A-Pop Castle (Asian Pop Castle) on kansainvälinen, Aasian markkinoille kohdennettu laulunkirjoitustyöpaja. Työpajan hakuaika on päättynyt lokakuussa.
Music Finlandin menestyksekäs biisinkirjoitusleiri A-Pop Castle järjestetään jälleen 01.–05.02.2016 Rukatunturilla Kuusamossa. Leiri kokoaa suomalaisia lauluntekijöitä ja heidän edustajiaan yhteen aasialaisten kollegojensa kanssa kirjoittamaan hittejä Aasian musiikkimarkkinoille. Music Finland kutsuu tapahtumaan kansainvälisiä levy-yhtiöiden edustajia, kirjoittajia ja kustantajia Etelä-Koreasta, Taiwanista ja Japanista.
Jo ensimmäinen A-Pop Castle 2013 toi erinomaisia tuloksia suomalaiselle musiikkialalle: leirillä kirjoitettiin muun muassa Swarovskin mainoskampanjassa kuultu taiwanilaisen Jolin Tsain esittämä “Journey”, etelä-korealaisen Lee Hyorin Monochrome-hittialbumin laulu "Somebody" sekä etelä-korealaisen popduon TVXQ:n Tense-albumilta löytyvä ”Rise”. Pessi Levanto toi puolestaan taiwanilais-amerikkalaisen laulaja-laulunkirjoittajan Joanna Wangin Midnight Cinema -albumin tuotannon Suomeen. Vuonna 2015 albumi oli ehdolla taiwanilaisessa Golden Melody Awards -gaalassa parhaasta tuotannosta.
A-Pop Castlen yhteiskirjoitusleirille valitaan noin 12 suomalaista kirjoittajaa ("track" tai "topline"). Valikoinnissa painavat esimerkiksi seuraavat kriteerit: kansainvälinen menestys, kansainvälinen co-write-kokemus, menestys kotimaassa, kielitaito ja sosiaaliset taidot.
Työpajaan valituilla kirjoittajilla toivotaan olevan joko heitä sekä heidän teoksiaan edustava kustantaja/manageri tai erinomaiset edellytykset edistää teostensa kansainvälistä myyntiä muulla tavalla.
Osallistumismaksu on 1 100 euroa/kirjoittaja ja hintaan kuuluvat täysihoito ja majoitus. A-Pop Castleen haetaan sähköisellä lomakkeella, johon täytyy sisällyttää englanninkielinen CV/diskografia. Hakuaika on päättynyt 30.10.2015.
Hakulomakkeeseen pääset tästä.
Lisätietoja antaa Katariina Sorsa.