Sync Castle on Music Finlandin audiovisuaaliseen synkronointiin keskittyvä biisinkirjoitusleiri. Sync Castle järjestetään 11. - 14. marraskuuta Helsingin Suomenlinnassa. Leirillä keskitytään tekemään musiikkia pääasiassa suorien liidien innoittamana audiovisuaalisiin tuotantoihin.
Liidien kohteina on pääasiassa elokuva-, tv-sarja- ja mainostuotantoja sekä mahdollisesti myös peliprojekteja. Hankkeen ensisijaiset kohdemarkkinat ovat Pohjoismaat, muu Eurooppa ja Yhdysvallat. Aiemmilta leireiltä on päätynyt musiikkia esimerkiksi Netflix-sarjan traileriin, TikTok-mainokseen sekä kansainvälisessä levityksessä olevaan elokuvaan.
Leirillä tehdään kappaleita co-write-ryhmissä kansainvälisten musiikin synkronoinnin ammattilaisten liideihin. Leirin co-write-ryhmiin kootaan suomalaisia ja kansainvälisiä pop-laulunkirjoittajia ja musiikintekijöitä erilaisilla genretaustoilla sekä AV-musiikin parissa työskenteleviä säveltäjiä. Mukaan voi siis hakea myös muulla kuin pop-kirjoitustaustalla, sikäli kun AV-tuotantoihin tekeminen ja ryhmässä työskentely on tuttua.
Biisileirin tavoitteena on ennen kaikkea kansainvälisten suhteiden luominen ja kirjoittajien osaamisen kasvattaminen erityisesti synkronointitarkoituksiin sopivan popmusiikin kirjoittamisesta. Lisäksi tavoitellaan suoria synkronointeja ja luodaan tärkeitä suhteita alan toimijoiden kesken.
Osallistuminen
Sync Castleen haetaan eri genrejen rajapinnoissa toimivia pop-laulunkirjoittajia ja musiikintekijöitä sekä mediasäveltäjiä. Valintakriteereinä ovat kokemus pop-biisinkirjoittamisen tai tilausmusiikin parissa, menestys ulkomailla ja kotimaassa, kansainvälinen menestys sekä yhteistyö- tai co-write-kokemus.
On eduksi, jos osallistuvalla musiikintekijällä on kustannussopimus, manageri tai muu edustaja, joka tekee työtä kirjoittajan sävellysten ja sanoitusten eteen. Valinnoissa otetaan huomioon myös aikaisempi osallistuminen Music Finlandin vientihankkeisiin sekä yhdenvertaisuus ja diversiteetti. Leirille valitaan mukaan 10 suomalaista kirjoittajaa.
Jokainen leirille valittu kirjoittaja työskentelee kolme sessiopäivää välillä 11.–14.11. Leiri päättyy loppukuunteluun, joka pidetään torstai-iltana 14.11.
Osallistumismaksu on 450€ +alv kirjoittajaa kohden. Hintaan kuuluu täysihoito ja majoitus Suomenlinnan hostellissa.
Haku leirille on päättynyt.