Eurosonic 2013

Euroopan tärkein live-alan tapahtuma Eurosonic on valinnut Suomen ensi vuoden kumppanuusmaaksi. Maakumppanuuden myötä Eurosonicin ohjelmaan valitaan toistakymmentä suomalaista esiintyjää. Suomi järjestää tapahtumassa myös omaa ohjelmaa sekä osallistuu näkyvästi ammattilaisille suunnattuihin seminaarisisältöihin.

”Ajoitus on loistava, sillä kansainvälistä mielenkiintoa herättävien suomalaisartistien joukko on tällä hetkellä kirjavampi ja suurempi kuin koskaan aiemmin”, Music Finlandin toiminnanjohtaja Tuomo Tähtinen toteaa.

Eurosonicin kautta maailmalle

Eurosonic toimii Euroopan yleisradioiden liiton EBU:n sekä kansainvälisten live-alan organisaatioiden kohtauspaikkana, joten sekä keskeinen media että suurten eurooppalaisten festivaalien promoottorit ovat tapahtumassa paikalla.

”Live-alan toimijalle Eurosonic on unelmien täyttymys. Siellä on paljon promoottoreita ja agentteja sekä tietysti paljon uusia bändejä”, kymmenisen kertaa Eurosonicissa vieraillut pitkän linjan promoottori ja musiikkivaikuttaja Juhani Merimaa sanoo.

Myös Eurosonicista Roskildeen kiinnitetyn Von Hertzen Brothersin Mikko von Hertzen pitää tapahtumaa erinomaisena mahdollisuutena näyttäytyä festivaaliostajille: ”Tapahtuman erityislaatuisuuden vuoksi yhdellä esiintymisellä on mahdollista tavoittaa suuri määrä promoottoreita ympäri Eurooppaa.” Molemmat muistuttavat kuitenkin, että showcase-keikkaa varten kannattaa valmistautua huolellisesti. ”On tärkeää tehdä kotiläksyt etukäteen ja triplavarmistaa, että kaikki keskeiset tyypit ovat paikalla. Ja kaikki on laitettava peliin heti ensimmäisestä kappaleesta alkaen”, Merimaa ohjeistaa.

Artistihaku

Artistihaku 9.-12.1.2013 Alankomaiden Groningenissa järjestettävään tapahtumaan on päättynyt. Artistivalinnat tekee Eurosonicin paikallinen buukkaustiimi.

Muhkea yhteismarkkinointipaketti lähtijöille

Music Finland panostaa maakumppanuusvuoden Eurosonic-tuotantoon näkyvästi. Eurosoniciin 2013 osallistuvan yrityksen yhteismarkkinointiin sisältyy muun muassa:

  • B2B-palvelu, jossa kullekin osallistuvalle yritykselle identifioidaan hyödyllisiä kontakteja Hollannin, Saksan ja Ranskan markkinoilta sekä ETEP-festivaalien edustajista. Näiden kontaktien tunnistamisesta ja delegaattien välisistä esittelyistä vastaa The Rocking Factoryn yhteiseurooppalainen PR-palvelu The Scoop Engine, jonka alla toimii kolme arvostettua PR-toimistoa: Friendly Fire (Alankomaat), Queen About Music (Saksa) ja Boogie Drugstore (Ranska). Lisätietoa...
  • erilaiset verkostoitumistilaisuudet, joihin yllä mainitut PR-kumppanit tuovat tapahtuman tärkeimpiä osallistujia
  • 40 euron alennus Eurosonicin delegaattipassista
  • 20 ensimmäiselle ilmoittautuneelle mahdollisuus varata Hotelship Prestige -huone hotellien osalta jo loppuunmyydystä Groeningenin keskustasta (voimassa 30.9. asti) Lisätietoa...

Music Finland hakee ja myönnettäessä koordinoi työ- ja elinkeinoministeriön matkatuet tapahtuman yhteismarkkinointiin osallistuville suomalaisille yrityksille ja artisteille. Matkatuet ovat toteutuessaan pk-yrityksille enintään 50 % ja suurille yrityksille enintään 25 % hyväksytyistä kuluista: rekisteröinti tapahtumaan, lennot tai muu matkustustapa (tuet vain turisti/economy-luokan mukaan, ei business- tai I-luokassa), lentokenttäkuljetukset, mahdolliset rahdit, majoituskustannukset ja päivärahat tapahtuma-ajalta. Matkatukien saaminen edellyttää osallistumissopimuksen täyttämistä.

Showcase-artistia edustavan yrityksen yhteismarkkinointikokonaisuus sisältää lisäksi huomattavan määrän lisäpalveluita:

  • kukin Eurosoniciin valittu artisti saa The Scoop Enginen PR-paketin, johon sisältyy lokakuusta tammikuuhun kestävä kampanja Hollannissa, Saksassa ja Ranskassa (lehdistö, radio, TV, online) sekä Create Sparkin PR-palveluita Isossa-Britanniassa.
  • The Scoop Enginen ja Create Sparkin ammattilaiset kampanjamarkkinoilta ovat paikalla Eurosonicissa huolehtimassa siitä, että kunkin showcase-artistin keikalle saapuu artistin kannalta relevantteja kontakteja
  • The Scoop Enginen ja Create Sparkin ammattilaiset koordinoivat Eurosonicissa artistien haastatteluita omien territorioidensa mediaan
  • Music Finland ja YleX järjestävät noin viidelle artistille showcase-esiintymisen lisäksi taltioitavan pop-up keikan Groeningenissa
  • Record of the Day valitsee osan showcase-artisteista esiteltäviksi sivustolleen Eurosonicin yhteydessä (myös muita Britannian markkinoille suuntautuvia PR-toimia suunnitellaan)

Neuvottelut yhteismarkkinoinnin palveluista sekä yritysedustajille että showcase-artistien edustajille ovat kesken, ja oikeudet muutoksiin pidätetään (muun muassa sponsorijuomin varustettu verkostoitumisalue konferenssikeskus Oosterpoortissa odottaa Eurosonic-organisaation päätöstä).

Osallistumishinnat

Yritys  sitoutuu  osallistumaan Eurosonic 2013 -yhteismarkkinointikokonaisuuteen  omakustannushintaan

Showcase-artistia edustavat yritykset:

  • PK-yritykset: kokonaishinta 500,00 € (+alv 23%), josta työ- ja elinkeinoministeriön tuen osuus 250,00 €
  • Isot yritykset: kokonaishinta 500,00 € (+alv 23%), josta työ- ja elinkeinoministeriön tuen osuus 125,00 €
  • Ei-avustuskelpoiset: kokonaishinta 500,00  € (+ alv 23 %)

Muut yritykset:

  • PK-yritykset: kokonaishinta 300,00 € (+alv 23%), josta työ- ja elinkeinoministeriön tuen osuus 150,00 €
  • Isot yritykset: kokonaishinta 300,00 € (+alv 23%), josta työ- ja elinkeinoministeriön tuen osuus 75,00 €
  • Ei-avustuskelpoiset: kokonaishinta 300,00  € (+ alv 23 %)

Hinnat eivät sisällä tapahtumarekisteröintiä. Yhteismarkkinointikokonaisuuteen osallistuminen oikeuttaa tarjoushintaiseen tapahtumarekisteröintiin; osallistumissopimuksen täyttämisen ja palauttamisen jälkeen Music Finland lähettää osallistujalle linkin Eurosonicin suomalaisia yrityksiä varten räätälöimälle rekisteröitymissivulle, joka tarjoaa alennetun rekisteröitymishinnan ja mahdollisuuden varata Hotelship Prestige -huone.

Oikean osallistumishinnan varmistamiseksi, yhteismarkkinoinnin osallistumismaksut laskutetaan showcase-ohjelmaan hakeneilta yrityksiltä vasta Eurosonicin tehtyä esiintyjävalinnat.

Ennakkovalmistautuminen

The Scoop Enginen PR-yhteistyökumppanit saapuvat Suomeen lokakuussa Musiikki & Media -tapahtumaan. Eurosoniciin lähtevillä yrityksillä on tällöin mahdollisuus sopia heidän kanssaan tapaamisia yhteisten tavotteiden ja suunnitelmien luomiseksi.


LATAA OSALLISTUMISSOPIMUS

Huom! Osallistumissopimuksen täyttämisen ja palauttamisen jälkeen Music Finland lähettää osallistujalle linkin Eurosonicin suomalaisia yrityksiä varten räätälöimälle rekisteröitymissivulle, joka tarjoaa alennetun rekisteröitymishinnan ja mahdollisuuden varata Hotelship Prestige -huone.

Eurosonic-hanke on osa EU-rahoitteista ETEP - European Talent Exchange Programme –ohjelmaa.