Nopeasti muuttuva ulkoinen toimintaympäristö on johtanut siihen, että monet alan toimijat ovat joutuneet miettimään toimintastrategiaansa sekä liiketoiminnan kannattavuutta aivan uudesta näkökulmasta. Kun liiketoiminta tapahtuu epävarmoissa olosuhteissa, voi muutosvalmiuden kehittäminen johtaa parempiin tuloksiin, parempiin toimintatapoihin sekä onnistuneempiin strategisiin päätöksiin. Mitkä ovat niitä muutosvalmiuteen liittyviä seikkoja, joihin organisaatioiden tulisi tänä päivänä kiinnittää huomiota? Miten alalla on reagoitu ulkoisten muutosten aiheuttamiin haasteisiin? Minkälainen on alan yleinen asenneilmasto muutoksia kohtaan?

Keskustelua alustaa Ostinaton toimitusjohtaja Arna Bertin, joka aloitti maisteriopinnot Henley Business Schoolissa Englannissa vuonna 2012. Nyt kuultavan alustuksen teemat ovat osa tutkimusta, jonka hän on tehnyt MBA-tutkintonsa lopputyötä varten.

Tervetuloa siis keskustelemaan näistä teemoista visiokahvilaan tiistaina 14.6.2016 klo 9.30–11.00.

Tapahtumaan ilmoittautuminen on päättynyt.

Aika

Tiistai 14.6. klo 9:30–11:00

Paikka

Music Finland, Urho Kekkosen katu 2 C, 6. krs.
 

Kolme visiota 2020-luvulle

Kolme visiota 2020-luvulle luotiin vuoden 2014 lopussa Music Finlandin ja suomalaisen musiikkialan yhteisessä workshop-sarjassa. Tavoitteena oli luoda suomalaiselle taidemusiikkialalle eteenpäin kannustavia tulevaisuuden visioita, jotka voisivat auttaa erilaisia toimijoita menestymään kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa. Visioiden mukaan 2020-luvulla olemme taidemusiikin mallimaa, olemme taidemusiikin kansainvälinen solmukohta ja viemme osaamista ja luovia ratkaisuja.

Lue lisää visioista täällä

Tutustu tapahtuman materiaaliin (ppt-muodossa).

Katso visokahvilasta tehty lähetys Periscopessa. (kesto 1h 25min)