Global Music Match

Global Music Match on kansanmusiikin ja maailmanmusiikin pilottihanke, jonka käynnistäjät ovat Showcase Scotland Expo, Sounds Australia ja kanadalainen East Coast Music Association (ECMA) yhdessä useiden muiden maiden vientitoimistojen kanssa.

Hankkeen tavoitteena on nostaa eri maista mukaan valittujen, näitä genrejä edustavien artistien profiilia ja näkyvyyttä kansainvälisillä musiikkimarkkinoilla COVID-19-pandemian aiheuttamista haasteista ja rajoitteista huolimatta. 

Hankkeen myötä artistit pääsevät solmimaan uusia, maailmanlaajuisia verkostoja. Hankkeessa hyödynnetään artistien sosiaalisen median kanavia: ideana on, että nostamalla toisiaan artistit hyötyvät myös itse, saavat uusia seuraajia ja laajentavat yleisöään – ja lopulta ja kollegiaalisen yhteistyön hyödyntämisestä verkostojen ja artistien näkyvyyden kasvattamisessa. GMM on verkosto, jonka tarkoituksena on toteuttaa artistipromootiota uusilla markkinoilla, kehittää sosiaalisen median taitoja ja vuorovaikutusta sekä kasvattaa yleisöjä ja yhdistää muusikoita eri puolilta maailmaa.

 

Global Music Match -kumppanit

Hankkeen käynnistysvaiheessa mukana valmisteluissa on vientitoimistoja ja promootiota tekeviä organisaatioita kymmenestä eri maasta, Suomi mukaan lukien. Suomen kumppani on Music Finland. Lopullinen kumppani- ja osallistujamaiden lista tarkentuu sitä mukaa, kun kumppanuudet vahvistetaan, ja julkistamme sen elokuussa 2020.

 

Miten hanke toimii?

Artistit jaetaan tiimeihin, jotka tutustuvat, tekevät somekampanjoita, nostoja toistensa musiikista, haastatteluja ja muita julkaisuja. Joka viikko yksi tiimin artisteista on fokuksessa. Suomesta mukaan valitaan hakemusten perusteella max. 12 artistia tai yhtyettä riippuen hakemusten määrästä ja tasosta. Lopulliseen valintaan vaikuttaa myös muista maista osallistuvien artistien määrä.

Hanke kestää 8 viikkoa: se käynnistyy 10.8. ja päättyy 28.9. Kaksi ensimmäistä viikkoa ovat valmistautumis- ja valmennusaikaa (tarvittaessa somekoulutusta, markkina-aluetietoa). Sen jälkeen aloitetaan kuuden viikon mittainen yhteistyö kuuden artistin ryhmissä, jotka koostuvat eri maiden edustajista ja vetäjästä, joka ohjaa videokonferenssien välillä käytävän yhteistyön toteuttamista, antaa somevinkkejä ja sparraa artisteja.

Hanke toteutetaan englanniksi. Hae mukaan tästä linkistä 24.7. mennessä (hakulomake on englanninkielinen). Osallistuminen edellyttää sitoutumista viikoittaisiin virtuaalitapaamisiin ja sovittujen sosiaalisen median sisältöjen tuottamiseen. Tiedotamme valinnoista ensisijaisesti kaikille mukaan valituille viimeistään 7.8.2020.