SYNC Castle 2021

SYNC Castle on Music Finlandin ensimmäinen audiovisuaaliseen synkronointiin keskittyvä biisinkirjoitusleiri. SYNC Castle järjestetään Järvenpään Kallio-Kuninkalassa 25.-28.10. Leirillä keskitytään tekemään musiikkia suorien liidien innoittamana audiovisuaalisiin tuotantoihin.

Liidien kohteina olevat tuotannot ovat trailereita, elokuvia ja mainoksia sekä mahdollisesti myös televisio- ja peliprojekteja. Hankkeen ensisijaiset kohdemarkkinat ovat Iso-Britannia sekä muu Eurooppa ja Yhdysvallat.

Leirillä tehdään kappaleita kansainvälisissä co-write tiimeissä niin monikansallisten yhtiöiden (esim. Trailer Park ja Fox Studios) kuin itsenäisten music supervisoreiden työn alla oleviin projektikohtaisiin ohjeistuksiin (liideihin). Leirin co-write-ryhmiin kootaan suomalaisia ja kansainvälisiä kutsuvieraita, AV-musiikin parissa työskenteleviä säveltäjiä sekä pop-laulunkirjoittajia ja musiikintekijöitä erilaisilla genretaustoilla.

Ohjeistuksien lisäksi kirjoittajat saavat ohjausta ja neuvoja music supervisoreilta sekä sync agenteilta, jotka työskentelevät päivittäin av-tuotantojen musiikkivalintojen parissa.

Leirillä käsitellään esimerkiksi sitä, mikä tekee musiikista toimivaa missäkin av-kontekstissa. Millaiset popkappaleet voivat saada paljon synkronointeja tai mikä voi estää niiden käytön? Lisäksi tekijöille ja heidän edustajilleen, kuten kustantajille ja managereille, järjestetään keskusteluja alan liiketoiminnasta sekä verkostoitumisohjelmaa.

Työpajan tavoitteena on suorien musiikin käyttöoikeussopimuksien saamisen lisäksi kansainvälisten suhteiden luominen sekä kirjoittajakentän ja bisnestoimijoiden osaamisen kasvattaminen erityisesti synkronointitarkoituksiin sopivan popmusiikin kirjoittamisesta ja siihen liittyvästä liiketoiminnasta.

Osallistuminen

Hae mukaan viimeistään 6.9. Leirin osallistumismaksu on 450 euroa musiikintekijää kohden. Hintaan kuuluu ruokailut ja majoitus kahden hengen huoneessa Kallio-Kuninkalassa.

SYNC Castleen haetaan sekä media- ja elokuvamusiikin säveltäjiä sekä eri genreissä toimivia pop-laulunkirjoittajia ja musiikintekijöitä.

Valintakriteereinä ovat kokemus pop-biisinkirjoittamisen tai tilausmusiikin parissa, menestys ulkomailla ja kotimaassa, kansainvälinen menestys sekä yhteistyö- tai co-write-kokemus.

On eduksi jos osallistuvalla musiikintekijällä on kustannussopimus, manageri tai muu edustaja, joka tekee työtä kirjoittajan sävellysten ja sanoitusten eteen. Valinnoissa otetaan huomioon myös aikaisempi osallistuminen Music Finlandin vientihankkeisiin sekä yhdenvertaisuus ja diversiteetti.

Hae mukaan täyttämällä tämän linkin takana oleva lomake.