Koronasta kohti uutta: Ideapaja folkin, jazzin ja taidemusiikin ammattilaisille

Millä eri tavoin musiikkialalla toimivat ammattilaiset ovat kohdanneet pandemian aiheuttaman täyspysähdyksen? Miten tilannetta on ryhdytty ratkomaan, ja millä keinoin mennään tästä eteenpäin? Miten vientiä saadaan elpymään, ja mitä uutta on syntynyt kansainvälisille markkinoille tähdättäessä? 

Music Finland järjestää tiistaina 2.6. klo 14–16.30 webinaarina toteutettavan ideapajan, jossa jaetaan viimeisten kuukausien herättämiä havaintoja ja oivalluksia sekä kokemuksia pilottihankkeista kansanmusiikki-, taidemusiikki ja jazzgenrejen toimijoiden kesken. Ideapajassa pohditaan muun muassa, millä eri tavoilla voidaan korvata normaaliolojen toimintaa, millaisia musiikki- ja muita sisältöjä on tehty tai tehdään jatkossa virtuaalisesti, sekä miten tyrehtyneitä tulovirtoja korvataan uusilla tai elvytetään.

Ideapajan keskustelua on käynnistämässä kolme näiden musiikkigenrejen pitkän linjan ammattilaista. Jazz City Turku ry:n toiminnanjohtaja, muusikko ja alan moniottelija Jussi Fredriksson kertoo erityisesti Flame Jazz Stream– sekä Flame Jazz Home Delivery -konsepteista. Toimitusjohtaja, agentti Johanna Sauramäki Saura Booking Agencysta avaa kansanmusiikkipuolen tilannetta keikkamyyjän vinkkelistä ja kertoo, millä keinoin Saura Booking ja heidän edustamansa artistit ovat lähteneet taklaamaan tilannetta. Taidemusiikin näkökulmaa tuo säveltäjä Pasi Lyytikäinen, jonka Helsingin kaupungin tuella toteutettu projekti Koronakevään sävellyspäiväkirja on ilahduttanut ja innoittanut sosiaalisessa mediassa sekä ammattimuusikoita että harrastajia ja musiikin kuuntelijoita.

Alustuspuheenvuorot toimivat keskustelunavaajina ja ideoiden lähteenä. Niiden pohjalta fasilitoimme keskustelun, jossa pureudutaan osallistujille tärkeisiin aiheisiin ja etsitään yhdessä uusia ratkaisuja.

Tilaisuus järjestetään Zoom-alustalla, ja se on avoin kaikille taidemusiikin, jazzin ja kansanmusiikin ammattilaisille. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 31.5. tämän linkin kautta.