Music Biz 2023

Music Biz 2023  -konferenssitapahtuma järjestetään 15.–18.5. Nashvillessä, Yhdysvalloissa. Pohjoismaisten musiikkivientijärjestöjen yhteenliittymä Nomex järjestää tapahtuman yhteyteen vientimatkan, joka koostuu Music Bizin ohjelman ohella esimerkiksi verkostoitumisesta sekä yritysvierailuista. 

Music Biz on Yhdysvaltain tärkeimpiä musiikkialan bisnes- ja verkostoitumistapahtumia. Nashvillestä on viime vuosien aikana muodostunut Los Angelesin ja New Yorkin rinnalle tärkein musiikkialan solmukohta Yhdysvalloissa ja useat alan toimijat ovat siirtäneet toimintojaan kaupunkiin. Nashvillesta käytetty nimitys ”music city” viittaa ennen kaikkea sen vahvaan perinteeseen live- ja laulunkirjoitusperinteessä. Nykypäivänä kaupunki vetää puoleensa valtavasti nousevia biisintekijöitä ja siitä on tullut kotipaikka lukuisille musiikkiyhtiöille. Music Biz -tapahtuman rooli ennen kaikkea musiikkibisneksen liiketoiminnan ja kumppanuuksien kehittämisen alustana on kasvattanut koko ajan merkitystään. 

NOMEX ja Music Finland järjestävät konferenssin ohessa musiikinviejille räätälöidyn ohjelman, joka koostuu tapaamisista, yritysvierailuista ja verkostoitumisestaMusic Biz -tapahtuman aikana 15.–18.5.

NOMEXin oma ohjelma on kestoltaan noin 2,5 päivää 15.–17.5. välisenä aikana. Lisäksi osallistujat osallistuvat Music Biz –tapahtuman omaan seminaariohjelmaan  ja oheistapahtumiin. Yritysvierailuissa painotetaan kustannustoimijoille merkittäviä verkostoja. 

Paikallisena yhteistyökumppanina vientimatkan ohjelmaa tuottaa  Robby Towns  (GoodCopBadCop). Towns toimii yrityksensä ohella MMF US:n (musiikkimanagereiden foorumin) Nashvillen osaston puheenjohtajana. Hän on aiemmin työskennellyt mm. Spotifyn publisher and songwriter relations -konsulttina sekä kuratoinut Music Biz -konferenssin ohjelmaa. 

Hae mukaan

Hae mukaan Music Finlandin hakulomakkeen kautta  viimeistään 19.2.  Hakulomakkeeseen  pääset tästä. 

Ohjelma on pääasiallisesti suunnattu musiikkikustantajille ja tekijöitä edustaville managereille. Valintakriteereinä ovat yrityksen ja sen asiakkaiden relevanssi Yhdysvaltojen markkinoilla sekä vientisuunnitelman ajankohtaisuus ja ammattimaisuus. Valintoihin vaikuttaa myös osallistujajoukon monimuotoisuus. 

Matkalle valitaan 4-5 suomalaisyritystä. Yhteensä vientimatkalle valitaan korkeintaan 20 pohjoismaista yritystä. Vientimatkaan kuuluu passi Music Biz -konferenssiin (arvo 1499 Yhdysvaltain dollaria). Rekisteröinnit hoidetaan keskitetysti Music Finlandin kautta.

Yritykset maksavat matka- ja majoituskulunsa itse. Osallistumismaksu matkalle on 200 euroa + alv. Music Finland tukee 50-prosenttisesti matka- ja majoituskuluja 1500 euroon asti. 

Music Biz -tapahtuma tarjoaa myös kiintiön huoneita konferenssihotellissa alennettuun hintaan (ei vaadi rekisteröitymistä tapahtumaan).

Vientimatkan tuotantoa rahoitetaan Euroopan Unionin Next Generation EU -rahoituksella, jota kanavoidaan RRF (Recovery and Recilience Facility) -tuen kautta kansallisesti opetus- ja kulttuuriministeriön toimesta.