HMW Talks (Helsinki Music Week)

Tänä vuonna ensi kertaa järjestettävä Helsinki Music Week kokoaa kolmen päivän ajaksi viiteen eri esiintymispaikkaan uutta kiinnostavaa musiikkia niin Suomesta kuin ulkomailta. Musiikin lisäksi tapahtumaan kuuluu 9.5. järjestettävä ilmainen puhetilaisuus HMW Talks, jossa keskustelu liippaa esimerkiksi musiikin, teknologian ja muodin rajapintoja.

HMW Talks on Helsinki Music Weekin yhdessä pidettävä ammattilaisille suunnattu keskustelutapahtuma, joka järjestetään yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. HMW Talks haluaa suunnata katseen tulevaisuuteen ja koota keskustelupaneeleihin niin lohkoketjuun perustuvat musiikinjulkaisualustat, itsenäiset levy-yhtiöt kuin monialaiset taiteilijat sekä digitaaliset sisällöntuottajat ja tutkijat. Paneeleissa käsitellään esimerkiksi suoratoistoa ja artistien autonomiaa, muodin ja musiikin välistä symbioosia sekä kulttuurillista rajojen hämärtymistä eri medioiden välillä.

Keskusteluita moderoivat New Yorkissa vaikuttava kirjailija ja tutkija Phillip Pyle sekä artisti, tuottaja ja A&R-manageri Miikka Koivisto.

Tilaisuus järjestetään perjantaina 9.5. alkaen klo 14:00 Helsingin Kluuvissa sijaitsevassa Hobo Hotelissa (Kluuvikatu 4) ja siihen osallistuminen on maksutonta. HMW Talksin, samoin kuin koko festivaalin tarkempi ohjelma löytyy tapahtuman kotisivuilta.

Music Finland on yksi Helsinki Music Weekin yhteistyökumppaneista.