Vuosikatsaus 2022: Kasvustrategiahanke on musiikkiviennin elävä laboratorio

Music Finland toteuttaa vuonna 2022 laajan EU-rahoitteisen kasvustrategiahankkeen. Se sisältää niin musiikkialan tilannekuvan tekemisen kuin käytännön vientiprojekteja. Music Finlandin toiminnanjohtaja Kaisa Rönkkö kuvaa hanketta termillä "strategia käytäntönä". Katso tästä toiminnanjohtajan katsauksesta myös Music Finlandin muut keskeiset toimintalinjat sekä avainmarkkinat, jotka löytyvät linkin takaa tekstin perästä.

Music Finland sai vuoden 2021 lopussa positiivisia uutisia: Suomalaisen musiikkialan kasvustrategiahankkeelle myönnettiin 220 000 euroa tukea EU:n elpymis- ja palautumistukivälineestä (Rescue and Recovery Facility, RRF). Rahoituksella tuotamme kuluvan vuoden aikana suomalaisen musiikkialan kehitystä 2020-luvulla peilaavan tilannekuvan sekä muuttuvaan toimintaympäristöön sopivan kasvustrategian.

Pelkkien tiekarttojen tekemisen sijasta haluamme myös toimia – siksi metodinamme on”strategy as practice”, strategia käytäntönä. Hankkeen osana tuotetaan sekä perinteisiä että aivan uudenlaisella kierteellä tehtyjä projekteja, joiden onnistumista ja vaikutusta arvioidaan osana kasvustrategiaa.

Suomen kestävän kasvun ohjelmalla tuetaan nimensä mukaisesti ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua. OKM:n Kulttuurin ja luovien alojen rakennetuen pääpainona on edistää näiden alojen palveluiden sekä tuotanto- ja toimintamallien uudistamista ja digitalisaatiota. Näin pyritään myötävaikuttamaan siihen, että luovien alojen työpaikat Suomessa lisääntyisivät ja että alojen koko nousisi merkittävästi nykyisestä 3,5 prosentin BKT-osuudesta vuoteen 2026 mennessä.

Music Finlandille tavoite on selvä: edistää entisestään musiikkialamme kansainvälistymistä ja kansainvälistymisen edellytyksiä. Kunnianhimoinen tavoitteemme on, että suomalaisen musiikkialan ydinalueiden vienti kolminkertaistuu vuoteen 2026 mennessä. Tällainen kasvu ei toki onnistu vain järjestön toimin. Meille uusi ja innostava, mutta myös haastava osa hanketta on osallistaa koko musiikkiala rakentamaan sitä.

Toivomme löytävämme uusia työkaluja ja tapoja viemiseen. Koko globaali musiikkiteollisuus on samojen haasteiden edessä. Mikään ei estä meitä olemasta kehityksen kärjessä.

Suomalaisten asiantuntijoiden ja musiikkialan toimijoiden haastattelujen sekä kansainvälisten ammattilaisten avulla luodaan realistinen ja ajantasainen kuva juuri suomalaisen kentän kasvun ja kansainvälistymisen mahdollisuuksista. Tavoitteenamme on tuottaa tietoa ja ehdotuksia erilaisista kasvua ja elpymistä mahdollistavista toimenpiteistä koko alalle.

Mutta eivät tiekartat ja strategiapaperit ketään maailmalle vie – sellaisten tekeminen voi jopa näyttää järjestön norsunluutornissa puuhastelulta. Siksi toteutamme ennen kaikkea käytännön toimenpiteitä osana kasvustrategiahanketta. Näihin kuuluu muun muassa oman showcase-tapahtuman tuottaminen South By Southwest -tapahtumassa sekä sen osana esiteltävä virtuaalinen musiikkivientialusta maaliskuussa, vientimatka Nashville Music Biz -tapahtumaan toukokuussa, erilaiset teosviennin toimenpiteet sekä uusien työkalujen tarjoaminen välittäjäportaan toimijoille. Osa toimenpiteitä määrittyy vasta strategian myötä.

Kasvustrategiahankkeen suunnitteluvaiheessa on tunnistettu muutamia maailmanlaajuisia muutostrendejä. Näitä ovat muun muassa tekijäkulttuurin voimakas kehittyminen ja luovien tekijöiden määrän kasvu, uuden teknologian tuomat muutokset sisältöjen tuottamisen ja tarjoamisen demokratisoinnissa ja sisällön ansaintamallien muutoksissa, musiikkisisältöjen ja aineettomien oikeuksien hajautuminen, muutokset musiikin eri sisältöosien hallinnoinnissa ja mekanismeissa sekä se, että musiikkiala integroituu muihin toimialoihin, kuten audiovisuaaliseen alaan sekä peli- ja finanssialoille. Lisäksi ilmastonmuutos ja Covid-19 kiihdyttävät uusien toimintamallien omaksumista myös musiikkialalla ja sen rajapinnoissa.

Musiikkiviennin ydin on pysynyt ennallaan pandemiasta huolimatta: tarvitaan tasokasta sisältöä, erinomaisia esityksiä, investointikykyinen välittäjäporras sekä ajantasaiset verkostot maailmalle. Tämä on kaiken Music Finlandin toiminnan ytimessä ja monet tämän vuoden toimistamme toistavat pandemiaa edeltäneen ajan hyväksi todettuja käytäntöjä.

Alexander Stubb totesi helmikuussa 2022 järjestetyssä Keskuskauppakamarin Suuressa vientipäivässä yhdeksi vientiä hidastavaksi ilmiöksi sen, että "meillä on tapana ylirationalisoida menneisyyttä, ylidramatisoida nykyhetkeä ja aliarvioida tulevaisuutta". Kasvustrategiahankkeella pyritään taklaamaan tätä ilmiötä. Toivomme löytävämme uusia työkaluja ja tapoja viemiseen – sekä omaan toimintaamme, mutta ennen kaikkea suomalaiselle musiikkialalle. Koko globaali musiikkiteollisuus on samojen haasteiden edessä. Mikään ei estä meitä olemasta kehityksen kärjessä. Voittamiseen tarvitaan timanttisia sisältöjä ja vankkaa osaamista, mutta myös kykyä nähdä erilaisia skenaarioita sekä rohkeutta kokeilla uutta.

.

Music Finlandin vuoden 2022 keskeiset toimintalinjat ja avainmarkkinat